Pakko myöntää, että sellainen kovin keväinen fiilis on tällä hetkellä aika kaukana. Palelin eilen jalkapallokentän laidalla paksuimmassa toppatakissani ja harmittelin, että lähdin matkaan pelkillä farkuilla. Silti pari tuntia aiemmin olin havahtunut siihen totuuteen, että koulujen loppumiseen on enää reilut kolme viikkoa! Vajaa kuukausi ja kesä on täällä!

Normaalisti tässä kohtaa kevättä mulla on ollut esikasvatettuna jos jotakin kesäkukkaa ja yrttiä, mutta tänä vuonna en ole kylvänyt mitään. Koko kevät on ollut niin yllätyksellinen, ja tuntuu, että jonkinlaisia pommeja on satanut niskaan vähän turhankin tiiviiseen tahtiin. Toisaalta, tänä aamuna tuli sellainen fiilis, että tajusin kaipaavani kaikkea sitä pientä mullan nyppimistä ja joka keväisiä rutiineja. Puutarhatyöt kun voivat olla hyvinkin terapeuttisia! 🙂

Tänään on siis aika kaivaa siemenpussit jemmoistaan, ja muuttaa muutama Hesarin sivu taimiruukuksi. Tarkoitus olisi myös istuttaa muutama perenna ja hedelmäpuu. Kenties se kevätfiilis tuleekin juuri tekemällä, eikä ihmeitä odottamalla. Aion ainakin kokeilla!

Suloista keskiviikkoa!

Tallenna

Olen viime aikoina miettinyt useinkin perheen määritystä. Mikä on perhe, kuka siihen kuuluu ja missä ovat sen rajat. Tätä postausta aloittaessani jopa tarkistin, mitä mieltä Wikipedia on aiheesta. Sivusto tarjosi melko ennalta arvattavaa määritystä, niinhän me noin äkkiä ajateltuna perheen määritämme. Silti nopean selvennyksen jälkeen, myös kaikkitietävä Wikipedia joutuu myöntämään, että käsitteenä perhe on jatkuvan määrityskamppailun alla. Elämä on huomattavasti monimutkaisempaa, kuin Mustapekka -pelikorttien lajitteleminen.

Mitä enemmän olen pyöritellyt perheen käsitettä, sitä varmemmaksi olen tullut omasta mielipiteestäni. Siitä, että perheelle ei löydy koskaan yleispätevää määritelmää, vaan kyse on enemmänkin tunteesta. Minkä minä koen perheekseni, kuka on minulle perhettä.
Asiaa pompotellessani olen päätynyt jopa hylkäämään verisiteet ja juridisesti vahvistetut liitot. Jättäisin pois myös ajan ja ikuisuuden eron, sillä enemmän kuin yhdenkään virallisen asiakirjan sisältö voi määrittää, perheitä yhdistää kuitenkin eniten rakkaus, ja tunne yhteenkuuluvuudesta.

Turvallinen satama tai vankkumaton peruskallio. Perhe on jotakin, johon voimme luottaa ja nojata, kun tuntuu, että elämässä mikään muu ei ole pysyvää tai muuttumatonta. Se tarjoaa suojaa ja tukea, mutta ennen kaikkea tunteen siitä, että emme ole yksin.

Kun Taitaentehty -sivusto kysyi, haluaisinko ottaa vastaan korun, joka voitaisiin valmistaa haluamallani tekstillä, mietin hetken, mitä haluaisin kaulassani kantaa. Kenties lasten nimiä, syntymäpäiviä, hääpäivää? Ehkä jotakin äitiydestä kertovaa? Lopulta päädyin sanaan perhe. Lyhyesti pystyin mahduttamaan viiteen kirjaimeen kaiken tuon edellä mainitun, ja niin paljon muuta. Minun perheeni, juuri sellaisena, kun itse sen koen. Minun satamani, ja kallioni, johon voin nojata.

Taitaentehty kokoaa yhteen kotimaisia käsintaitajia, ja tarjoaa laajan valikoiman Suomessa käsin tuotettuja lahjoja, asusteita ja sisustustarvikkeita. O-ou Artin Rakkaat- riipusta myydään tällä hetkellä alennettuun hintaan, ja näin äitienpäivän alla se on hyvä lahjaidea. Tekstin kun voi tosiaan suunnitella itse.

Toivottelen teille ihan mahtavaa aurinkoisen viikon alkua!

Koru saatu⎟Taitaentehty

Tahdoin saada vanhan. Niin, ja tietty puisen!

Kapusin tosiaan tänään kauppa-apulaisen huoneeseen, ja aloitin lattioiden repimisen siinä toivossa, että esiin tulisi vanha kaunis puulattia.

Ensimmäinen kerros oli vanhaa ”korkkimattoa”, tuollaista hailun vihreää kivalla ruutukuosilla. 😉 Tämän alla on ohut hupamainen eriste, joka lähti sekin melkein repimällä. Jostain kohti pitää vähän rapsutella irti. Kaiken alta kuitenkin löytyi se puulattia. Samanlainen valkoinen tasoitekerros laudan päällä löytyi sisältäkin melkein joka huoneesta. En ole ihan varma sen tarkoituksesta, sillä liimakerros se ei ainakaan voi olla, kun kaikki irtoaa siitä niin hyvin. Toisaalta en näe järkeä, että kukaan olisi ennen lattioiden pinnoittamista sivellyt niihin muuten vain valkoista maalia. Olen siis päätynyt siihen, että kerros on joko a) levitetty tasoittamaan puulattian pintaa tai b) juuri siitä syystä, etteivät matot tarraisi puuhun kiinni.

Nyt lattia on kuitenkin kaivettu esiin, ja olen tyytyväinen löytämääni. Ainoa inhottava pikku juttu tässä huoneessa on se, että korkki ja huopa on aikanaan naulattu kiinni pienillä huopanauloilla, ja nyt ne sadat pikkuruiset naulat pitää irrotella lattiasta. Inhottavaa siitä syystä, että tähän uppoaa ihan hulluna aikaa. Myös seinät on levytetty lattian päällystämisen jälkeen, joten mattojen kaivaminen lattian ja seinän välistä on sekin sellaista pikkunäpräämistä.

Joka tapauksessa, huoneen ilme muuttui heti! Vaalea lattia sai koko tilan näyttämään heti suuremmalta.

Kyllä tästä vielä kiva kesähuone saadaan!