{ nopea ja kevyt sporttimeikki }

04.4.2013

Pieni meikkipostaus siis, koska sellaisia toivoitte saa ehdottaa -postauksessa. Otsikon mukaan kyseessä on sporttimeikki, mutta sama pieni ehostus riittää myös ihan tavalliseen kotiäidin arkipäivään.
Meikkaan jossain määrin päivittäin, lähinnä fiilispohjalta, en niinkään menojen mukaan. Toki erityiset riennot vaativat asiaankuuluvat pakkeloinnit, mutta kevyemmälläkin meikillä pärjää jo pitkälle. Täysin ilman ehostusta kuljen aniharvoin, ja yleensä vain päivinä, jolloin ei yksinkertaisesti jaksa tai ehdi meikata. Meikkaaminen on kuitenkin sekin yksi tapa huolehtia itsestään, ja ripsarin laittaminen piristää paitsi ilmettä, myös mieltä.

smeikki2

Hikoillessa meikin pitää kuitenkin olla mahdollisimman kevyt ja hengittävä, jotta naamalla ei roiku hikinen ja öljyinen naamari. Ihon sävyä riittää tasoittamaan sävyttävä päivävoide, joka ei niinkään peitä mitään, mutta tasoittaa suurimmat värivirheet ja punoitukset. Valoa ja virkeyttä kasvoille saa helposti valokynällä, ja silmiin riittää ripsien taivutus ja ripsari. Koska kulmakarvani ovat katkonaiset ja toispuoleiset, laitan yleensä myös niihin kevyesti muotoa.

smeikki1

Tuotteet, jotka ovat miltei päivittäin käytössäni:
Sensai Cellular Performance Hydrachange Tinted Gel Cream -sävyttävä ja kosteuttava geelivoide kasvoille (sävy 1), YSL valokynä (sävy 2), Sensai Mascara 38°C (musta), BareMinerals Eyebrow color -kulmaväri (sävy Pale/Ash Blonde)

meikki!!

Kun tiedossa ei ole hikoiluja, ja kasvoille haluaa lisää ilmettä, voi sävyttävän päivävoiteen korvata meikkivoiteella ja peitevärillä. Luomiväriä ja rajaukset silmiin, varjostukset kasvoihin jne… Poskipunaa en oikein osaa käyttää, mutta kuten kuvasta näkyy, poskeni punottavat miltei aina ihan luonnostaan.

Entä kestääkö meikki urheilun ja hikoilemisen? Makuasia, mutta mielestäni seuraava lause kiteyttää ongelman aikalailla hyvin:
If you still look cute at the end of you workout, you didin’t train hard enough!

Kertokaa ihmeessä omia vinkkejänne nopeasta ja kevyestä meikistä!


{ netflix ja tukkahaaveiluja }

04.3.2013

Ihan super muuten tuo netflix. Itse olen hulluna brittidekkarisarjoihin, ja viimeisin löytöni on Above Suspicion leffasarja, josta tuli eilisen illan ja iltayön aikana katsottua parikin leffaa. (Ovat netflixllä aina jaettuna kahteen jaksoon per leffa, eli helppo katsella myös osissa).

Illat menee nykyään aika kukkumiseksi, kun vauva tankkaa pidempiä yöpätkiään varten, joten mikäs sen parempaa hereilläpitäjää, kuin jännä leffa! Tuo Above Suspicion on ihan sairaan hyvä, ja suosittelen katsomaan, mikäli yhtään on brittidekkareiden ystävä. Sarjan naispääosaa, Anna Travisia, esittää törkeän kaunis Kelly Reilly, jonka huolimaton kampaus saa sarjassa armotonta kritiikkiä, mutta lukeutuu oikeasti niihin ”huolella huolimattoman näköiseksi tehty” frisyyreihin.

 Tosiaan sinne kampaajan tuoliin en ole vieläkään ehtinyt, mutta eilen illalla Anna Travisia katsellessani sain hurjan päähänpinttymän otsiksesta; Juuri tuollaisesta ylikasvaneesta ja huolimattoman näköisestä. Voi siis olla, että istahdan tuoliin juurikin näiden inspiskuvien kanssa!

Tätä pitää ehdottomasti sulatella! Lisää kuvia löytyy helposti googlettamalla Kelly Reilly / Anna Travis.

Kuvat lainattu:
kuva1, kuva2,

PS. Ensimmäinen salitreeni synnytyksen jälkeen takana! Pari viikkoa olen asiaa jo henkisesti sulatellut, ja tänään pääsin sitten astetta pidemmälle. Hurjan hyvä fiilis – ihan mahtava!


{ liikunta + minä }

12.1.2013

Sain blogini lukijalta vuodenvaihteessa postausehdotuksen koskien aihetta liikunta. Toiveena oli, että kertoisin hiukan omista liikuntatottumuksistani ja rutiineistani – mikä minua motivoi. Näin vuoden alkuun, kun erilaiset kuntoprojektit ovat monellakin mielessä, aihe sopiikin oikein hyvin.

Yleisesti kun alkaa kertoa omista tottumuksistaan ja tavoistaan, on kai syytä raottaa myös hieman verhoa historiaan:
Olin lapsena hyvinkin liikkuvainen ja tuohon aikaan hyvinkin tavallinen lapsi; Aina menossa, ulkona, pyöränselässä, juoksemassa, leikkimässä, uimassa jne… Olen ryhtynyt kävelemään jo seitsemän ja puolen kuukauden iässä, ja jonkinlaisessa liikkeessä olen ollut siitä asti – paikoillaan oleminen ei ole vahvimpia taitojani. Tuohon aikaan ei ollut tietokoneita tai muita vitsauksia jumittamassa lapsia tuoliin tai sohvaan; Liikkuminen oli luonnollinen osa lapsuutta.
Vanhempani eivät ole erityisen urheilullisia, eli liikunnallisiin harrastuksiin minua ei lapsena ohjailtu, mutta onneksi löysin niitä itse. Kouluiässä innostuin lentopallosta, jonka kanssa vierähtikin useampi vuosi. Todennäköisesti elämäni sosiaalisimmat vuodet – en ole myöskään kovin sosiaalinen persoona. Kouluvuosien edetessä itse koululiikunta kuitenkin kiinnosti aina vähemmän ja vähemmän, ja lopulta taisin vihata liikuntatunteja oikein kunnolla. Koulun liikuntatunnit ovat jääneet jo ala-asteen viimeisistä vuosista asti mieleeni lähinnä nöyryyttävinä ja pelkästään yksilön suoritusta arvioivana, ei niinkään liikunnallisesti kasvattavina. Liikunnan ilo ja riemu osattiin todellakin viedä, ja moni kapinoikin totaalisella liikkumislakolla. En ihmettele, vähempikin vie urheiluinnostuksen mennessään. Itse en koskaan vihannut liikuntaa, liikunnasta taisi paremminkin tulla eräänlainen vihanhallintakeino, ja tapa kohdistaa vihaa. Valitettavasti teini-iässä kohdistin tuota kaikkea liiaksikin itseeni, ja urheilusta tuli tapa piiskata ja rankaista omaa kehoa. Homma meni lievästi sanottuna överiksi, ja edessä oli pakollinen pysähtyminen.

Tuosta kaikesta seurasi kuitenkin myös jotakin hyvää. Jouduin tutustumaan uudelleen kehooni ja opettelemaan kuuntelemaan sitä. Jouduin tutustumaan uudelleen liikuntaan, ja mikä parasta, opin myös kuulemaan sitä. Aloin liikkumaan kaikilla aisteillani, hitaasti ja nautiskellen. Toki vanha piiskaaja välistä nosti päätään, mutta kokonaisvaltaisesti suhteeni liikuntaan oli muuttunut. Lukiossa olinkin jo vapautettu koululiikunnasta, ja sain etsiä liikkumisen riemua itsenäisesti ja yksikseni. Nautiskelin verkkaisista aamu-uinneista, kuntosalista ja lenkkeilystä. Lonkkavaivojeni vuoksi sain kiellon juosta, mutta löysin ilon pyöräilystä ja muista vähemmän kuormittavista lajeista.

Samaa rataa on suhteeni ja rutiinini liikuntaa kohtaan jatkaneet jo vuosia. Toki aamuin illoin tehdyt 30 kilometrin pyörälenkit ovat jääneet lapsen saannin myötä ja elämän muututtua, mutta tilaa liikunnalle arjen keskelle olen raivannut vaikka väkisin ihan jo mielenterveytenikin vuoksi. Liikkuminen on varaventtiili, jonka avulla päästän suurimmat höyryt pihalle. Koska liikkumisen pakko loppui kohdallani jo vuosia sitten, on se juurikin näin, omaehtoisena ja täysin vapaavalintaisena osana elämääni, palkitsevinta ja erittäin voimaannuttavaa.

Tällä hetkellä liikuntatottumukseni ovat suoraan sanottuna hukassa. Alkuraskauden väsymyksen jälkeen tuli eteen muutto ja remontti, joihin onkin käytetty kaikki liikenevä aika. Toisaalta askeleet, nostot ja kyykyt ovat tulleet arkeen täysin luonnostaan. Löhöilyyn ei ole liiemmin jäänyt aikaa, ja liikkeessä on ollut pakko pysyä. Ulkoilu, venyttely, ja selkää hellivä jumppa ovat korvanneet salilla huhkimisen ja juoksukengät ovat olleet jo useamman kuukauden käyttämättä.
Oma kroppa on hukassa sekin, mutta en koe asiasta mitään kriisiä. Se löytyy luonnollisesti liikunnan avulla, enkä kaipaa sen suurempaa motivaatiota liikkumiseen, kuin oman ajan ja hetken itseni kanssa. Tavoitteellisemman treenaamisen kanssa onkin sitten eri juttu, mutta sen aika ei ole ihan heti synnytyksenkään jälkeen. Toisaalta sisälläni palaa vimmattu halu puristaa itsestäni kaikki ja tavoitella liikunnan tuomaa euforiaa. Toisaalta se hyvä fiilis voi yhtä hyvin löytyä kepeältä kävelylenkiltä aurinkoisessa säässä. Tärkeintä on nauttia, tärkeintä ei ole tulokset tai poltetut kalorit.

Jokaiselle löytyy se paras tapa liikkua – oma juttu. Itseään on turha pakottaa mihinkään, mikä ei muutamankaan kokeilukerran jälkeenkään tunnu omalta. Pidemmän päälle se ei toimi. Itselläni on kaksi vasenta jalkaa, ja olen hyväksynyt sen tosiasian, että rytmikkäät ja tanssilliset lajit eivät vain ole minua varten. Olen hiljainen puurtaja, viihdyn omissa oloissani ja nautin omasta seurastani. Parhaiten se onnistuu kuntosalilla tai ulkoillessa.
Liikunnasta pitää saada hyvää oloa. Ulkoile kaikilla aisteilla. Haistele ilmaa, katsele ympärillesi. Tee vaikka muistiinpanoja lumitilanteesta ja kevään saapumisesta, ja vertaile niitä ensi vuoden havaintoihin. Mikään ei ole sen parempaa kuin keväinen lenkki, jolla nenä haistaa ilmasta tuoksun, jonka aivot muistavat välittömästi; Tuoksu voi viedä suoraan vuodentakaiselle lenkkireitille tai vaika muutaman vuoden päähän, johonkin tiettyyn hetkeen. Hyvät hetket ja fiilikset tallettuvat aivoihin ihmeellisesti!

Nothing looks as good as healthy feels. Niinpä! Ja tähän aiheeseen voidaan hyvinkin tämän alustuksen jälkeen palata pitkin talvea ja kevättä. Nyt olisi kuitenkin se yksi ”maratooni”, johon pitäisi valmistella sekä keho, että mieli. Hoidetaan se ensin alta pois, ja vedetään sitten lenkkarit taas jalkaan!

Nyt lupsakkaa lauantai iltaa!

 

Kuvat Pinterestin Motivation board… 🙂