Tänään on hyvä päivä!
Vaikka toisaalta, tänään ei pitäisi olla hyvä päivä, koska niin moni juttu on mennyt päin pyllyä ja just päinvastoin, mitä olen suunnitellut. Eli toisaalta, nyt vois korventaa ja kiristää, mutta ei kuulkaas kiristä. Eikä korvenna! Mun selkäranka on nimittäin terästä, ja se tekee mut nyt tosi onnelliseksi!

Muistatte kun heitin teillekin tammikuussa karkkilakko -haasteen!? Joo, tyhmin juttu ever, olen huomannut lähiaikoina. Mikään makea maailmassa ei paikkaa sitä kirpeiden tuttien himoa, mika mun sisällä kasvaa päivästä toiseen. Argh, ihan sietämätön juttu!
No, mä olen ollut ihan riekaleina jo hetken aikaa karkinhimoissani, ja tänään sovittiin virallisen lakkoporukan kanssa (minä, mieheni ja ystäväni), että nyt puolenvälin kunniaksi sallitaan yksi repsahdus. Yksi päivä, ja niin paljon karkkia kuin mieli vain suinkin haluaa ja kroppa pystyy ottamaan vastaan.
Mentiin Prismaan. Ajattelin, että sellainen parin kympin pussi menee kyllä kevyesti alas tämän vuorokauden puolella. Jännitin, että miten voin kauhoa niitä kandykingejä, kun multa varmaan vaan valuu kuolaa sinne laareihin. Ja kas, kun päästiin karkkihyllylle mun selkäranka ei naksahdellut ja valahtanut pöksyihin! Totesin vain, EN OTA! Ja teidättekö, mä kasvoin varmaan kymmenen senttiä pituutta siinä kohtaa. Ai että, mutta teki hyvää!

Selkärankaa vahvempi tekijä tässä varmaan on nyt se, että mä tiedän, että mulla on se optio siihen repeämiseen. Että saan syödä karkkia ennen juhannustakin, ihan luvan kanssa. Ja mihin tästä taas päästään; Voihan kielletty hedelmä! Mikään ei toimi, jos sääntö on ehdoton ei. Pitää opetella kohtuutta ei totaalikieltäytymistä! Se on tuo korvien väli sellainen, että se saa ihmisessä outoja fiiliksiä aikaan.

Mä voisin paasata tästä kohtuudesta, ja kultaisesta keskitiestä, vaikka kuinka. Siis jos mulla olis aikaa. Mutta seuraavaksi pitää laittaa pötyä pöytään ja raivata keittiö…
Mies lupasi laittaa illalla pitsaa. Katsotaan, mitä mun selkäranka siihen sanoo. Toisaalta, jos mä sitä jatkuvasti pönkitän, voi olla, että en mahdu kohta kulkeen ovista! 🙂 Mutta, fiilis on nyt sitä luokkaa, että taidan illalla heittää tankoon vähän enemmän rautaa. Hitto, ihminen pystyy ihmeellisiin asioihin! 🙂

Aurinkoista lauantaita teillekin ihanat!

Tahdonvoimaa!!!!

Jokin aika sitten lisäsin instagramiin tekstin I think I like who I am becoming. Piti mielestäni oikein hyvin kutinsa tuo, jonkinlaiseksi voimalauseeksi kai tarkoitettu, lainaus.
Tunsin tuolloin, että elämässäni oli löytynyt uusi ja parempi suunta, joka teki arjestani paitsi helpompaa myös mielekkäämpää. Onnelliseksi minut asiassa teki se, että olin itse tietoisesti muuttanut käyttäytymistäni ja tehnyt töitä uuden suunnan löytymisen eteen. Toisin sanoen; Olin itse toiminut oman onneni seppänä -ja opetellut myös sanomaan EI.

Oma eilinen päiväni ei mennytkään, kuten olin suunnitellut. Siitäkin huolimatta, että olin aikatauluttanut, suunnitellut, ennakoinut, varautunut ja valmistautunut. Yksi viesti, ja huomaan koko päivän ohjelman menneen hukkaan. Kiirehdin kotiin vain, koska joku muu ei ole viitsinyt nähdä vaivaa valmistautumiseen, ennakointiin, aikatauluttamiseen ja suunnitteluun.

Puhutaan ruuhkavuosista. Pitäisi hoitaa työ, koti ja lapset. Samoin parisude ja muut ihmissuhteet, ja huolehtia myös itsestään. Sitä samaahan se on jokaisella lapsiperheellä. Juostaan kilpaa kellon kanssa, aikataulutetaan harrastuksia, ja suhataan päivä sinne ja tänne. Arki kuormittaa jokaista, mutta siihen, miten suuren kuorman kukin harteilleen ottaa, voi onneksi vaikuttaa. Ei aina tai joka päivä, mutta yleisesti. Kukaan ei jaksa kovinkaan pitkään ylikuormaa, ja omat rajat ja voimat on tunnistettava. Ihminen voi yrittää venyä, ja hetken se saattaa onnistuakin. Me kaikki olemme kuitenkin tavallisia ihmisiä. Ei ole superäitejä ja supernaisia, joiden vuorokaudessa olisi tupla määrä tunteja.

Olen kirjoittanut myös blogissa siitä terveestä itsekkyydestä, jonka avulla arjen pyörityksen lomassa myös itsestään huolehtimiselle löytyy aikaa. Terve itsekkyys pitää sisällään omasta jaksamisesta huolehtimista ja omien voimien säästämistä. Ei ole kyse kääntymisestä minäkeskeiseen elämäntapaan, vaan puhtaasti siitä, että kuuntelee myös itseään. Ei ole kyse myöskään pelkästään siitä, että ottaa aikaa liikunnalle tai urheilulle. Kyse on siitä, että ehtii päivittäin myös huolehtimaan itsestään. Muiden huomioon ottamisen lisäksi, myös itsensä on otettava huomioon, ja kuunneltava myös omia tarpeitaan. Itseltään voi vaikkapa kysyä päivittäin, kuinka minä voin! Kun suunta tuntuu väärältä ja raskaalta, on opeteltava pysähtymään ja miettimään, voiko omaa käyttäytymistään muuttaa.

Olin eilen vihainen. Suoraan sanottuna kiehuin kiukusta. Hetken olin vihainen elämälleni, kunnes tajusin, että ainoa, jolle minun on syytä olla vihainen, olen minä itse! Miksi en yksinkertaisesti vain sanonut ei.
Viimeiset pari viikkoa olen tuntenut tyytymättömyyttä arkeeni. Hyvä fiilis ja jaksaminen, joiden eteen tein pitkään töitä, ovat alkaneet väljähtää. En enää pitänytkään siitä Emiliasta, joksi olin muuttumassa. Sain siis herätykseni. Oman käyttäytymisen ja reagoinnin on jälleen muututtava. Kukaan ei kuole tai kärsi, vaikka asetan välillä omat aikatauluni yhdenvertaiselle tasolle perheen muiden aikatulujen kanssa. Päinvastoin! Tunne siitä, että toimii itse oman jaksamisensa ohjaksissa tuntuu palkitsevalta.
Hyvä olo ja hyvä mieli ovat asioita, joista hyötyy koko perhe. Itsensä venyttäminen joka suuntaan ei ole kannattavaa. Ihmiset ympärilläsi tottuvat helposti siihen, miten käyttäydyt. Jos olet jatkuvasti joustamassa ja taipumassa, on luonnollista, että se katsotaan perusluonteeksesi. Jos olotila kuitenkin itsestä tuntuu vieraalta ja raskaalta, on syytä nostaa kädet ilmaan. Yksinkertainen ei on lopulta ehkä kannattavampi ratkaisu kuin itsensä polttaminen loppuun.

Kuvien tyyppi ei liity tekstiin millään tavalla.
Tai no, eipä hänkään ole kovin hyvä sanomaan ei. Tosin, tässä tapauksessa, EI-sanan ymmärtäminen olisi vielä parempi juttu! 🙂
Me ollaan molemmat myös lähestulkoon valvottu viime yö, joten väsymys on yhdistävä tekijä sekin. Niinpä me tuumataan isot eit siivoukselle, ja nukutaan sen sijaan päikkärit!

Klaaran pikkukeittiö on kannettu tuonne keittiön toiseen päätyyn. Voisi muuten olla kiva idea rakentaa samanlainen työtaso myös pienoiskoossa! Pienet avohyllyt jne… Hhmm, täytyykin ottaa puheeksi!

Huomenta ihanaiset!

Kuten tiedätte, olen aamuihminen. Olen nykyisin myös aamupalaihminen, ja mikä ihmeellisintä, musta on tullut myös raejuustoihminen! 🙂 Kaurapuuron jälkeen iso kulhollinen raejuustoa, mustikoita, omenaa ja mehukeittoa! Ai että, tällä jaksaa!

Kulhon sijaan mun aamupala on tänään muovirasiassa, sillä edessä on reissupäivä. Koitan napsia teille tuliaisiksi jotakin kuvamateriaalia, mutta halusin vielä muistutella teitä kirja-arvonnasta, joka hautautuu jo toiselle sivulle! Vielä ehditte laittaa lipukkeenne peliin!

Pikkuisen kauhulla odotan, miten mun asuvalinta kestää päivän sääolosuhteet. Taisin olla taas liian optimistinen!
No, mutta koitan pärjätä. Tehkää te samoin!
Ihanaa tiistaita!!!!