Viikonlopun poissaololla on hintansa. Paitsi kuolleet yrtit ja kevätkylvökset, harmaita hiuksia ovat yrittäneet aiheuttaa myös kotityöt. Eilinen kuluikin mukavasti pyykin ja siivoilun parissa. Kotitöiden lisäksi on toki ihana ottaa lasten kanssa takaisin sitä aikaa, jonka olin poissa. Esimerkiksi näistä syistä, on kommentteihinne vastailukin jäänyt. Ottaa aikansa, ennen kuin pääsen tavalliseen arkirytmiin.
Mutta entä me tytöt?!
Me hienostellaan täällä Lumoan uusissa vaatteissa! Äidillä on uusi pusero ja Klaaralla suloinen mekko. Ja, me ollaan melkein samikset! 🙂
Nämä siis uutukaisia (kevään ja kesän mallistosta), jotka sain blogin kautta.
Pusero on ihana, sillä farkkutyttö ei aina jaksa mekkoilla, mutta Lumoan kaulukset antavat arkisellekin asulle kivasti vivahdetta.
Klaaran mekko on kokoa 86/92, ja sanoisin, että mitoitus on aika reilu. Tai, itse asiassa, taitaa pitää hyvinkin kutinsa, sillä mekon kuuluukin olla Koolle vielä hiukan iso, mikäli on tytön pituutta uskominen. 🙂 Oma paitani on kokoa S, eli samaa kokoa kuin Lumoan mekkonikin, ja mulle tosi passeli.
Mutta tiettekös, mitä uutta mun tekis ihan hirrrrveesti mieli? Uusia lenkkareita! Jotain yhtä värikästä, kuin mun treenikengät. Ja kukkia. Mä kaipaan nyt kukkia!
Ehkä pakko käväistä jossain urheiluliikkeessä hiukan hypistelemässä kenkiä, ja poiketa vaikka kukkakaupassakin! 🙂
Anyway, halusin vain huikata teille moit, ja vakuuttaa, että kyllä mä aion niihin kommenteihinnekin vastailla. Ihan varmasti!
Ja, nyt me toivotellaan teille oikein mukavaa päivää! Auringonpaistetta ja linnunlaulua!




















