virvon varvon

29.3.2015

Kiitos Teijalle, joka vinkkasi pääsiäisvalmisteluja -postauksessa pojan pukemisesta mustaksi kissaksi. Vaikka pojalla itsellään ei juuri mustia vaatteita ole, löytyi äidiltä jumppatrikoot ja vanha villapaita, joilla saatiin kissa-asu alkuun. Korvat askarreltiin kartongista ja kumilenkkihiuspannasta, ja häntään teurastettiin äidin vanhat, mustat ja paksut, äitiyssukkikset. Pienen noidan asuun ei sitten tarvittukaan muuta, kuin vanha pitsiesiliina ja unirätti huiviksi. 🙂

Me kierrettiin vain sukulaisilla, mutta päivä oli oikein kiva ja lapset tietysti ihan innoissaan. Saaliin kimppuun sai tosin käydä vasta päivällisen jälkeen, mutta niin paljon tuli molempien korikasseihin tavaraa, että herkuteltavaa riittää vielä pitkän aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppu hurahti taas ohi ihan vauhdilla. Eilen oltiin muuttopuuhissa ja tämä päivä menikin melkein kuskatessa tätä pikkuväkeä. Vielä olisi pari koneellista pyykkiä odottamassa ja tietysti ne sunnuntain perusvalmistelut uutta viikkoa helpottamaan. Nyt kuitenkin äidin täytyy hetkeksi päästä oikaisemaan itsensä sohvalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leppoisaa iltaa ihanat, ja muistakaa ottaa osaa Beach House -arvontaan!


äänimaljahieronta

28.3.2015

Kuulostaako tutulta? Vai pitäisikö tässä kohtaa kysyä does it ring a bell? Itselleni äänimaljahieronta on ihan uusi juttu, enkä ollut törmännyt koko sanaan ennen kuin sain Janikalta yhteydenoton, jossa hän kysyi olisinko halukas koittamaan äänimaljojen avulla tehtävää rentoutusta.
No, varmasti jokainen jolle tarjotaan mahdollisuutta rentoutumiseen tarttuu oljenkorteen, ja niin tein minäkin. Myönnän, että ensimmäinen mielikuvani hoidosta oli se, että makaisin jossain ja joku kilkuttelisi kelloja samalla kun minä yrittäisin rentoutua. Tiedättehän ne iänikuiset rentoutumisnauhoitteet, joissa käsketään keskittymään vasemman jalan varpaisiin ja niiden rentoutumiseen. Sitten jatketaan pikkuhiljaa aina ylöspäin kehon osissa ja mietitään kulloinkin rentoutettavaa ruumiinosaa. No, nämä kyseiset rentoutumisyritykset päätyvät osaltani yleensä siihen, että hoen mielessäni vain ”keskity polveen, keskity polveen, keskity siihen hiton polveen” – ja seuraavaksi mietin jo kauppalistaa. Ei toimi ei. Niinpä olin aika iloisesti yllättynyt siitä, että äänimaljahieronta tarjosi tavan rentoutua ilman minkäänlaista omaa panostusta. Sen kun makasit vain paikallasi (ehkä alkuun hiukan skeptisestikin), ja annoit ääneen viedä mennessään. Siis ihan mahtava juttu!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Käytännössä Peter Hess -äänimaljahieronta tehdään siten, että makaat vaatteet päällä (ja vielä vaikka viltin alla) hierontapöydällä. Ensin päinmakuulla ja puolessa välissä kiepahdin ympäri. Hieroja asettaa kehollesi eri kokoisia metallisia maljoja, joita kevyesti ”soittamalla” saadaan aikaan erilaisia ääniä (vaihtelevat ylä-äänet, pehmeät matalat äänet), ja samanaikaiesti maljat jäävät keholle värähtelemään. Maljojen materiaali on erilaisten metallien ja jalometallien sekoitus, ja maljan koosta ja mallista riippuen saadaan aikaan erilaisia ääniä, sekä värähtelyjä. Osa maljoista voi kuulemma soida ja värähdellä yhden malletin osuman jälkeen jopa 15 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Janika tuli tekemään hieronnan minulle kotiin, joten paikka ja olosuhteet olivat tutut ja turvalliset. Itse koin myös erittäin miellyttävänä sen, että hoito voidaan tehdä täysissä pukeissa. Tiedän, etten ole ainoa suomalainen, jota alastomuus ja vähäpukeisuus hieman kainostuttaa. Usein, erilaisia hierontoja tehdessä, tämä seikka voi jopa estää totaalisen rentoutumisen. Se, että joku tulee sananmukaisesti iholle.
Ulkoiset puitteet olivat siis enemmän kuin kohdillaan, enkä kokenut tilanteessa mitään stressaavaa tai pelottavaa. Kehoni päällä oli kaksi maljaa, joita soitetiin, siirreltiin tai vaihdettiin vuorotellen. Vaikka maljat ovat painavia, aika nopeasti lakkasin ikään kuin tuntemasta, missä toinen maljoista sijaitsi, ja paikansin sen vasta uuden lyönnin jälkeen, kun värähtely tuntui kehossa. Samoin äänet muuttuivat nopeasti joksikin vaikeasti kuvailtavaksi. Vaikka koko ajan tiedostin Janikan jalkojen alla narisevat lattialaudat ja tulen räiskeen kaminassa, tuntuivat maljojen äänet raskailta ja todellista paljon suuremmilta. Ne tavallaan tulivat niin voimakkaasti kaiken muun äänen päälle. Tuli vähän sellainen olo, kuin helikopteri olisi ollut päälläni. Silti äänet eivät olleet liian kovia tai häiritseviä. Ne vain jotenkin tuntuivat painavan koko kroppaa läpi hierontapöydän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äänimaljahieronnassa ideana on saada aivoaallot laskemaan ja nousemaan edestakaisin toiminnalliselta beta-tasolta takaisin alfa-tasolle, eli jonnekin sinne unen ja valvetilan rajamaastoon. Suomeksi siis ihminen saadaan äänimaljahieronnan aikana useaan otteeseen siihen olotilaan, joka kehossa vallitsee juuri ennen nukahtamista. Olotila joka on rauhallisin ja miellyttävin mahdollinen. Tätä kuitenkin ”häiritään” niin, että keho ei vaipuisi liian syvään uneen, vaan hyvän olon tunne toistuisi mahdollisimman monta kertaa. Silti hieronnan aikana on mahdollista vaipua hetkellisesti myös syvään uneen, ja ainakin itsestäni tuntui, että niin taisi käydäkin minullekin. Luulin nimittäin maanneeni korkeintaan vartin tai 20 minuuttia, kun lopetimme 45 minuutin hieronnan jälkeen.

Äänimaljahieronnan vaikutusta ja sitä tunnetta, jonka hieronnasta saa on todella vaikea kuvata. Ja, tuntemuksia on varmasti yhtä paljon, kuin on hierottaviakin. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun voin sanoa ihan oikeasti rentoutuneeni 45 minuutin hoidon ajan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äänimaljahieronta ei siis perustu noituuteen tai enkelipölyyn, eikä mihinkään yliluonnolliseen. Värähtely ja äänet ovat käsinkosketeltavia ja korvinkuultavia. Hieronta sen sijaan menee syvemmälle, kuin  perinteisen hierojan sormet. Värähtely etenee kehossa, ja saa koko kropan tuntumaan älyttömän kevyeltä.

Äänimaljahierojia on koulutettu Suomessa vasta vuodesta 2010 lähtien. Ei siis ihme, jos et ollut sinäkään ennen kuullut koko hoidosta. Rentona. fi -sivustolta voit lukea enemmän metodista ja siitä, mihin hoito perustuu. Myös Janikan Facebook-sivulta löytyy tietoa hoidosta, ja esimerkiksi syvärentoutumisen aikataulut (Janikan vetämä ryhmärentoutus), johon kannattaa osallistua mikäli satut asumaan jossakin Kankaanpään lähistöllä.

Rentoa ja rentouttavaa viikonloppua!


ne kesäjalat

26.3.2015

Hellouuuu!

Nyt kelpaa kuulkaas taas hetken tassutella. Sain nimittäin eilen itseäni niskasta kiinni, ja kävin niiden hemputin kantapäiden kimppuun. Paksuimmat osat viiltelin ensin veks, ja sen jälkeen vielä hioin puolisen tuntia vedessä pehmitettyjä jalkojani. Mies sattui kurkkaamaan kylppäriin, ja kauhisteli sitä ihmisihon määrää, joka lattialla lojui. Jälleen kerran lupasin itselleni, että jalkojen hoidosta tulee kuukausittainen rutiini, mutta niinpä olen tainnut luvata viime kerrallakin – ja sitä edellisellä. Mutta nyt on kuulkaas the kesäjalat kunnossa! Ainakin hetken. Mitä luultavammin operaatio täytyy kuitenkin toistaa velä ennen sandaalikelejä.

asumaaliskuu

Mun eilinen pyykkipäiväni ei mennytkään ihan putkeen, nimittäin onnistuin sitten pilaamaan koko petauspatjan. Se olisi alunperinkin pitänyt viedä pesulaan. Eli ei muuta kuin uutta ostamaan. Makuuhuone on tässä ollut muutenkin ajatukissani viime päivinä. Niin kovasti toivon, että jossain kohtaa kevättä tai kesää päästäisiin hiukan remontoimaan myös sitä. Hiukan tarkoittaa tosin tässä kohtaa vanhan katon purkamista ja uuden rakentamista, uusia levytyksiä seinään, kaiken maalaamista jne. Oikeastaan huone, johon tulee se kaikista kattavin remontti. Olen vähän kasannut itselleni moodboard -tyylisesti juttuja, joita makkariin tulisi uudenlaisen tunnelman luomiseksi. Eilen sain jopa siunauksen sille, että rautasänky vaihtuu kevyempään versioon.

asumaaliskuu2

Mutta nyt mä sipsuttelen kesäjaloillani yhden toisen projektin kimppuun. Lystiä päivää kamut!

PS. Voi sitä lasten onnea, kun ohransiemenet olivat yön aikana alkaneet itämään!

farkut|Please jeans
pusero|Odd Molly