{ viikonloppu kuluu }

22.9.2012

No ainakin ihan liian nopeasti. Anomus vuorokauden lisätunneista ja viikon lisäpäivistä on täten lähetetty. Aika ei nyt tunnu millään riittävän kaikkeen ja parikin projektia tuntuu syövän aikaa ihan kivasti.
Talolla on jatkettu purkutöitä ihan mukavin seurauksin. Kellastuneiden kattolevyjen (siis mitä ne pahvit on oikeelta nimeeltään?!) alta löytyi alkuperäiset puukatot helmipontein, ja samalla 10 senttiä lisää huonekorkeutta. Lastulevyjen alta puuseinää jne. Tuntuu vain, että sitä purkamista on vaikka kuinka. Tänään tuli taas hetkellisesti sellainen ”tässä menee ikuisuus -fiilis”. Mutta toisaalta, kiirekös meillä.
Itse olen hyödyntänyt paikalla oloni lattioiden rapsutuksella ja lakaisulla. Keräillyt nauloja ja ruuveja, ja toiminut sitten ihan vaan pizza-taxina. Olutkauppaan, ei kuitenkaan ole enää komennettu 😉

Remonttipölyn lisäksi olen pölyttänyt kylppärissä kuivaharjaillen sääriäni. Huh, pitäisi olla sellainen puukäsityöluokkien imuri tuolle irtoavalle iholle. Ja hengitysmaski tai jotain. Olen lätrännyt kuorinta-aineilla ja levittänyt kolmessa päivässä melkein pari purkillista kropparasvaa iholleni.
Tämä projekti numero 2 olisi toki ollut järkevää aloittaa jo aikoja sitten, tai huolehtia ihostaan ihan päivittäin, mutta minkäs teet. Jospa tänään illalla saisin levitettyä jo ensimmäisen satsin jotakin väriä sääriini, jottei tiistaina näyttäisi ihan kynityltä broilerilta bikineissään. Tai kalkkunalta ottaen huomioon tämänhetkisen ruumiinrakenteeni.

Mies oli varannut mulle ajan jalkahoitoon. Ehdinkin jo pelätä, että kuljen koko loman ajan sukat jalassa. Seuraavaksi pitäisi kai aloittaa pakkailujen miettiminen, nostaa sandaalit (ja ne bikinit) esiin, sekä hakea matkalaukut. Tuntuu, että hommaa on vaikka miten, mutta onneksi se on mielekästä sellaista!

Yritän ehtiä vielä huomenna tai maanantaina blogiin, mutta Fb:ssä sitten ainakin jotain pikaista päivitystä. Mukavaa viikonloppua kaikille!

 


{lukijaillasta terveisiä }

17.9.2012

Eilen sunnuntaina tosiaan vietettiin ensimmäistä blogini lukijailtaa. Tapahtuman järjestäjänä oli KappAhl, joka tarjosi sekä Uuden Kuun, että Secret Wardrobe– ja Oi mutsi mutsi -blogin lukijoille, kivan privaatin shoppailuillan.
Itse olen tosi tyytyväinen eilisen antiin, musta oli han mahtavaa että lukijoitani tuli paikalle täysi ryhmä, ja pääsin sanomaan vastavuoroisesti hei teille kaikille, jotka luette blogiani. Iso kiitos, että tulitte mukaan ja ihan oikeasti tuntui hienolta nähdä ihmisiä, jotka lukevat elämästäni ja ajatuksistani.

KappAhlin valikoimista uusi It’s all about being friendly-mallisto taisi nousta hitiksi. Itse ainakin ihastuin kovasti. Toinen hitti, ainakin mun lukijoiden keskuudessa taisi olla pitsitunika, joka tarttui myös omaan käteen. 🙂 Itse teinkin ostoksia kolmelle hengelle, mutta laitan kuvia hankinnoista teille myöhemmin. Myymälävalaistus kun ei ole amatöörikuvaajalle se kaikkein helpoin!

Me bloggaajat saamme aika paljon kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin ja showroomeille, mutta mikä itseäni ainakin ilostutti juuri tässä eilisessä, on se, että myös lukijat jotka seuraavat blogeja, tulevat kutsutuksi huolimatta siitä onko heillä itsellään blogia vai ei. Toivonpa todella, että tämän kaltaiset yhteistyöt yleistyisivät, ja sekä bloggaajat, että lukijat saisivat enemmän tilaisuuksia yhteisiin juttuihin. Pienen gallupin pohjalta, tämä olisi myös lukijoiden mieleen, joten vedän johtopäätöksen, jonka pohjalta tuomitsen illan onnistuneeksi kaikkien osapuolten kannalta.

Täytyy myöntää, että vaikka alkuraskauden väsymyksen jälkeen olen itseni aika energiseksi tuntenutkin, niin kyllä se unen ja levon tarve vain on kasvanut. Kun yöllä kahden aikaan pääsin kellistämään omaan sänkyyn, tuntui, kuin olisi kevyen shoppailun ja bussissa istumisen sijaan tanssinut muutaman tunnin yökerhon pöydillä (sikäli kun minulla ei kyseisestä ajanvietteestä ole ollenkaan kokemusta). Mutta kivaa oli, ja sehän on pääasia!

Kiitos vielä kaikille paikalla olleille lukijoilleni ja Kappahlin väelle!

Ja ihan loistavaa viikon alkua kaikille!

 


{ tervehdys sairastuvalta }

05.9.2012

Jees, kaksi päivää se vaati päiväkotihoitoa, että saatiin syksyn ensimmäinen kuumeinen räkätauti käyntiin. En edes halua ajatella, mikä putki tässä on edessä. No toisaalta, mies on kröhinyt jo kolmatta viikkoa, eli onhan noita pöpöjä ja tauteja liikkeellä muutenkin.
Me uskotaan nyt Alman kanssa girl poweriin, ja aiotaan vakaasti pysyä miesväkeä vetreämmässä kunnossa. Ihan siis tahdonvoimalla!
Tänään oli neuvolapäivä. Siellä se pieni sydän pumputti aika haipakkaa. On se vain niin herttaista kuultavaa. Ihan jo tuon pumputuksenkin tähden, yritän nyt tankata vitamiineja ja ulkoilla aurinkoisessa syyssäässä.

Tuossa kun Alman kanssa juuri oltiin ulkona, tajusin, että kyllä se uusi takki nyt vain on hankittava. Pitäähän tässä käyttää kaikki keinot jo ihan flunssankin torjumiseksi. Eikös?

Kaunista iltaa, pysykää terveinä!