Kiitos Teijalle, joka vinkkasi pääsiäisvalmisteluja -postauksessa pojan pukemisesta mustaksi kissaksi. Vaikka pojalla itsellään ei juuri mustia vaatteita ole, löytyi äidiltä jumppatrikoot ja vanha villapaita, joilla saatiin kissa-asu alkuun. Korvat askarreltiin kartongista ja kumilenkkihiuspannasta, ja häntään teurastettiin äidin vanhat, mustat ja paksut, äitiyssukkikset. Pienen noidan asuun ei sitten tarvittukaan muuta, kuin vanha pitsiesiliina ja unirätti huiviksi. 🙂
Me kierrettiin vain sukulaisilla, mutta päivä oli oikein kiva ja lapset tietysti ihan innoissaan. Saaliin kimppuun sai tosin käydä vasta päivällisen jälkeen, mutta niin paljon tuli molempien korikasseihin tavaraa, että herkuteltavaa riittää vielä pitkän aikaa.
Viikonloppu hurahti taas ohi ihan vauhdilla. Eilen oltiin muuttopuuhissa ja tämä päivä menikin melkein kuskatessa tätä pikkuväkeä. Vielä olisi pari koneellista pyykkiä odottamassa ja tietysti ne sunnuntain perusvalmistelut uutta viikkoa helpottamaan. Nyt kuitenkin äidin täytyy hetkeksi päästä oikaisemaan itsensä sohvalle.
Leppoisaa iltaa ihanat, ja muistakaa ottaa osaa Beach House -arvontaan!
















