{ sisäänkäynnit }

18.11.2014

En tiedä teistä, mutta minä ainakin odottelen lunta jo kärsimättömänä. Kura, ja märät lehdet, kulkevat jaloissa joka paikkaan, ja olen kyllästynyt niihin totaalisesti. Piha ei näytä oikeastaan miltään, tai jos joltain, niin lähinnä kamalalta. Kaunis valkoinen lumihuntu olisi siis enemmän kuin tervetullut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään mulla on ollut pieni maalauspaja piharakennuksen vintillä (liityen keittiöön tietysti), ja samalla kun tuossa olen kulkenut toppatakki päällä, edestakaisin sisään ja ulos, päätin napsaista muutaman kuvan myös ulkoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen koittanut laittaa molempien sisäänkäyntien yhteyteen hiukan talvimaista ja ehkä joluistakin tunnelmaa, mutta kyllä kaunis lumi ehkä viimeistelisi paikat paljon paremmin. Piilottaisi rumat yksityiskohdat, lian ja mudan.
Edelleenkään en pidä noista kaiteista yhtään, ja viime jouluna toivoinkin, että vuoden päästä niitä ei enää olisi. Vaan nyt ei kyllä revetä millään kaidehommiin, joten odotellaan kevättä. Tarkoitus on siis laittaa sellaiset hyvin perinteiset valkoiset puukaiteet niin tähän tasanteelle, kuin toisen sisäänkäynnin rappuihinkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisällä vallitseekin sitten täyskaaos. Hermoja kiristää ja pinna venyy, mutta koitan tsempata itseäni ajatuksilla valmiista keittiöstä. Kaaos on väliaikaista, ja jossain kohtaa sen on pakko helpottaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli ei mulla oikeastaan ollut muuta. Kuraisen likaisia terveisiä tiistaille!

Nyt kuppi kuumaa, ja sitten taas hommiin!


{ by Pia’s alennuskoodi }

17.11.2014

Huomenta ihanat ja loistavaa maanantaiaamua!

By Pia’s pipoarvonta on saanut huikea vastaanoton, ja moni olisi valmis antamaan myssylle uuden kodin, ja pään, jota lämmittää. Koska arpaonni kolhaisee vain yhtä onnekasta, ajattelin, että alennuskoodi voisi olla kiva. Koodi tosin koskee kaikkia nettiputiikin tuotteita, eikä pelkästään By Pia’s -mallistoa.

Kokosin alle kollaasin By Pia’s nettikaupan valikoimista. Lähinnä siis juttuja, joita itse voisin hankkia enemmän kuin mielelläni, ja joista voisin vaikka vinkata joulupukillle.

by pias alennuskoodi

Koodilla UUSIKUU14 saat -10%:n alennuksen koko By pia’s verkkokaupan valikoimasta. Koodi on voimassa vain tänään maanantaina ja huomenna tiistaina (17.-18.11. 2014).
Verkkokaupassa on kohta ”Alennuskuponki”, jossa lukee ”Lisää koodi, jos sinulla on käyttämättömiä lahjakortteja tai alennuskuponkeja”. Syötä koodi tähän kohtaan!
Paina ”lisää kupongin koodi” -nappulaa, jolloin ale aktivoituu.

Minä odottelen täällä, että pääsisin labraan ja saisin vihdoin nauttia päivän ensimmäiset lattemukilliset. Jospa sitä sitten lähtisi käyntiikin! 🙂

Ihanaa uuttaa viikkoa!


{ by Pia’s – arvonta }

15.11.2014

Mukavaa viikonlopun aloitusta kaikille! Mulla on ihan töttöröö olo, sillä nousin sängystä vasta kymmeneltä! Eilinen reissaaminen veti niin myöhäiseksi, että Klaarankin rytmi hiukan venähti toisesta päästä. Eka ajatus tietty aamulla oli, että päivää on mennyt hukkaan, mutta ei kai se niin vaarallista ole, vaikka lauantaipäivän aloittaakin pari kolme tuntia jäljessä.

Eilinen automatka oli kuitenkin kaiken vaivansa arvoinen, ja kotiin päin köröteltiin tosi iloisella mielellä. Miksi, sen mä kerron teille hiukan myöhemmin.

Mutta, nyt olisi tarjolla yksi kappale By Pia’s cashmere pipoa. Sävyssä nutria, eli samainen väri, joka mulla on huivissani. Pipo on beanie-mallia ja yhtä kokoa, eli sopii päähän kuin päähän.

SAMSUNG CSC

Huikkaa jotain kommenttiboksiin, jos haluat pipon itsellesi. Sovitaanko vaikka, että viimeistään maanantaina!

Kivaa viikonloppua kaikille!