{ hiljaa leijailee }

22.11.2014

Lauantaiterkut!
Tännekin luvattiin eilisillaksi ja viime yöksi kunnon pyryä, mutta se jätti saapumatta. Maassa on kuitenkin kevyttä pakkashiutaletta sen verran, että voi sanoa sataneen lunta. Ei ehkä vielä hiihtokelit, mutta alku se on tämäkin.

Täällä elellään leppoisaa lauantaita, ja kotipäivää. Villasukkia, kynttilöitä ja joululehtiä, siinäpä ne suurimmat suunnitelmat ovat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pikku pakkasessa on tänään punattu poskia ja nautittu pilvisen päivän valoisuudesta. Ihanaa, ja tulee aika jouluinen fiiliskin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Levollista viikonloppua, ja tunnelmallista lauantai-iltaa.


{ faux fur }

20.11.2014

Ja, jälleen takaisin tavalliseen Emiliaan ja tavallisiin juttuihin! 🙂

Ihana ihana pikkupakkanen on tänään piristänyt mieltäni oikein kunnolla. Vaikkei tulisi luntakaan, niin pysyisi edes miinuksen puolella. Huomattavasti vähemmän pyykättävää ja siivottavaa!

Tämä torstai tosin on ollut sellainen puolisiivouspäivä. Pakkollinen remppatauko tulee loppuviikoksi, kun työt haittaavat harrastamista, joten katsoin aiheelliseksi kerätä ruokapöydältä porakoneen, rautasahan, silikonipyssyn ja tuhannen muuta, ei niin sisustuksellista elementtiä. Ja, lattioilta tietenkin samoin ne tuhannen pahvilaatikkoa ja suojapahvia, akkulaturit ym. tunnelmanpilaajat. Onhan se toki kätevää, että kaikki mahdollinen on kädenulottuvilla, mutta kun niitä ei nyt pariin kolmeen päivään kuitenkaan tarvita, niin olkoot hetken poissa silmistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raivaamisen lisäksi tänään on toki pesty pyykkiäkin. Kun kone ei ole varattuna kuraisille ulkovaatteille, voi välillä pestä sitä kaikkea muutakin pyykkiä, kuten ne tuhannen keittiöpyyhettä, joilla pyyhin eilen maitoa, litran purkin kaatuessa siihen ruokapöydälle, kaiken tuon edellämainitun joukkoon. Hulvattoman arvaamatonta tämä ihmisen elo! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tekoturkisliivi löytyi vaatehuoneen uumenista, ja nyt täytyy kyllä myöntää, että olin unohtanut koko vatekappaleen olemassaolon. Ja ihmettelenpä myös sitä, että miksi kummassa olen liiviä edes säilyttänyt! Ehkä se ei ole kelvannut kellekään muulle, tai sitten mulla on ollut joku hyvä idea kuten naamiaisasu tai jokin askarteluprokkis. No, anyway, kiva kun löytyi, ja pääsipä heti käyttöönkin. Ei kovinkaan laadukas yksilö, mutta ihan hyvä asuste muuten niin kovin tavallisen puuvillapuseron kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt kun paikat ovat, ainakin päälisinpuolin, siistissä kunnossa, minä sytyttelen kynttilöitä ja virittäydyn pakkasillan tunnelmaan. Leivontasormeni kovasti syhyää, ja tässä pidän pienimuotoista reseptiarvontaa pääni sisällä.

By Pia’s -arvonta on nyt sekin suoritettu, ja onnekas voittaja on tällä kertaa Sanna, joka saikin multa meiliä jo aikaisemmin tänään, joten pipo lähtee uudelle omistajalleen heti huomenna. Onnea vielä voittajalle, ja kiitokset kaikille osallistujille!

Sellainen perus perunasoppapäivä täällä.
Pitäkäähän varpaanne lämpiminä. Kivaa iltaa!


{ vatipää }

18.11.2014

Tai ehkä höyrypää mielummin. Olen nimittäin jotakuinkin koko päivän maalannut, ja hengitellyt samalla maalin huuruja tasaiseen tahtiin. Yök. Tiedän, että pitäisi käyttää maskia, mutta mulla tulee suojaimen kanssa ahtaanpaikankammo. Joo, kuulostaa hullulta, mutta sellainen minä olen! 🙂

Ja että mitäkö mä olen maalannut? No tätä vatia. Ja muutamaa muutakin sen kaveria. Ohuita kerroksia kärsivällisesti spreijaillessa ehdin jo hetken kuvitella itseni vääntämään graffiteja julkisille paikoille. Sellainen pikkukriminaali, kotiäidin toinen persoona. Tosin en mä osaisi varmaan tehdä mitään kivoja kuviota. Sellaista tasaista väriä vain, eikä sillä, tai parilla vadilla, kai tuossa skenessä suureksikaan mestariksi nousisi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joo, kaikkea sellaista pyörii päässä. Liekö huuruista johtuvaa, vai synnynnäistä hulluutta. Tiedättekö muuten mikä tää vati on? No, mä näytän teille jossain vaiheessa. Kunhan saan kaikki valmiiksi – ja pääni selväksi! 😉

Vielä pari tehokasta työtuntia ja sitten nukkumaan. Kivaa iltaa!