{ hyvä tiimi }

14.8.2014

Jep, ihan kuin ei olisi kotona tarpeeksi hommia, sitä pitää lähteä vielä heiluttelemaan maalitelaa muuallekin. Mutta, niin hullulta kuin se kuulostaakin, tämä on kivaa, ja käy jonkinlaisesta parisuhteen laatuajasta. Kerrankin on aikaa jutella ja vitsailla. Ei telkkaria tai tietokonetta, ainoastaan hyvää seuraa. Sen verran paljon on yhdessä tehty, että työnjakoakaan ei oikeastaan tarvitse sen suuremmin edes pohtia. Ollaan loppujen lopuksi ihan hyvä tiimi!

remontti 2

Nyt suihkuun pesemään maaliroiskeet hiuksista. Sen jälkeen itsensä saa palkita kunnon chorizo pitsalla! Tiedossa siis lisää laatuaikaa!

remontti 1

Hauskaa iltaa teillekin!


{ piknikillä }

06.8.2014

Eväsretki omassa pihassa on ihan kiva päätös kesälomalle. Eväätkin enemmän lasten mieleen, ehtii sitä kaurapuuroa taas arkena puputtamaan. Eskarin aloittajalle pieni kirjalahja, ja ilmassa oli melkein juhlan tuntua.

Katsellessani blogia taaksepäin, huomaan kesän olleen melko lapsipainotteinen. Ihmekkös tuo, tätä se elämä on pääosin ollut. Elämääa kotona, kahden lapsen kanssa. Jossain määrin uudenlainen arki astuu omaankin elämääni, kuvioihin tulee aina syksyn myötä uusia juttuja, ja se oma tunti kaivetaan taas naftaliinista.

Tuntuu hiukan kaksinaamaiselta edellisen vuodatuspostauksen jälkeen sanoa, että kaipaa jo arkea, mutta niin teen. Niin haikealta kuin uusi alku tuntuukin, tuovat rutiinit ja aikataulut turvaa arkeen. Oikeastaan tuntuu hienolta virittää vekkari pirisemään ja tuntea elävänsä jossakin rytmissä. Joskaan meillä nyt seitsemää pidempään on muutenkaan kesällä nukuttu.

piknik2

Kiitän kovasti edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista. Helpottavaa kuulla, ettei ole yksin herkkyytensä kanssa!

piknik7piknikillä piknik3 piknik8

Näihin tunnelmiin loppuu kesä 2014. Joskin sää hellii meitä aika kesäisin mielin vielä varmaan jonkin aikaa.

Ihanaa alkanutta, tai alkavaa, arkea kaikille. Koitetaan löytää siitä ne parhaat puolet – kultareunukset ja hopeavuoraukset!

Pus!


{ ristipistoja }

23.7.2014

Hellouuuu!
Iltaterkut. Ihan pullamössöpäiväksi mennyt tämä keskiviikko, mutta minkäs teet, kun maistuu niin hyvälle. Pari viikkoa olisi tätä kesärentoilua vielä edessä, sitten arki muuttuu hiukan toisenlaiseksi. Hassu fiilis; Tavallaan odottaa arkea, rutiineja ja rytmejä, mutta toisaalta toivoisi voivansa pysäyttää ajan juuri tähän.

Tosi aurinkoinen ja kesäinen fiilis. Ei tee mieli pukea mitään mustaa ylleen, vetää mielummin jopa pikkuisen romanttisen puolelle – ainakin, mikäli katsoo puseron ristipistoruusuja. Sininen ja valkoinen, kesän varma väripari!

ODD MOLLY Nectar L:S Blouse

Farkkushortsit ja vyö H&M, paita Odd Molly, kengät Zign.
Otsispalmikosta, tai paremminkin otsiskriisistä, oli juttua tänään Instagramissa.

Mä painelen nyt syömään ainakin yhden piirakkapalan vielä! 🙂

Ihanaa iltaa!