>{ Thank God It’s Friday }

03.2.2012

>

Koti siivottu, ja muut velvollisuudet täytetty. Aika ottaa levon kannalta, nauttia ja loikoilla. Nostaa jalat ylös, ja antaa itsensä vain olla.
Kehoitan teitä tekemään samoin!
Ja ihan rehellisesti;
Perjantai ei oikeasti eroa mulla mistään muusta päivästä. Ihan sama onko maanantai vai sunnuntai, tai vaikka se perjantai. Mutta punkeroa en silti ihan päivittäin lipitä!
Ihan vaan, jos kävi mielessäsi….
Rentoa (perjantai) iltaa!
Ps.
Ensimmäiset

  kohteet sulkeutuvat tuossa yhdeksän jälkeen.
Eli vielä ehtii….

***

>{ hyvä aamu }

02.2.2012

>

Erityisen hyvä aamu vaatii asianmukaiset herkut. 
Monta mukavaa juttua jo ennen puolta päivää, ja sekös vetää suun hymyyn.
Aamulla juoksin hoitamassa erästä juttua. Olen niin innoissani pienestä keksinnöstäni, johon tarvittiin Mulberryn laukku, paikallinen suutari ja eläitarvikekauppa. Kuulostaa vaaralliselta yhdistelmältä, mutta toivon hartaasti, että toimii. Iltapäivällä olen viisaampi!
Yllätyspaketista paljastui suloiset korvikset. Pienet ja simppelit, juuri sellaiset, mulle sopivat. Pidän kovasti. Lähettipoika saisi poiketa useamminkin.
Viskasin peitot, tyynyt ja petauspatjat ulos. Jotain hyötyä saa pakkasestakin olla. Ja jos tuolla kelillä ei petivaatteet raikastu, niin ei kai sitten millään.
Ollaan Alman kanssa kaksin, ja talossa vallitsee rauha. Vain pyykkikoneen ja kuivausrummun tasainen hurina. Paitsi, että nyt toinen piipittää….
Näitä aamuja lisää, kiitos!



****

>{ pidätkö kirjaa }

26.1.2012

>

Viimeaikoina aika on ollut totaalisesti kortilla. Siis varsinkin se oma aika, jolloin tehdään asioita itsekkäästi omaksi iloksi. Muistelen kaiholla niitä aikoja, jolloin kotiäidillä oli kolmen tunnin päikkäritauko keskellä päivää. Omaa aikaa… No, olosuhteiden muuttumiseen pitää vain tottua, eihän se ole sen kummempaa. Parhaiten oman ajan saamiseen ja pään selkiyttämiseen auttaa kirjanpito. Kirjaa voi pitää suunnitelmistaan, haaveistaan ja ideoistaan. Myös liikunnat ja syömisensä voi kirjata ylös, mikäli sen tuntee trpeelliseksi. Ja mikä parasta, nykyään melkein kaikkeen löytyy jokin nettisovellus. Hauskaakin kaiken lisäksi!
Itse olen liikunta-addikti; Pää kaipaa tuuletusta ja kroppa rasitusta. Vaatii hiukan itsekkyyttä merkitä kalenteriin oma liikunta-aikansa, mutta se myös kannattaa. Vanhanaikainen kun olen, luotan tässä kohtaa  kunnon paperiversioon; Moleskine kalenteri kulkee koko ajan mukana, kantaa sisällään tarkeimmät tapaamiset, ystävien treffailut ja aikavaraukset omille harrastuksille.
Hitaasti olen alkanut lämmetä myös netistä löytyviin palveluihin. HeiaHeia aukeaa päivittäin (tosin täytän  vain omaksi ilokseni, enkä jaa profiiliani), se tsemppaa tavoitteiden saavuttamisessa ja selkeyttää sitä oman ajan käyttöä. Mielialat ja treenifiilikset ylöskirjaamalla löytää itsestään myös uusia puolia ja heikkoja kohtia. 
Fashiolistaakin olen käyttänyt jo hetken aikaa. Oma tyyli, värimaailma ja haaveetkin selkiytyvät yksinkertaisella kuvien listauksella. Olkoonkin turhamaista ja pinnallista, tai vaikka materialistista, mutta sopii mulle. Tosin tätäkin täytän ihan omaksi iloksi, sen suurempaa sosiaalista mediaa hommaan sotkematta.
 Tietokoneen kovalevy alkaa pullistelemaan erilaista inspiraatiokuvista ja seuraavaksi käyttöön on pakko ottaa Pinterest. Melkein harmittaa, etten ole aikaisemmin tajunnut/jaksanut/viitsinyt. Niin monta ideaa ja inspiskuvaa on tietokoneen kätköissä, vaikka ne saisi helposti aseteltua teemoittain palveluun. 
Jestas tätä nykyaikaa!
Entä käytännössä? Tämä on viikon ainoa ”vapaapäiväni”. Aamulle varasin ajan jumppaan, päivällä kuvasin ja päivitin juttuja huutikseen (lisää tulossa, kunhan vain ehdin näpytellä), räpsin samalla muutaman kuvan blogiin ja kirjoitin tämän tekstin. Jonkinlaista (päivä)kirjanpitoahan tämäkin on!
Iltapäivällä kuskaan lasta harrastuksiin, ja illaksi on varattu lenkkiaika, sekä hetki pitkälle suihkulle. 
Toimiihan se!
Pidättekö te kirjaa, vai pysyykö nuppi kasassa muutenkin?
***