{ perjantaita kuvina }

12.10.2012

Ai arjen autuutta! Perjantai on lähtenyt käyntiin aika leppoisin kotipäivän merkein. Pientä siivoilua ja muita kotihommia. Kaivoimpa esiin myös puoli vuotta sitten hankkimani sabluunat, joilla olisi tarkoitus taikoa uusia tyynynpäälisiä uuteen kotiin. Projektista sitten erikseen myöhemmin lisää.
Päivän asu ja masukin löytyvät kuvista. Supermukavat kotipäntsit löysin Women’secretiltä, eli vallan shoppailematta en malttanut olla reissussakaan (muista ostoksista toisella kertaa). Viikkoja olisi nyt kasassa 24+6, ja kuten kuvista näkyy painoakin on ”ihan mukavasti” (lue: ihan liika) kertynyt jo tähän mennessä. Vaikka lomalla rentouduin ja nautiskelin kyllä kaikesta mahdollisesta hyvästä ja epäterveellisestä, niin arki tuo eteen paluun salaatteihin ja keveämpiin herkkuihin. Ei sillä, ne maistuvatkin taas oikein hyvin.
Avasin muuten vasta tänään Room21:ltä tilaamani paketin, joka saapui juuri ennen matkaa. Paketin sisällöstä sitten myöhemmin enemmän, mutta Day Homen lautasliina oli pakko ottaa perjantai lounasta piristämään. Todella ihania!

Nyt juureksia ja kasviksia uuniin, ja päälle jotakin hiukan ulkoilmakelpoisempaa. Illan ohjelmassa kyläilyä, ”tarkistuskäynti” uudella kodilla ja gore-tex kenkien hankintaa pojalle. Varsin arkiseen linjaan jatkuu tämä päivä.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonlopun aloitusta!

 


{ kotiin }

09.10.2012

Täällä vielä aamun pimeässä me pakkaillaan viimeisiä kamoja kasaan. Aamupalan jälkeen kohti lentokenttää ja sitten kotiin päin.
Seuraavat postaukset sitten tutuista maisemista – ja jotain ihan muuta kuin aurinkoa. Koska kotona ollaan vasta ensi yönä, menee ainakin huominen päivä vielä toipumiseen. Mutta josko loppuviikosta olisi taas iskussa ja herättelisi blogin arkisempaan asuunsa.

Kivaa päivää kaikille!

 


{ viimeistä viedään }

08.10.2012

Vika kokonainen lomapäivä. Yritin juuri auringossa silmät suljettuina saada mieleeni kuvan synkästä ja kylmästä Suomesta. Niistä harmaan sateisista päivistä, joina toivoo edes auringon pilkahtavan pilvien lomasta. No, ei onnistunut mielikuvamatkailu – ja ehkä ihan hyvä niin.

Aikalailla on jo koti-ikävä. Ikävä omaa sänkyä, omaa peittoa, omaa tyynyä jne. Inhottaa oikeastaan jo tämä jatkuva hikisyys, kaipaan puhtaita vaatteita ja puhdasta oloa. Niin, ja kaipaan sitä omaa kotia myös. Joka päivähän se on kuitenkin ollut mielessä jollakin tasolla. Remontti ja kaikki muukin.

Mutta huominen päivä menee matkustamiseen, joten nyt nautitaan vielä hetki. Energistä viikon alkua teille!