Pahoittelen heti alkuun viikonlopun mittaista blogihiljaisuuttani. Jouduin kohtaamaan kasvokkain oman rajallisen jaksamiseni rajun viikon jälkeen, mutta olen oppinut läksyni ja opetellut hidastamaan. Itse asiassa opetellut pysähtymään.
Täysin toimettomana kun en kuitenkaan osaa olla, olen keskittänyt voimani pienten asioiden siirtelyyn ja sellaiseen tilpehööräämiseen. Tänään käsittelyssä oli kuisti, joka alkaa saada pikku hiljaa talvista, ja jouluistakin, asuaan.

Suurin muutos kuistilla on tietenkin maalatut seinät. Tosin tässä kohtaa vasta pohjamaalatut, sillä lopullinen pinta saadaan sipaistua aikaisintaan keväällä, kun kosteus on haihtunut. Tartuin pensseliin oikeastaan heti matkan jälkeen, sillä yksinkertaisesti punaiset seinät vain hyppivät silmilleni. Tunkkainen kuisti muuttuikin valoisan puhtaaksi ja tunnelmalliseksi tilaksi melko nopeasti. Aivan kuin koko tilan ylle olisi satanut puhtaan valkoinen lumipeite.

Vanha klaffipöytä ja pari lyhtyä pitää vielä kotiuttaa varastosäilytyksestä. Myös valkoinen puutarhapenkki mahtuisi tänne hyvin talvisäilytykseen. Niiden kantaminen on kuitenkin jonkun muun tehtävä, ei minun. Myös ikkunoiden pesua olisi tehtävälistalla.

Vielä on iskemättä muutama calluna ruukkuihin ja marjakuusen oksia pitäisi leikellä saaveihin. Nyt kuitenkin pieni huilitauko ja mma Ramotswen kiperä loppuratkaisu.

Loistavaa viikon alkua jokaiselle!

Ai niin: Ekat blogikuvat uudella kameralla!

Save

Mukavaa perjantai iltaa toivottelee bloggari, joka gaalajuhlallisuuksien, pikkumustan ja korkkareiden sijaan viettää yksinäistä iltaa kotipöksyissään muuttolaatikoita pakkaillen. Pikkuisen katkera? Ehkä vähän, mutta mä luulen, että tämä päätös on tässä vaiheessa kuitenkin se järkevin. Me muutetaan viikonloppuan uuteen kotiin, ja se jos mikä on haaveen toteutumista!

Toinen toteutunut haave: Uusi kamera!
Hitsi tämän asian kanssa olen sitten soutanut ja huovannut. En olisi varmaan ikinä saanut ostopäätöstä tehtyä, ellei mies lopulta olisi hieman potkaissut vauhtia projektiin. Siinä se nyt on, Canonin 5D. Mun uusi kulta, rakas ja vaikka mitä!
Tässä blogissa on viime aikoina ollut niin ala-arvoista kuvamateriaalia omasta takaa, että lainakuviin on pitänyt turvautua useammin, kuin olisin halunnut. Vanha neljäviiskymppinen astuu lähiaikoina viettämään eläkepäiviään, mutta hyvin ansaittuja sellaisia. Keskimäärin varmaan 50-100 kuvaa päivässä, melkein kolmen vuoden ajan. Meille muodostui kyllä ihmeellinen tunneside, sikäli kun nyt kamera mitään voi tuntea.
Mulberryn hyllyyn jäi Oversized Alexa, kaikkea kun ei voi saada. Mutta hei, pikku uhraus parempien blogikuvien puolesta. Joo, hiukan katkera taas… Mutta ah, silti niin onnellinen!

Tangoon tarvitaan kuitenkin kaksi. Kuvalaatu ei parane heti, ensin pitää saada sormet tanssimaan valssia (tai tässä tapauksessa tangoa) uuden kameran rungolla. Ottaa aikansa, että meistä tulee pari. Kahden käden säädöt jo sinällään vaativat takaraivolta uutta kapasiteettia.
Ensi viikolla konkurssi täydentyy vielä uudella objektiivilla, joten moni muukin juttu jää hyllyyn, ja Joulupukille en viitsi edes vaivautua kirjoittamaan. Nyt just tuntuu kuitenkin hyvältä. Tosi hyvältä! Vastaa varmaan sitä fiilistä, jonka miehet saavat päästessään jonkun ökyauton puikkoihin. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan…?

Jeps heps, ja niin kiva kuin olisikin ilta leikkiä uudella lelullaan, ne muuttolaatikot kutsuvat tavaraa sisälleen. Naapuri oli kuulemma hakenut systeemistä pullon kossua. Oliskohan ne sitten läksiäiset tänään!? Toisenlaisissa olosuhteissa saattaisin ottaa sen kunniaksi tömpsyt itsekin. Katkera jälleen? En sitten pätkääkään!

Lumista viikonloppua tytöt! Ja pojat!

>