Vaikka pääsiäinen ei nyt mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, niin sää on onneksi ainakin hellinyt. Olen nauttinut puutarhahommista ja ulkona olemisesta. Klaaran kanssa on istutettu orvokkeja ja ihan vaan nautittu kasvarin lämmöstä. Mummun vanha vihreä kakkujalka ansaitsi jonkin pääsiäisleivonnaisen, ja päädyin monen vuoden tauon jälkeen leipomaan britakakun. Tai puolikkaan britakakun, koska ollaan ihan vaan nelistään. Ollaan myös syöty hulluna suklaata ja nukuttu kymmenen tunnin yöunia. Katseltu Isä Brownia ja levätty oikein kunnolla.

Hurahdin muuten ihan täysin taas siihen sauvakävelyyn, ja kilometrejä on kertynyt jo ihan mukavasti. Maastossa sivakointi on ollut yksi tapa purkaa tilanteen aiheuttamaa pahaa mieltä. Sain onneksi myös miekkosen innostumaan, joten ei tarvitse sivakoida ihan yksin. Lonkatkin kiittävät, kun juoksun vaihtaa välillä vähän armollisempaan tyyliin.

Pääsiäiselle ei nyt ole mitään ihmeellisempiä suunnitelmia tästä eteenpäinkään. Jos sää sallii, tehdään pihatöitä ja lenkkeillään. Käydään ehkä suunnistamassa. Syödään parsaa ja paahdettuja punajuuria (voisin ehkä elää niillä) ja pelataan korttia. Nukutaan, luetaan, levätään, ollaan ja rakastetaan. Eipä se sen kummenpaa kai tarvitse ollakaan.

Seuraavaksi taidan kaatua sohvalle katsomaan eilisen Porotin. Muutaman suklaamunan kanssa tietenkin. Onhan sentään pääsiäinen.

Ihanaa pääsiäisen jatkoa! 💛 Voikaa hyvin.

 

Mun ja Klaaran takit saatu / Didrikson

Ja olipa tosiaan virkistävä viikonloppu! Lauantaiaamuna puhelimeen kilahti iloisia viestejä. Tiedossa virtuaalinen panimokierros ja pienpanimo-oluiden maistelu. Maisteltavat toimitettaisiin iltapävällä ovelle, ja etäyhteydet tulisi olla kunnossa klo 18. Etkoihinkin sopisi osallistua. Ja jopa minä, joka en juo olutta (enkä kyllä mielellään edes maistele) otin kutsun ilolla vastaan. Päivä pihatöitä ja illaksi vähän parempaa päälle. Ja siinä meitä oli kasassa tuttu porukka. Neljä pariskuntaa, joista yksi aikuisen lapsen kanssa Espanjan reissun jälkeisessä karanteenissa. Pari tuntia vierähti mukavasti ja kodin seinät ikään kuin liukuivat taas hetkeksi kauemmaksi.

Sunnuntai tuli pyhitettyä puutarhatöille. Tosin pienin tauoin, sillä taivaalta sateli pariinkin otteeseen raesokeria. Mutta seitsemän aikaan illalla (kun aurinko vielä paistoi) tuntui hyvältä katsella haravoitua nurmikkoa ja ihailla työnsä tulosta. Tajusin myös, etten selviä tästä tilanteesta ilman suunnitelmia ja pieniä unelmia. Joitakin askelmerkkejä joita seurata, ja jotakin mitä kohti mennä. Ja puutarha jos mikä antaa tällaiselle parhaat puitteet. Konkreettisia tavoitteita ja suunnitelmia ihan vain tämän kevään ja tulevan kesän ajaksi, kun mikään ei ole ennustettavissa ja kaikki on enemmän kuin epävarmaa.

Viikonlopusta voimaantuneena täällä on ollut tänään pääsiäiskorttipaja. Tipuja, pupuja ja pajunkissoja. Seuraavksi ohrat multaan. Ihanaa maanantai-iltaa! 💛

https://emiliauusikuu.com

Viimeisen viikon aikana mielialani ja ajatukseni ovat ajelleet hurjaa vuoristorataa. On epävarmuutta ja pelkoa, luovuttamisen halua, väsymystä, epätoivoa, katkeruutta ja kiukkuakin. Ja sitten toisaalta myös niitä hyviä fiiliksiä. Onnentunnetta, itsensä voittamista, huolettomuutta, rauhallisuutta, rakkautta ja sisua sekä härkäpäisyyttä. Välillä kotona on just hyvä ja välillä seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Ja niin mielipuoliselta kuin tämä kaikki ehkä kuulostaakin, en usko, että olen tällä hetkellä asian kanssa yksin. Samoja myllerkyksiä on varmasti monen mielessä. Ihan kaikilla meillä on nyt enemmän mielen päällä. Jokaisella vähän enemmän huolta ja murhetta kannettavanaan ja pettymyksiä purtavana.

Mutta sitten on onneksi myös se ihan tavallinen elämä, joka pyörii kaikista muutoksista huolimatta. Herätään aamulla, ja viedään päivä iltaan. Ja tehdään ne ihan samat tavalliset asiat kuin aina ennenkin. Laitetaan ruokaa, pestään pyykkiä, kastellaan kukkia, liikutaan, levätään jne. Ja jotenkin musta tuntuu, että viime aikoina ne ihan tavalliset jutut on jotenkin jääneet kaiken uuden jalkoihin. Arkisia asioita rullataan siinä muun elämän ohessa ja niihin ei tule välttämättä kiinnitettyä huomiota edes sen vertaa kuin ennen. Tai sitten laitetaa vain ruokaa, koska lapset eivät ole koulussa ja ulkoillaan, koska pitää huolehtia välitunneista ja liikunnasta. Ja siinä samalla unohtuu, että niitä ihan samoja juttuja tehtiin kyllä ennen tätäkin. Ja niitä tehtiin, koska ne kuului arkeen ja elämään. Siihen ihan tavalliseen.

Olen niin onnellinen, että edessä on viikonloppu. Aion nimittäin unohtaa hetkeksi ihan kaiken tästä uudesta arjesta ja elää elämääni kuten elelin sitä kuukausi sitten. Viettää ihan tavallista viikonloppua ja tehdä ihan tavallisia juttuja. Tai oikeastaan aion viettää just sellaisen vapaan viikonlopun, josta pitkään haaveilin. Lukea, liikkua, olla ulkona, syödä, nukkua. Lukea vähän vähemmän uutisia ja vähän enemmän kirjoja. Olla vähän enemmän ihan vaan rentona. Ei sillä etten välittäisi, vaan siksi että välitän myös itsestäni ja siitä ihan tavallisesta elämästäni.

Vaikka kuinka oltaisiin poikkeusoloissa, silti linnut laulaa, luonto puskee vihreää, kellot siirretään kesäaikaan ja kevät on täällä. 💛