{ vuosi, johon mahtui melkeinpä liikaa }

31.12.2012

Useampaankin otteeseen olen pääni sisällä läpikäynyt menneen vuoden tapahtumia, ja joka kerta päädyn vain ja ainoastaan kummastelemaan, miten yhteen vuoteen saikin tupattua niin paljon asioita. Huh!
Vuosi alkoi oman talon myynnillä. Kaupat tehtiin helmikuussa, ja maaliskuun alussa muutin Niilon kanssa vanhempieni luokse, vanhaan huoneeseeni. Aika oli raskasta. Isän ikävää, parisuhteen kriisiä, toivoa, epätoivoa jne. Kuukauden kuluttua, pääsiäisenä, pääsimme vihdoin muuttamaan väliaikaiseen kerrostaloasuntoon. Sillä hetkellä yhteinen asunto tuntui lottovoitolta, ja jonkinlaista hedelmääkin tuo jälleennäkeminen ja yhteen palaaminen myös tuottivat.
Toukokuu on jäänyt mieleeni todella iloisena aikana. Blogi siirtyi tänne Bellaan, sain elämääni uusia tuttavuuksia, joku oli valmis maksamaan palkkaa harrastuksestani jne… Useampi kiva juttu ja reissu helsingissä, kevät, aurinko ja valo. Vaan pikkuhiljaa alkoi myös suunnaton väsymys ottamaan tilaa elämästäni. Vauvauutisia; Niitä jaettiin kesällä 2012. Niin iso juttu, että sen sisäistäminen vei itseltänikin aikaa. Asia, jonka ei koskaan oletettu enää tapahtuvan, tapahtui hetkellä, jona sitä oli vähiten edes ajatellut. Mistä löytyy koti, mihin muutamme ja rakennamme pesäämme. Kysymykset myllersivät päässä, ja kello tikitti korvien välissä.
Loppu kesästä asiat loksahtivat paikalleen. Täydellinen punainen tupa ikään kuin tipahti eteemme, ja seuraava kuukausi meni jännityksessä. En halunnut nuolaista ennen kuin ihan oikeasti oli tipahtanut!
Tuli syksy, tuli talokaupat, tuli lomamatka ja tuli iso masu. Tuli muutto, tuli remontti – ja pää sanoi miltei poks! Yksi elämäni rankimpia syksyjä! Ja sentään aika rankaa on ollut, että ihan maassa en rimaa pitänyt…

Rankan ja raskaan syksyn jälkeen asiat ovat asettuneet pikkuhiljaa. Asiat järjestyvät, niinhän niillä on tapana. Onni asuu uudessa kodissa, elämältä odotetaan nyt paljon. Silti toiveet tulevalle vuodelle ovat yksinkertaisia ja pieniä: Tavallista arkea! Ei suuria mullistuksia, ei isoja muutoksia. Arkea, joka kulkee omalla painollaan, rytmiä, joka helpottaa tavallista elämää.
Niin paljon isoja juttuja, niin paljon kaikkea hyvää. Tästä määrästä olisi riittänyt useammallekin vuodelle, mutta olenhan halunnut kaiken aina heti ja nyt. Taisi olla opetus.
Olen kiitollinen – väsynyt, mutta kiitollinen.

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa alkavaa vuotta 2013. Tuokoon se mukanaan niitä odotettuja juttuja, ja muutoksiakin niitä halajaville. Hyvää ja kaunista – niitä kaikille!

Kiitos kuluneesta vuodesta, melkoinen vuosi jo ihan bloginkin kannalta! Mutta kiitos teille, jotka jaksoitte kulkea mukana. Toivottavasti jatketaan samaa matkaa myös ensi vuonna!

Nähdään ensi vuonna!

Kuvat nappasin muuten kätevästi Pinterestistä, johon olen koonnut oman kansion myös blogini kuville.


{ tokavika }

30.12.2012

Vähiin käy ennen kuin loppuu, ja se pitää kyllä enemmän kuin paikkansa ainakin tämän vuoden osalta. Vielä en toivottele ratkiriemukkaita vuodenvaihteita – ajatuksena on jättää se virallinen viimeinen postaus tälle vuodelle vielä huomenna. Alkaa nimittäin olla olokin sitä sorttia, että päässä liikkuu silmän lisäksi jo hiukan jotain muutakin. Juuri nyt suunnittelun alla vaatehuoneen muodonmuutos, mutta jätetään nämä jutut nyt reilusti seuraavaan vuoteen. Ehtiihän sitä, eikös!?
Mutta, mikäli mielitte osallistua Aquaint-arvontaan, ei osallistumisaikaa ole maailman tappiin, vaan ainoastaan tämän vuoden loppuun. Eli kipin kapin jättämään kommentti arvontapostaukseen!

Syytetään flunssaa tai laiskuutta, kamera on pysynyt visusti laulamatta viimepäivät. Hyasinttikuvia arkistojen kätköistä; Haistetaan vaikka kukkanen sunnuntai illan kunniaksi!

Oikein leppoisaa tämän vuoden tokavikaa iltaa. Nyt olisi vissiin hyvä aika alkaa listata niitä lupauksia ja toiveita uudelle vuodelle!

 


{ välipäiviä }

29.12.2012

Pääni sisällä vellovista ruumiineritteistä voi olla useampaakin käsitystä, mutta nämä joulun ja uuden vuoden välipäivät ovat kyllä menneet niin pää täynnä räkää kuin vain voi. Täällä on todellinen sairastupa ja elämä varsinaista matalalentoa sen myötä.
Ehdin jo torstaina käväistä alennusmyynneillä (joo, vihaan alennusmyyntejä edelleen), ja kuvitella keksiväni muutenkin seuraavalle kuukaudelle ohjelmaa sen verran paljon, että aika ei vain kävisi pitkäksi. Vaan tässä sitä nyt ollaan, tepsutellaan kotona villasukissa ja pyöritellään peukaloita.
Apteekkireissulla kyselin nenäsuihketta, ja kun farmaseutti tavanomaisia suihkeita esitellessään mainitsi, että niitä ei suositella raskausaikana käytettäväksi (saattavat aikaansaada supistuksia), teki mieleni napata heti muutama pullo matkaan, että ainakin saataisiin jotakin ohjelmaa näille päiville. No, tyydyin kuitenkin keittosuolalitkuun.

Tänään en jaksaisi enää vain möllötellä, vaan nyt on pakko tehdä jotain mukavaa ja viihdyttävää. Pitäisi tosin ensin keksiä, että mitä.
Mutta teille muille oikein kauniita talvipäiviä, vapaapäiviä ja välipäiviä! Nautiskellaan!