Heinäkuun helteet, ne parhaimmat lomakelit Suomessa. Noh, tänä vuonna ne jäi tulematta. Oikeastaan ne miehen lomaviikot ennen juhannusta osuivat aika nappiin kelien puolesta, vaikka kylmyyttä tuolloin valiteltiinkin. Olipa ainakin kuivempaa, ja aurinkoisempaakin.

En yleensä valvo kovin myöhään, olen koittanut pitää jonkinlaisen rytmin kesälläkin yllä. Eilen ilta kuitenkin venähti myöhäisen illallisemme jälkeen, ja puolilta öin ihastelin ruokapöydälle palamaan jäänyttä kynttilää. Pimeässä sen tunnelma oli uskomattoman kaunis – valo melkein kuin sadusta. Tajusin, ettei sykyn tuloa kannata murehtia, siinäkin on omat puolensa.

Eilen aamulla vanhempieni pihassa tuntui tuttu tuoksu. Sanoinkin isälleni, että tuoksuu ihan koulunalulta. Syksyltä, loppukesältä. Kostea ja kolea ilma on saanut luonnon tuoksumaan syksyisemmältä, kuin vuosi takaperin samaan aikaan. Silti tiedän, ettei siihen ole enää kauaa, kun nenässä tuntuu taas kypsien omenien tuoksu, ja aamuissa raikas kirpeys.

”Syksyllä kun koulu alkaa.” Toukokuussa se tntui olevan ikuisuuden päässä, nyt siihen on viikko. Viimeinen lomaviikko, viimeinen kesäviikko.

Seuraavan viikon ajan vedetään keuhkot täyteen ilmaan. Nautitaan aamuista, joilloin ei ole kiire minnekään, ja pidetään pyjamia pitkälle iltapäivään asti. Kohta se loppuu.

Tervetuloa elokuu!

Suloista loppukesän lauantaita. Muistakaa polttaa kynttilöitä!

Voihan tätä auringon hellimistä. Vaikka kuinka on yrittänyt pitää mielen positiivisena, niin kyllä sateet ovat ajaneet ihmisen niin pieneen. Välillä on ollut itku herkässä, tuntuu, että seinät meinaavat kaatua päälle. Aina sataa, ja pihassa seisoo vesi.

Tiedän, ettei pari aurinkoista päivää pelasta täkäläisiä viljasatoja, mutta mun mielenterveydelle niillä on äärettömän suuri vaikutus. Fillarointi on mulle se kesän ykkösjuttu, ja tänä kesänä pyörään on tullut kilometreja ennätyksellisen vähän. Kun tarakalla istuu aina pikkumatkustaja, ei lenkit voi olla kovinkaan pitkiä. Itseä ei isompikaan sade kaada, mutta kyytiläiselle tulee helposti epämukavat oltavat, kun taivas repeää.

Eilen pidettiin kaupunkiajoharjoitukset, ja tänään lähdettiin koko porukka vähän pidemmälle kierrokselle. Pyörälenkistä tulee pyöräretki, kun mukaan pakkaa pillimehua, ja välillä pysähtyy ihailemaan maisemia. Pääsinpä jopa eroon takaistuimesta, kun mies viritteli peräkärryn omaan mankeliinsa. Tuleva koululainen sotki pyöräänsä kaksi ja puoli tuntia, eikä yhteenkään ylämäkeen tarvinnut pysähtyä.

Nautitaan siis kesästä, kun se vihdoinkin on täällä! Jäätelökin maistuu muuten paljon paremmalta kun sen istuu syömän aurinkoon. 😉

Ihanaa keskiviikkoa!

Vaikka elämänsä täyttäisi ääriään myöden asioilla, joista nauttii, saattaa silti jossain kohtaa huomata, että joko vauhti on liian kova, tai elämä on liian täynnä. Niin paljon kuin olenkin bloggaamisesta nauttinut vuosien varrella, on siitä tullut myös luonnollinen osa päivääni. Harvassa ovat ne päivät, jolloin blogi ei ole päivittynyt, ja silloinkin vain äärimmäisen pakon alla. Keväällä ynnäsin parin viime vuoden bloggailuja ja tajusin, että en ole pitänyt varsinaista lomaa ollenkaan. Enkä nyt tarkoita, että tästä harrastuksen omaisesta jobista pitäisi jäädä lakisääteisille vuosilomille, vaan lähinnä sitä, että teet elämässäsi sitten mitä tahansa, joskus pieni etäisyyden ottaminen on pelkästään hedelmällistä. Päätin jo varhain keväällä, että heinäkuu on itselleni jonkinlainen lomakuukausi, teen blogia jos siltä tuntuu, ja jätän tekemättä, mikäli tämä vaihtoehto houkuttelee enemmän.

Muistan joskus saaneeni neuvon astua välillä ulos siitä mitä tekee, sulkea silmät tai kävellä kauemmas. Ikään kuin uusin silmin katsomalla, asiat näkee uudessa valossa ja uudella tavalla. Tähän olen tähdännyt myös heinäkuussa. Pyristellyt pakoon rutiininomaisesta päivärytmistä, joka mahdollistaa aktiivisen bloggaamisen kahden pienen lapsen kanssa, ja tarttunut sen sijaan mahdollisuuksien mukaan kirjaan tai houkuttelevaan lehteen. Sen ”yli jääneen ajan”, minkä olen säästänyt olemalla pois tietokoneelta olen yrittänyt myös antaa lapsille. Olla enemmän läsnä, kiireettä lähellä ja käytettävissä.

Ollaan vasta kuukauden alkupuolella, mutta ”löysäily” on jo tuottanut tulosta. Vaikka olenkin sitä mieltä, etten uskalla olla poissa blogistani pitkään (peläten pidempien taukojen tuomaa rimakauhua), huomaan kevyemmän tahdin mahdollistavan arjen elämisen ihan uudella tavalla. Ja, kun arki tuntuu löysältä ja kevyeltä, myös erilaiset harrastukset mahtuvat kuvioon paremmin.

Niinpä täällä jatkuu sama löysäily läpi heinäkuun. Nautitaan kesästä, auringosta ja sadepäivistä. Jos jonakin päivinä blogissa on ihan hiljaista, voitte arvata että nautin iltapäivän rauhallisuudesta kirjaani keskittyen tai kävellen aurinkoisessa kesäsäässä.

Suloista heinäkuun jatkoa teille kaikille!