{ auringossa surffaten }

03.8.2014

Jotenkin kovin harmaanoloiseen päivään sai tänään herätä, mutta kyllähän se siitä taas selkeni. Hyvä niin, sillä eilen Facebookin puolella hehkuttamani kesäiltojen puutarhahaahuilu tuotti kovin pitkän listan asioita, joihin pitäisi ulkona tarttua! Kesä on ollut jotenkin niin kuuma viimeaikoina, että puutarhanhoito on paikoitellen tuottanut tuskaa. Toisaalta, kuivuudesta ovat kärsineet myös rikkaruohot, joten tilit ovat penkeissä aika tasan.

Nyppimisen ja kykkimisen sijaan olenkin viettänyt kesäpäiväni pitkälti puolivarjossa istuen, ja lasten leikkejä valvoen. Koska tämä valvontaosuus pitää sisällään jatkuvan varuillaan olemisen, on esimerkiksi kirjan lukemin hankalaa. Mutta, kaikenlainen some-surffailu onnistuu kyllä oikein hyvin! 🙂

asus9

Muistatte kenties keväällä kirjoittamani jutun Indiedaysin ja Asusin yhteistyöstä, jonka kautta sain käyttööni ASUS Transformer Book T100 laitteen, jossa yhdistyy sekä tabletti, että kannettava tietokone. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla -postauksesta löytyy tosiaan enemmän tietoa laitteesta, sen ominaisuuksista, omasta käytöstäni ja koneen (varsin puoleensavetävistä) strategisista mitoista.
Lupasin kuitenkin kertoa kokemuksia myös pidemmän yhteiselon jälkeen, ja tässä niitä nyt tulisi.

asus3

Kuten jo alussa mainitsin, kesäni on kulut mukavasti some-surffaillessa. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että kuten omakin blogini, myös moni muu sivusto on elänyt kesäaikaan hieman hiljaisemmin. Vastaavasti taas Instagramissa kesä on ollut oikein vilkas, ja tästä syystä olen kesällä seurannut monia lemppariblogejani enemmänkin Instan puolella. Pinterestissä olen notkunut tietysti myös, esimerkikisi Christmas-kansioni on kasvanut kesähelteiden aikana ihmeellisesti! 🙂
Erilaiset yhteisöpalvelut ovat vain niin paljon helpompia käyttää tabletin kautta, kuin puhelimella tai tietokoneella! Toisaalta, iPhoneni akku alkaa olla niin finaalissa, että sillä ei oikeastaan enää viitsi edes surfailla kuin pakolliset meilin lukemiset tienpäällä. Tämä masiina sen sijaa jaksaa ilahduttaa yhä akkunsa kestolla.

asus6

Entä mitä uutta olen saanut koneesta irti?
Kerroin vielä keväällä ”keittiökoneesta”, jonka avulla selasin reseptejä ym. Nykyisin keittiön työtasolla lepää Asus. Esimerkiksi vohveleita tehdessäni mulla oli auki viime kesänä blogiini kirjoittama vohveliresepti. Transformer Bookin avulla olen myös oppinut käyttämään näytön jakoa. Toinen puoli näytöstä esimerkiksi reseptille, ja toinen munakellosovellukselle. Näitä jekkuja ei opeteltu aikoinaan kotsantunnilla! 🙂

Asus Collage

Kuitenkin se kaikkein tärkein juttu, jonka olen Asusin kautta löytänyt on Photoshop Express!
Yleinen käsityshän on, että kaikki bloggaajat muokkaavat kuvansa Photarin avulla, mutta se ei kuulkaa pidä laisinkaan paikkaansa, ainakaan mun kohdalla! Olen näissä jutuissa jo tälläinen vanha pieru, ja uuden oppiminen tuottaa hirveästi ongelmia. Mä en siis osaa käyttää Photaria, eikä mulla sellaista ole. (Joskus mieheni hankki Photoshopin ja mulle kirjan, jossa oli selkeät ohjeet Photariin tutustumiseen, mutta ei siitä tullut mitään. Tarvitsisin ihan oikean opettajan, joka neuvoo vieressä).

Photoshop Express on Adoben helppo kuvankäsittelyversio, jolla voi siis muokata ja säätää kuvaa yhdessä tasossa, eli siten kuten olen aina tehnytkin. Ohjelmalla ei pysty erottamaan kuvan tasoja, tai syväämään asioita kuten Photareilla yleensä, mutta se on riittänyt omassa käytössäni nyt vallan mainiosti. Voin siis suositella lämpimästi kaikille kaltaisilleni kalkkiksille! 🙂

asus2

Kuvankäsittelyn avulla heinäkuun postauksista moni syntyikin yllä olevan kuvan kaltaisissa olosuhteissa. Ei lainkaan hullumpi toimisto ja puitteet!

asus8

Mitä vielä… No, toki Facebook ja Netflix kuuluvat kesään myös. Päivisin on ollut hyvää aikaa etsiä Netflixsistä uusia sarjoja ja muokata omaa listaa. Näistä kun pystyy helposti irrottamaan katseensa myös uima-altaassa leikkiviin lapsukaisiin.

asus4

Tänään aion kyllä ihan oikeasti tehdä siellä ulkona hiukan hommiakin. Samalla pitää kuitenkin miettiä listaa syksyn sipuli-istutuksiin, joten ei muuta kuin kone mukaan.

Kaunista kesäsunnuntaita teille!


{ hei hei heinäkuu }

01.8.2014

Tervetuloa elokuu!

Pidin heinäkuuta jonkinlaisena henkisenä lomakuukautenani. Vaikka blogi päivittyi, tapahtui sekin harvemmin ja suuremmaksi osaksi vasemmalla kädellä. Työ tämän näkyvän puolen takana on ollut sekin koko heinäkuun todella vähäistä, sillä nyt jos koskaan Suomi on lomaillut.

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten syksy, ja koulujen alku, on itselleni paljon suurempi ”puhdas pöytä” kuin esimerkiksi vuoden vaihtuminen. Tämä päivä onkin mulle nyt sitten se uusi alku, uuden kauden alku tai jotain sinne päin.

Yhtälailla kuin joku haluaa kesäloman jälkeen piristää toimistoaan, ja koululaiset hankkivat uusia tarvikkeita uusiin reppuihinsa, halusin itsekin piristää itseäni hiukan. Niinpä blogin headeri vaihtui viime yönä, ja suunnitelmissa on muutenkin piristää blogin ulkonäköä.

Heinäkuu 2014 Uusi Kuu

Ulkoisia asetteluja tärkeämpää on kuitenkin sisältö, ja toivon, että tämän uuden kauden startattua, pystyn tuottamaan sellaista teille entistä paremmin. Toki blogi toimii vastavuoroisesti, ja isona osana ovat lukijat itse. Uudistuksista huolimatta linja pidetään samana; Iloisia asioita ja kauneutta arjesta, unohtamatta kuitenkaan sitä, että kukaan ei oikeasti asu hattarapilvellä, ja me kaikki olemme kuitenkin vain ihmisiä!

Elokuun alku; Nautitaan kesästä ja astellaan kohti syksyä. Ja tiedättekö, ihan pikkuisen odotankin jo sitä syksyä! On nimittäin kivoja juttuja edessä päin, ja malttamaton luonteenlaatuni tekee odottamisesta tuskaa.

Nyt kuitenkin: Ihan mahtavaa elokuuta kaikille!


{ juhlahumussa ja kameran takana }

29.7.2014

Muutama kuva vielä lauantain häähumusta. Tai lähinnä nyt omista lapsista… Eipä olleet ensimmäiset juhlat, joissa kameraan tallentui juhlaväkeä ja illan tunnelmia, sekä tietysti lapsia yhdessä ja erikseen, isänsä seurassa ja ilman, mutta oma roolini oli jälleen enemmänkin siellä kameran takana. Juhlahumussa unohtuu aika usein tallentaa myös itsensä sinne kuvien joukkoon.

Tänään ollaan hurvittelemassa ja pyörimässä ihan muunlaisissa kuvioissa, ja kamerankin jätän suosiolla kotiin. Instagramiin koitan jotakin päivän mittaan päivittää, nähdään siellä!

häissä 2 häissä 3 häissä 4 häissä 5 häissä 6

Eikun hei, löytyi sieltä yksi kuva äidistäkin. Ja uskokaa pois, tämä on kuvan paremmaksi muokattu versio! 🙂

häissä

Mahtavaa hellepäivää!

PUS!