Ai että, kun tuntuikin tänään ihanalta pötkötellä sängyssä kahden pikkuisen kanssa ja jatkaa kiireetöntä aamua myöhäisen aamupalan merkeissä. Viikonloppujen suola! Eilinen ilta vietettiin liikuntahallilla, ja sämpylät pääsivät uuniin vasta puoli yhdeksältä. Mutta maistuivatkin sitten taivaalliselta rapeine pintoineen, päälle sulavan voin kera. Perjantai-illan kruunasi viinilasillinen ja aikaisin kutsuva sänky, johon on, iltana kuin iltana, ihana kaatua kirjansa kanssa. Eilen vielä erityisen onnellisena.
Viikonloppu alkoi hyvissä fiiliksissä, ja niin soisin sen jatkuvankin. Aurinko paistaa ja mummula kutsuu, joten ainakin lauantain osalta homma taitaa olla sillä selvä. 🙂
Viikon parhaat päivät ovat käsillä, joten nautitaan niistä. Ja muistakaa oi ihanaiset osallistua arvontaan, jossa jaossa I love me -messulippuja sekä tämä (tai ei nyt ihan juuri tämä minun päälläni näkyvä) Niinmun -kietaisuneule! Arvontaan löydät tiesi tästä linkistä.
Huomenta ihanat. Ja ihan alkuun vielä kiitokset viime päivien myötäelämisestä! ♡
Koska elämässä on aina myös niitä ikäviä juttuja, mennään hetkeksi sinne mukavammalle puolelle, eli herkutteluun. Tämä postaus on tehty yhteistyössä Dr. Oetker Paula Minin kanssa, ja se haastaa minut avaamaan omaa suhtautumistani herkkuihin ja arjen herkutteluun. Jätetään piponkiristely vähemmälle, ja nautiskellaan elämästä! 🙂
Kuten pidempään blogiani lukeneet tietävät, suhtautumisessani ruokaan on ollut vuosien saatossa paljon ääriajatuksia. Olen elänyt ajat, jolloin sana herkku muistutti lähinnä kirosanaa, ja herkuttelu oli silkkaa luonteen heikkoutta. Kuten olen kertonut, nuo elämänvaiheet eivät tehneet minusta onnellista – päinvastoin. Voisin siis väittää, että olen opetellut tietynlaisen rentouden ja sallivuuden elämääni ihan kantapään kautta. Ja vaikka olen oppinut ehkä vaikeimmalla mahdollisella tavalla, olen iloinen, että oppi on mennyt perille. Ehdottomuus ja liika kontrolli vievät elämästä nautinnon, ja niin ei suinkaan pitäisi olla.
Nautin leipomisesta, ja hyvästä ruuasta. En elä syödäkseni, mutten ainoastaan syö elääkseni, sillä tähän väliin mahtuu paljon muutakin. Ruoka on nautinto paitsi makujen, myös kaiken siihen liittyvän vuoksi. Hyvä seura, tunnelmallinen hetki, ja kyllä: Joskus nautinto, jota arkipäivä vain yksinkertaisesti kaipaa piristyksekseen.
Mutta karkkipäivä ei voi olla joka päivä, sitä opetan myös lapsille. Karkkipäivän lisäksi on toki päiviä, jolloin on kivaa kerääntyä pöydänviereen ja syödä yhdessä jotakin herkkua, mutta ne ovat asioita, joiden pitää erottua tavallisesta arjesta. Tehdä arjesta juhlaa juuri sillä erilaisuudellaan. Jos joka päivä nauttisi iltapäiväkahvin kera leivoksen tai pullan, äkkiä kävisi niin, että kaikki hohdokkuus katoaisi nautinnosta. Niinpä leivosten kaltaiset herkut jäävät itselläni spesiaalimpiin hetkiin, ja arjen nautinnot otetaan jostakin vähän pienemmästä.
Iltapala-aika on perheessämme hetki, jolloin yhdessäolon merkitys kasvaa, sillä onhan kyseessä ikään kuin päivän yhteenveto ja lopetus. Vanukkaat ovat meillä sellainen lasten iltapalan jälkiruokaherkku, ja tästä syystä jääkaapistamme löytyy miltei aina pieniä vanukaspurkkeja. Paula Mini -vanukkaat ovat kooltaan sopivan pikkuisia: Ei mahan täydeltä, mutta kuitenkin jotakin spesiaalia illan päätökseksi. Välillä me aikuisetkin nappaamme vanukkaat itsellemme, mikä on lasten mielestä äärettömän mukavaa; Arki-illan yhdistävä tekijä.
Koska vanukkaita löytyy jääkaapista miltei aina, niistä on tullut myös itselleni iltapäivien pikkuherkku. Saatan skipata iltapäiväkahvin, mutta jotain pientä tekee kuitenkin mieli. Jotain, mikä katkaisee iltapäivän tunnit, ja antaa sen pikkuisen nautinnon. Niinpä päädyn aika usein ”lainaamaan” lasten vanukkaista yhden nautinnon itselleni ikään kuin lounaani jälkkäriksi. Koska mini -vanukkaat sisältävät vain 50 kaloria, tuon nautinnon voi tehdä aivan hyvillä mielin ja puhtaalla omallatunnolla. (Kunhan vain muistaa käydä kaupassa, ja huolehtia siitä, että seuraavalla kerralla jääkapista löytyy vanukas molemmille lapsille. Valitettavasti olen joskus unohtanut peittää jälkeni, ja siitä ei seurannut hyvää! :))
Elämässä pitää olla pieniä nautintoja. Iltapäiviin ne antavat mukavasti pehmeyttä, ja pysäyttävät eteenpäin vierivät tunnit ainakin hetkeksi. Rento ote ruokaan ja ravintoon takaa iloisemman otteen elämästä, ja pitää mielen positiivisena. Kun herkut valitsee pienessä koossa, ei nautinnoista tarvitse potea huonoa omaatuntoa!
Ja kiitos, syyskuulle, olit harvinaisen hyvä ollaksesi… no, syyskuu! Pidin erityisesti eilisestä, lomaviikon viimeisestä, johon mahtui kirjastossa käymistä, vanhempieni vierailua ja kaupunkimatka. Illalla pysäytimme auton hiljaisen tien sivuun ja ihastelimme koko perheen voimin taivaalla leiskuvia revontulia. Luonnon oma ilotulitus alkavan lokakuun ja päättyvän syyskuun kunniaksi.
Ihan kohta on juhlan aika, totesi huonekalujätti, kun lähetti pressitiedotteen joulumallistostaan. Minä elän kuitenkin jo tulevassa keväässä – tai ainakin sen kukkasissa. Nyt on nimittäin muutama sata kukkasipulia istutettavana. Krookuksia, tulppaaneja, helmililjoja, idänsinililjoja, kirjopikarililjoja, ukkolaukkoja, narsisseja…. Syyspuhteita, jotka opettavat kärsivällisyyttä!
Muistan joskus todenneeni, että olen aina vihannut lokakuuta. Juuri nyt se tuntuu etäiseltä, jopa oudolta ajatukselta. Kuukausi kuukausien joukossa. Ja miten hyvä se sitten onkaan, riippuu kai paljolti meistä itsestämme. Nyt ainakin paistaa aurinko, en valita yhtään!
