Shoppailun ihanuus

13.5.2015

Taloustilanteen ollessa mitä nyt onkin, emme vältä kuulemasta kuluttamisen tärkeydestä. Talouden pelastamisen suhteen välttämättömänä nähdään rahan liikkuminen, palveluiden ja tavaroiden ostaminen. Toisin sanoen, rahan kuluttaminen.
Sen enempää taloustilannetta ruotimatta ajattelin kuitenkin kirjoittaa muutaman sanan shoppailusta, ostamisen ihanuudesta ja asiakaspalvelusta.

Meistä jokainen on joskus ostanut jotain. Pääasiassa kulutamme rahamme ruokaan ja kaikkeen muuhun elämisen perustarpeeseen. Ruokakaupan kassa toimii sananmukaisesti liukuhihnan lailla, ja sähkölasku putkahtaa postilaatikkoon sen enempiä ihmettelemättä. Varsinaisesti emme ehkä pidäkään ruokakaupassa käyntiä ja sähkön ostamista shoppailuna, mutta kaikki se ekstra, jonka päätämme hankkia noiden pakollisten lisäksi, mahtuu varmaan shoppailu-sanan alle.

Hankkiessani itse sitä niin sanottua ekstraa, koen ostavani tuotteen lisäksi jonkinlaisen elämyksen. Jotta ymmärtäisitte, mitä tarkoitan, annan esimerkin:
Olen pitkään haaveillut hankkivani lasisen lyhdyn tietyltä tuotemerkiltä. Koska lyhty on arvokas, ja sitä myydään nettikauppojen lisäksi vain pienissä yrityksissä, ei se ole tarttunut ruokakaupassa heräteostoksena mukaani. Matkustan Helsinkiin, ja piipahdan yhdessä suosikkiliikkeessäni Bulevardilla. Myymälä on täynnä erilaisia lyhtyjä, ja monia muita sisustustuotteita, jotka keikkuvat toivelistallani. Myymälässä on myös kauniisti esillä tyylisiäni vaatteita ja asusteita. Pidän putiikin fiiliksestä niin paljon, että hiukan kadehdin siellä työskenteleviä iloisia myyjiä, jotka huikkaavat heti oviaukosta astuttuani iloisen tervehdyksen. Katselen, hiplaan ja ihastelen. Haaveilemani lyhty on nostettu pöydälle, ja sen viereen on aseteltu lautasliinoja ja kukkamaljakko, johon myymälän henkilökunta on ostanut tuoreita kukkia. Leikkokukkia, joita täältä meiltä ei saa. Päätän ostaa lyhdyn. Kiikutan sen kassalle ja nappaan mukaani vielä paketillisen lautasliinoja ja kynttilän. Samalla kun myyjä kietoo ostoksiani silkkipaperiin, jokainen tuote erikseen, hän opastaa vielä lyhdyn säilytyksessä ja hoitamisessa. Kaikki ostokseni pakataan kauniiseen paperikassiin ja muutamien iloisten sanojen jälkeen jatkan matkaani. Ostin paitsi tuotteen, myös erinomaisen palvelukokemuksen.

Sanotaan, että ihminen rakentaa mielipiteensä myymälän viihtyisyydestä alle kymmenessä sekunnissa. Tässä ajassa aivomme päättävät pidämmekö näkemästämme. Esimerkissäni koin tämän tunteen vahvasti ja pidin myymälän tunnelmasta. Mielipiteeseeni vaikutti varmasti siisteys, esille pano ja tietenkin henkilökunnan käyttäytyminen. Itse ostotapahtumassa koin hankintani arvokkaaksi kauniin silkkipaperin kautta, ja paitsi ostamani esineet, kauniiseen paperikassiin pakattiin myös se tunne, joka minulle kokemuksesta jäi.

Viime viikkojen aikana olen kokenut myös hyvin erilaista asiakaspalvelua ja viihtyisyyden tunnetta. Mennyt sisään liikkeeseen, joka on tupaten täynnä tavaraa, sekaisin ja niin ahdas, ettei silmiini osu ainoatakaan täysin esillä olevaa tuotetta. Kysyessäni etsimääni, olen saanut vastaukseksi toteamuksen, jonka mukaan haluamani ei ole muodissa, eikä sitä sitä siksi löydy kyseisen liikkeen valikoimista. Ero on valtava. Tiedän, missä asioida jatkossa, ja mihin tuskin koskaan palaan.

pelargonia2

Koska asun itse kaukana kivijalkaputiikeista ja niistä hyvistä ostokokemuksista, olen usein nettikauppojen ”armoilla”. Hyvin vastaavia kokemuksia olen kerryttänyt myös niiden suhteen. Esimerkiksi saanut parissa päivässä postipaketin, jossa ostokseni on kauniisti silkkipaperiin käärittynä, käsinkirjoitetun viestin kera. Koska itse ostaminen on tapahtunut netin välityksellä, minulle on pyritty lähettämään tuotteen lisäksi myös se positiivinen ostoelämys.
Aloinkin pohtia niitä pieniä seikkoja joiden avulla tätä elämystä on itselleni annettu. Ensimmäisenä tulee tietenkin mieleen kauniisti, mutta myös huolella pakatut tuotteet. Ensiarvoisen tärkeäähän on, että asiakas saa tuotteensa ehjänä. Paketeissa on joskus ollut jokin pieni muistaminen, kenties alle euron arvoinen tuote, ikään kuin vain pienenä karamellinä, joita putiikeissa monesti on kassalla. Ehkä jonkin tuotemerkin kortteja tai kuvasto, käsinkirjoitettuja viestejä, joissa kiitetään asiakasta, tässä tapauksessa minua, ja toivotellaan esimerkiksi hyvää joulua, sekä erilaisista tuotekuvista tehtyjä kortteja, joihin on valmiiksi painatettu teksti, jossa niin ikään kiitetään minua ostoksen tekemisestä. Kovin pieniä juttuja joilla kuitenkin on valtavan suuri merkitys.
Tässä taannoin tein tilauksen kotimaiselle yritykselle, joka myy omien tuotteidensa lisäksi konseptiin hyvin istuvia muita tuotemerkkejä. Verkkokauppa oli selkeä ja visuaalisesti miellyttävä, kuten myös näkemieni kuvien perustella yrityksen omat myymälät. Tilasin kaksi tuotetta ja parin viikon odottelun jälkeen sain vihdoin viestin, jonka mukaan tilaukseni oli saapunut lähimpään postiin. Postista sain käsiini muovisen lähetyspussin (tilaukseni ei sisältänyt mitään särkyvää), jonka sisältä paljastui vielä kaksi erillistä läpinäkyvää muovista pussia, joihin tuotteeni oli pakattu. Näistä pakkauksista molemmat olivat repaleisia, mutta tuotteet niiden sisällä (tai ainakin osittain sisällä) olivat kuitenkin ehjiä. Käytännössä siis mitään valitettavaa ei ollut. Mutta silti!
Avattuani pakkauksen ja löydettyäni sekä lähetyslistan, että kaksi repaleista pussia, koin hirvittävän voimakkaan vihaisuuden tunteen. En siksi, että minua nyt asiakkaana kohdellaan muka huonosti, kun en saa silkkipaperia tai kiitosta, vaan siksi, että yritys oli selvästi erottanut nettiostamisen konseptinsa tyylistä. Ja, tämä on mielestäni jotain sellaista, jota nykypäivänä ei kannata tehdä! Asiakaspalvelua on mahdollista postittaa asiakkaalle, on mahdollista antaa positiivinen ostoelämys ja tehdä alle kymmenessä sekunnissa se positiivinen vaikutelma. Kun kansa kuluttaa yhä harkitummin, ja verkko-ostaminen ulkomailta yleistyy, niillä pienillä teoilla kannattaa antaa yrityksestään mahdollisimman positiivinen kuva.
Mikäli nimittäin tämä jälkimmäinen ostotapahtuma siirrettäisiin kivijalkaputiikkiin, menisi se jotakuinkin näin: Astun liikkeeseen, nostan hyllystä tai tangosta haluamani kassalle, asetan korttini maksupäätteelle, jonka aikana myyjä nappaa henkselipussin rullasta, ja lopulta ojentaa pussiin pakatun tuotteen käteeni kuitin kera. Kaikki tämä tapahtuu ilman minkäänlaista ylimääräistä sananvaihtoa, ilman minkäänlaista positiivista kokemusta ympäröivästä tilasta. Ymmärrättekö, mitä ajan takaa? Asiakaspalvelu on kaiken perusta, käytiin kauppaa sitten kasvotusten tai netissä!

pelargonia

Tämän tekstin esimerkit koskevat pieniä kotimaisia yrityksiä, ei niinkään ruotsalaisjättien palvelua tai asiakaspalvelua. Ne ovat asia täysin erikseen. Mutta, koska postauksen alussa jo viittasin oman maamme taloudelliseen tilanteeseen, näen nämä pienet kotimaiset yritykset asian ytimessä. Asiakaspalvelu on loistava kilpailuvaltti ulkomaisiin yrityksiin verrattuna. Kun kotimainen yritys erottuu edukseen ulkolaisista jättifirmoista, ollaan aina lähempänä sitä mahdollisuutta, että tuemme suomalaista työtä ja suomalaisia yrityksiä.
Hyväkään asiakaspalvelu ei paikkaa huonoa tuotetta tai valikoimaa, mutta hyväkin tuote ja valikoima saattaa kärsiä huonosta asiakaspalvelusta.

Niin, ja olisi toki kiva kuulla myös teidän mietteitä asiasta! Onko ostamisen tarvekaan olla kovin elämyksellistä, vai riittääkö, että saa rahaa vastaan haluamansa tuotteen?

Kuvan pelargonia ei liity tekstiin millään tavalla. Paitsi, että ostin sen tänään – ja sain hyvää asiakaspalvelua.


äitienpäivänä

10.5.2015

Äitienpäivänä tunteet on aina hiukan herkässä. Niin ne on tänäänkin. Elämässä on niin paljon asioita, jotka huojuvat korttitalon lailla, muuttuvat ja joutuvat koetukselle. Silti rakkaus lapsiin on jotakin niin vakaata ja pysyvää, että sen voimaan voi nojata elämäntilanteesta tai olosuhteista huolimatta ihan aina.

aiti1

Äitienpäivä on myös kiitollisuuden juhla. Kiitollisuutta äidistä ja äitiydestä.

Näissä tunnelmissa siis tänään. Lahjaksi sain Niilon tekemän kaulakorun ja Klaaran koristeleman tyynyliinan. Parhaita juttuja elämässä.

Kaunista äitienpäivää kaikille. ❤︎


Hotelliyöpymisiä

07.5.2015

En tiedä, miten kyllästyneitä olette jo tuohon Indiedays Blog Award -viikonloppuun, mutta jotakin mulla täällä vielä teille olisi!

Instan seuraajat tiesivätkin, että yövyimme uudessa Hotel Indigo Helsinki Bulevardissa, ja koska viikonlopun majoitus oli Indiedaysin ja Indigon yhteistyötä, pääsen hetkeksi leikkimään salaperäistä hotelliarvostelijaa. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 Hotel Indigo on IHG:n ’upscale’ –tason boutique-hotellibrändi, jolla halutaan tarjoata asiakkaille ainutlaatuisia hotellikokemuksia. Hotelleja on yli 60, eri puolilla Amerikkaa, Eurooppaa ja Kiinaa, ja maailmanlaajuinen kasvu jatkuu vahvana. Kuitenkin Pohjoismaiden ensimmäinen Hotel Indigo Helsinki löytyy nyt osoitteesta Bulevardi 26.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Indigo Hotelleille tyypillistä on, että ne kiakki sijaitsevat lähellä ostospaikkoja, ravintoloita, taidetta ja musiikkia. Jokaisen hotellin ulkonäkö on pyritty tekemään yhtä yksilölliseksi, kuin sen lähiympäristö: ruokalistat, musiikki, taide ja valokuvat viestivät sijainnista ja paikallisesta kulttuurista sekä taiteesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itselleni Bulevardi on Helsinkiä parhaimmillaan, pieniä putiikkeja ja loistavia ruokapaikkoja. Bulevardi on tavallaan oma siisti ja rauhallisempi osansa Helsinkiä, ja siellä on tullut viettyä aikaa viime vuosina tosi paljon. Sijainniltaan Hotel Indigo Helsinki oli siis mulle ihan nappivalinta. Lisäksi itse pidän huomattavsti enemmän näistä himpun pienemmistä hotelleista, joissa on oma uuniikki tunnelmansa. Tuo tunnelma on ehkä helpompi kuvailla näin kuvin, kuin yrittää selittää. Hotellissa siis suomalainen ja pohjoismaalainen design on vahvasti läsnä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tein itse muutamia poimintoja, jotka mielestäni ovat mainitsemisen arvoisia.

Ensinnäkin ihan listani kärkeen pääsevät hotellihuoneen tekstiilit. Iso ja muhkea sänky. Peitot ja untuvatyynyt (ihanaa, kun tyynyjä on tarpeeksi), 100%:n egyptiläinen puuvilla ja muhkeat mutta ah, niin pehmeät pyyhkeet ja kylpytakit. Kylppärin lattiapyyhekin oli niin paksu ja pehmeä, että tuntui kuin olisi seissyt pehmeissä tossuissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kylpyhuoneelle annan myös osaltani täydet pisteet. Suihkutilan lasiseinät ja lattian kaadot oli toteutettu siten, että suihkussa käyminen ei kastellut koko kylpyhuonetta. Kylppärissä oli täydellinen meikkausvalo (on tullut nähtyä niitäkin hotelleja, joissa on mahdoton meikata!), ja pienenä bonuksena Avedan kosmetiikka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oma parkkihalli hotellin asiakkaille. Tätä arvostan, kun kauempaa matkaavalla auto usein kulkee mukana. Parkkihallissa oli myös polkupyöriä, joten Helsinkiin voi tutustua myös fillaroimalla hotellin pyörillä.

Aamukahvi! Yleisesti hotellien aamupalalla tarjottava kahvi on kuraa, jota ei voi yksinkertaisesti juoda. Tämä tummapaahtoinen meni sutjakasti alas. Huoneisiin myös kuuluu Nespresson kahvikoneet, ja itsekin hörppäsin ensimmäiset kupilliset ennen aamupalaa. Aamupalasta vielä ne pisteet, että ihan sen perusvalikoiman lisäksi tarjolla oli myös pateet, ja pieniksi paloitellut hedelmät. Tykkäsin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintolan aamupala Katetaan Hotellin Bröd Punavuori -ravintolaan, jossa tarjolla on siis aamiainen, lounas ja illallinen. Hotellin yhteydessä toimii myös Soup & Juice, joka keskittyy maistuviin salaatteihin, keittoihin, ruokaisiin leipiin sekä tilauksesta valmistettuihin mehuihin. Tuolta mieheni toikin mulle hotellihuoneeseen take-away-leipiä, kun huilailin lauantain päiväohjelman jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hotellihuoneen suhteen olen tottunut valitsemaan hiukan isomman huoneen, koska kaksi henkeä ja koko viikonloppu (pitäen sisällään erilaisia tilaisuuksia) tarkoitta myös sitä, että tavaraa on mukana paljon. Ahtauden tunne hotelleissa saattaa tietenkin johtua myös siitä, että olen tottunut asumaan huomattavasti väljemmin, kuin monet kaupunkilaiset. Kooltaan huone oli kuitenkin mielestäni samaa luokkaa, kuin muissakin hotelleissa tavallinen standard-luokan huone. Huoneen sisustus noudatteli hotellin linjaa ja sisustuksessa oli vahvasti läsnä Bulevardi ja suomalainen muotoilu. Mielestäni hotellihuoneen sisustusta kuvaa paremmin sanat omaleimaisuus ja suomalaisuus kuin ehkä rauhallisuus tai romattisuus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pisteet hotellin Sauna ja fitness/welness-osastolle, jossa en tosin ehtinyt itse käydä. Kuitenkin se, että hotellilla on oma sali, jota voi käyttää 24/7, on mielestäni ihan loistava juttu. Ja, salin käyttö kuuluu siis huoneen hintaan. Samoin saunat (2 saunaa, 2 höyry-saunaa), joissa mieheni kävikin sekä perjantaina, että lauantaina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mietin, mitä jäin kaipaamaan, ja mitä mielestäni hotellista puuttui. Päädyin siihen, että kaikki oli muuten hyvin, mutta huoneissa saisi olla espressokupit! Pienen espresson valuttaminen arabian Runo -sarjan kuppiin, jäähdytti ikävästi kahvia. 🙂

Jos haluat varata huoneen Hotelli Indigo Helsinki Bulevardista, voit tehdä sen täällä. Linkin takaa löytyy siis myös huoneet ja hinnat. Niin, ja avajaistarjous kannattaa hyödyntää!

*Yhteistyössä Hotel Indigo ja Indiedays