{ fresh baked bread }

24.2.2013

Noustiin aamulla vauvelin kanssa jo neljän aikaan, joten ei ollut homma eikä mikään leipoa tuoretta leipää aamulla kotiutuvalle miehelle. Ei ehkä varsinaista aamupalaleipää, mutta hyvää joka tapauksessa. Kokeilkaa vaikka sunnuntaiaterian lisukkeeksi.
Kirsikkatomaatteja, oliiveja, sormisuolaa, tuoretta rosmariinia ja paljon oliiviöljyä!

6 dl vettä
pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1,5 dl oliiviöljyä
n. 10-12 dl vehnäjauhoja

Alusta taikina ja anna sen kohota. Pyöritä taikinasta 6-8 leipää, ja painele ne uunipellille leivinpaperin päälle. Anna leipien jälleen kohota hetki, jotta saat pääliset painettua tarpeeksi syvälle.
Töki mustia kivettömiä oliiveja sekä kirsikkatomaatin puolikkaita taikinaan, sivele pintaan oliiviöljyä ja ripottele päälle kunnolla sormisuolaa.

Paista 225°C / 15-20min
Sivele leipien pintaan heti uunista ottamisen jälkeen tuoreella rosmariinilla maustettua oliiviöljyä.

Maistuu taivaalliselle heti tuoreeltaan, mutta ei jää vanhenemaan kovinkaan pitkäksi aikaa. Puolikaskin satsi riittäisi – mikäli ei olisi niin kovin perso kaikelle herkulle.

Kepeää sunnuntaita!

 

 


{ jatkoajalla }

21.2.2013

Päivät vilisevät ohi, ja välillä tuntuu, että ei oikeastaan ehdi edes hypätä jokaiseen mukaan. Kaipa se vain kuuluu nyt tähän tilanteeseen. Toisaalta olen koittanut tietoisesti palauttaa itseäni arkitodellisuuteen, ja tsempannut myös remonttifiilistä jälleen käyntiin. Maalailua ja pientä paikkailua, sekä hiomista. Aina kun kädet ovat vapaana, yritän saada tehtyä tuhat ja yksi asiaa. Mies taitaa jo olla kyllästynyt päättömään sinkoiluuni paikasta toiseen.

Koitan päivittää jotakin remppakuvia, ja laittaa blogiinkin uusia nurkkia, kunhan saadaan jotain valmiimmaksi. Nyt ei ollut muita kuin iänikuisia tulppaaneja kuvitukseksi.

Niin juu, otsikko?! Nuukapussi nauttii kukistaan mahdollisimman pitkään. Nuupahtaneet ja keltalehtiset tulppaanit jaksavat vielä pari lisäpäivää lyhyeksi leikattuna ja ilman lehtiä.
Kenties ensikerralla jotain järkevämpää juttua…
Nyt: Moi!

Aurinkoa!


{ monday morning }

18.2.2013

Siis eihän maanantai aamuja voi vihata, kun tuollainen söpöläinen herättää leveällä haukottelullaan ja toinen pikkuinen tuhisee kainalossa! Ei, vaikka kuinka on valvonut yönsä ja kasvatellut univelkaansa. Kaiken vaivan arvoista, sanon minä!

Täälläpäin vietetään talvilomaviikkoa, ja maassa on puhtoisen valkoinen lumikerros. Harrastukset ja kerhot ovat tauolla, mutta isillä on vapaapäivä, ja sehän ei tarkoita sen enempää tai vähempää kuin päikkäreitä mulle!!! Lisää näitä maanantai aamuja, kiitos!

Mahtavaa uutta viikkoa!