>Olen jumissa. Poljen paikallani. Olen jotenkin jämähtänyt, ja syytän siitä näitä kelejä!
Olen viikon märehtinyt ja murehtinut asioita, joille en yksin kertaisesti nyt voi yhtään mitään. Käytän energiani turhan pähkäilyyn ja odotan ihmeitä. Tai ainakin yhtä.
Kaiken tämän jurnutuksen sijaan voisin käyttää energiani siivoamalla vaikka vaatekaappini ja kaikki ne komerot, joiden avaaminen on jollakin tapaa aina riskipeliä tavaravyöryn vuoksi. Haaveilen tyhjistä kaapeistä, tyhjistä hyllyistä, mutta en tee asialle mitään. En halua luopua mistään. Ja sitten pähkäilen, miksi olen sellainen.
Liikaa aikaa? Ehkä. Silti tuntuu, että päivä loppuu samaan aikaan kuin alkaakin. Vai alkaako se ollenkaan. Aina on pimeää.
Sillä aikaa kun me sairastelimme, malttoi tammetkin heittää lehtensä alas. Haravoin eilen koko pihan. Hyvää hyötyliikuntaa, jonkinmoinen pakkohomma, tulee aina tehtyä. Illalla kävelin ikkunaan vain ihaillakseni kätteni työtä ja keksiäkseni, mihin suuret lehtikasat siirrän, kun kompostia ei vieläkään ole rakennettu. Ja kas; Kasat olivat poissa! Oliko se ihme, ehkä joulutonttu, tai yksinkertaisesti naapuri! Joku luki ajatukseni.
Kuuntelin eilen vielä sängyssä kaameaa syysmyräkkää. Vettä tuli kuin saavistaa ja tuuli paukutti peltikattoa. Kysyin T:ltä voiko talo lähetä lentoon. Ei kuulemma ollut täysin varma, mutta päätimme toivoa parasta. Ja tässä ollaan, katto yhä pään päällä.
Taas uusi päivä aikaa ajatella ja pohtia. Kokonainen päivä aikaa siivota vaatekaapi! Vaan otan kameran käteeni ja jämähdän tietokoneelle. Siivoan ehkä jo huomenna.

D.I.Y:
Jos et satu omistamaan kuviosahaa, tee lippunauha paksusta askarteluhuovasta (esim. Tiimarista).
Leikkaa itsellesi haluamasi mallinen kaava, ja piirrä sen avulla liput huopaan. Leikkaa terävillä saksilla. Piirrä risti maalikynällä molemmin puolin (askartelu- ja rautakaupat). Tee reikä ripustusnauhaa varten joko isolla terävällä neulalla, tai vasaralla ja piikillä. Pujota nauha neulan avulla lippuihin.
Voit tehdä samalla tavalla myös esim. Suomen lippuja itsenäisyyspäivää ajatellen.

>Vähän takkuaa tämän blogin päivitys…Meillä oli tosi ihana viikonloppu. T:llä oli työjuttuja Helsingissä, ja lähdettiin siinä siivellä Niilon kanssa katsomaan siskoni perhettä. Niilo sai leikkiä serkkunsa kanssa, ja minä sain taas pidellä niitä ihan pikkuisia kaksosia. Kovasti olivat kasvaneet, vaikka viime näkemästä nyt niin paljon aikaakaan ollut. Parasta tietysti hurtti huumori oman siskon kanssa. Ihan oli levännyt olo, vaikka nukumiset jäikin vähälle. Nyt syysflunssa iskee ja tekee olon aika kamalaksi. Niilo on kuumessa ja minäkin hiukan lämpöilen. Ensi viikonloppuna olisi ristiäiset. Toivotaan, että lentsu lentää tiehensä nopeasti!

Kivasti antoi perspektiiviä siskoni arjen näkeminen. Kaksi ja puolivuotias ja parin kuukauden ikäiset kaksoset. Voitte kuvitella! Miten sitä itse pääseekin niin helpolla! Nyt ymmärrän, miten onnekas tällä hetkellä olen, kun saan illalla huilata hetken sohvannurkassa tai lähteä lenkille. Kenenkään väsymystä ei tietenkään tulisi arvostella ja verrata, mutta laittoipa miettimään, että onko tässä itse nyt niin väsynyt ollenkaan. Hatunnosto siskolle!

Talosta saatiin parempi arvio, kuin oltiin villeinmillään uskallettu edes toivoa. Kaikki työ ja uurastus ei ollutkaan turhaa. Pienellä budjetilla, ja järjen käytöllä, oli mieletön vaikutus. Vähän kuin olisi saanut kirjallisen kiitoksen työstään. Tätä voisi melkein juhlia!

Hassu juttu sekin, että jos on muutaman päivän blogitauolla, sitä alkaa väkisinkin miettiä, että jospa ei jatkaisi ollenkaan. Kun aikaa tuntuu valuvan ihan kaikkeen muuhunkin niin sukkelasti. Perspektiiviä antoi tänään sähköposti, jonka sain yhdeltä blogini lukijalta. Joskus ihminen tarvitsee jonkin pienen sysäyksen ymmärtääkseen asioita. Ja ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Lopulta aika samanlaisiakin. Kiitos siis niistä sanoista.

Nyt yritän parannella itseäni tyrnien ja klementtiinejen voimalla, ja totutella uusiin hiuksiini. Kutrit on nyt hiukan tummemmat ja jonkin verran lyhemmät. Varsinkin jälkimmäinen tuottaa ongelmia, mutta pakon edessä on välillä tehtävä järkiratkaisu ja antaa kehnojen latvojen mennä. Huh, kasvaakohan ne ikinä pitkiksi tällä menolla!? No mikäli olo menee kovasti huonommaksi ajatteli tropata itseäni illalla Ben & Jerry purkillisella.

Loppuun hiukan siivouspäivan perspektiiviä.

>Piti siis tosiaan ostaa niitä kukkia. Olen siivonnut kotia viikonlopuksi, ja sitä harvinaista herkkua, kuten siisti koti, olisi sitten voinut jollakin iloisella puskalla juhlistaa. Vaan eipä onnistunut! Tästä kylästä ei kertakaikkiaan saa kunnollisia kukkia! On hautaustoimisto, pieni kukkakauppa, puutarhaoppilaitoksen myymälä ja puutarha kukkakauppoineen. Tarjolla ruusua, ja puolikuolleista kukista sidottuja tiiviitä, ja suoraan sanottuna aika kamalia kimppuja. Huh. Ei toivoakaan germiineista tai ranunculuksista.
Yleensä ruokakaupoissa sentään törmää nippuun ruusuja tai elegance neilikkaa, mutta nyt s-ryhmällä oli tarjota ne kolme kuollutta kukkakimppua, jotka olivat kuolleita jo viime viikonloppuna.
Yksi syy, miksi joskus haaveilen asuvani suuremmassa kaupungissa (huom. siis vain joskus aniharvoin) on ehdottomasti kukkakaupat ja niiden valikoimat.  Tässä kylässä on huomattavasti suurempiakin parantamisen tarpeita, mutta yksi kappale kunnollista kukkakauppaa tekisi kaiken muun sietämisestä helpompaa!
Joten viikonloppu aloiteaan nauttimalla noista viime viikon, nyt jo parhaat päivänsä nähneistä, oman pihan ruusuista.

Miten te muut? Ostatteko kukkia, ja käyttekö kukkakaupoissa? Mitä niistä ostatte?
Tutkimusten mukaan kukkakaupoissa käydään yhä enemmän. Kuulemma myös taantuma-aikaan naiset hellivät itseään kukilla, koska suurempia investointeja ja satsauksia kotiin ja itseen välteltiin.

Kukikasta, tai kukatonta, viikonloppua!