Se taisi olla joskus viime kesänä, kun pyysin miestäni tuomaan kaupasta ”jotakin evästä”. Olin lähdössä seuraavana päivänä Helsinkiin, ja siippani tietää, että matkan varrella verensokerini kaipaa nostetta. Se, mitä kaupasta lopulta tuli kotiin, oli jopa hieman hämmentävää. Mieheni nimittäin oli ostanut minulle tällä kertaa smoothien vauvanruokahyllystä! Koska värikkään pussin sisältö (ja oikeastaan pussi itsessäänkin) osoittautui loistavaksi evästuotteeksi, lähdin mukaan Ella’s Kitchen kampanjaan, ja avaamaan aihetta ”vauvanruoka” ikään kuin laatikon ulkopuolelta.
En tiedä, johtuuko se lastemme iästä vai mistä, mutta meillä ei ole koskaan ostettu lastenruokaa vastaavassa pakkauksessa. Se siis pienenä puolustuksena miehelleni, joka nappasi vain Smoothie sanalla varustetun pikkupussin ruokakaupan hyllystä. Aluksi tuo jopa huvitti minua pikkuisen, koska ajattelin sen olevan puolisoltani pieni piikki kaikkia eväsvaatimuksiani kohtaan, mutta koska kyseessä oli puhtaasti hyvää tarkoittava ele, smoothiepussit päätyivät kiitosten myötä käsilaukkuuni, ja seuraavana päivänä ne olivat jo tarpeellista polttoainetta keholleni.
Mitä tulee omaan evässyömiseeni, olen tosiaankin asian suhteen hiukan vaativa. Itselleni eväs tarkoittaa poikkeusoloissa syötyä välipalaa tai aterian korvausta, ja ruuan laadun lisäksi avainasemassa on helppous. Usein kun juuri nämä välipalat tulee nautittua ilman kunnollisia aterimia, siitä vain käsilaukun pohjalta. Niin näppäriä kuin erilaiset proteiinipatukat olisivatkin, ne eivät kuitenkaan sovi minunkaan vatsalleni, ja eväsasia on ollut pakko miettiä uudelleen. Nykyisin vauvansoseet, ja tietenkin ne smoothiet, ovat luonteva matkaeväs, ja helposti käsilaukussa säilyvä hätävara.
Oma eväsratkaisuni on osoittautunut toimivaksi myös lasten kanssa. Välillä lisäenergiaa pitää napata nopeasti harrastusten välissä, ja vaikka lapsi kuinka urheilisi, mitkään lisäravinteet tai energiageelit eivät ole keskenkasvuisen ihmisen ravintoa. Lapsen välipalatankkauksen pitää olla puhdasta ja luonnollista ravintoa, ja tästä syystä olen kokenut Ella’s Kitchen -tuotteet näppäränä apuna. Ei enää treenireppuun liiskautunutta banaania, vaan helppo pussi, jonka sisällön saa nautittua nopeasti. Itse asiassa pakkaushan on vastaava, kuin noissa urheilijoiden energiageeleissä. Ja vaikka eväs jäisikin syömättä, se ei mustu ja haise repunpohjalla, vaan odottaa nätisti seuraavaa välipalan tarvetta. Itse arvostan myös sitä, että tyhjä pakkaus on helppo sujauttaa takaisin reppuun. Korkki takaisin, ja pussi repunpohjalle, näin ei synny kiusausta jättää roskia jälkeensä.
Ella’s Kitchen hedelmä- ja vihannessoseet ovat tosiaankin täysin luomua, ja meillä luonnollisesti käytössä on ne hedelmäsoseet, sekä smoothiet. Hedelmäsoseet omena & banaani, mansikka & omena ja persikka & banaani, ovat kaikki tuttuja makuja ja maistuvat juuri sellaiselta, kuin olemme hedelmät tottuneet maistamaan. Vain tapa nauttia välipala on normaalia hedelmänsyöntiä näppärämpää, ja nopeampaa.
Pakkaus sujahtaa helposti reppuun ja pienempäänkin käsilaukkuun tai takintaskuun. Välipalan saa syötyä siististi vaikka autossa, ja silloinkin, kun ruokailua edeltävä käsienpesu jää jostakin syystä tekemättä. Itse kannan usein pientä pähkinäpussia mukanani, ja hedelmäsose muutaman pähkinän kanssa nautittuna, viekin nälän kivasti pois niin aikuiselta, kuin lapseltakin. Ella’s Kitchen -tuotteisiin ei ole lisätty mitään ylimääräistä (ei edes vettä), joten kyseessä on oikeasti tuhti annos hedelmää.
Soseet eivät muuten ole hassumpi välipala kotioloissakaan. Itse en käytä maustettuja jugurtteja, mutta hedelmäsose maustamattoman jugurtin kanssa on raikas vaihtoehto, joka toimii ainakin itselläni silloin, kun ei ole aikaa pilkkoa hedelmiä, tai hedelmäkori on päässyt jostain syystä tyhjäksi. 🙂
Täällä vietettiin niinkin mukava isänpäiväviikonloppu, että tänään liki tunsin arjen sivaltavan kasvoilleni. Tai ei se edes ollut arki, vaan herätyskello, joka keskeytti makoisat uneni aivan liian aikaisin. Mutta sitähän ne maanantait ovat, ja puoleen päivään mennessä sitä yleensä viimeistään toipuu tuostakin järkytyksestä. 🙂
Satuin kuitenkin lukemaan hauskan artikkelin hyggeilystä, ja siitä, miten meidän kannattaisi Suomessakin kokeilla tuota Tanskalaista oleilun muotoa, jolla esimerkiksi pimeä aika vuodesta selätetään fiilistellen ja tunnelmoiden. Olen itse hyggeilyn kannattaja, ja oikeastaan ainoa keinoni selvitä syksystä on hiljentyminen, rauhoittuminen ja rentoutuminen. Oikeastaan siis ongelman kääntäminen voitoksi, sillä hämärä jos mikä lisää aina tunnelmaa. Suomessa kuitenkin tuntuu olevan vallalla äärimmäiseen tehokkuuteen puskeva ajattelutapa, ja aika moni ajattelee hoitavansa terveyttään paremmin lounastuntitreenaamisella, kuin sillä, että työpäivän väliin ottaisi tauon, jonka aikana nostaa jalat ylös, ja sulkee pois ulkopuolisen hälyn ja kiireen esimerkiksi korvatulppien ja hyvän kirjan avulla. Veikkaisin, että myös rauhallinen kävelylenkki maisemia ihaillen tasaa stressihormonejamme paremmin kuin jatkuva tehokkuuden vaatiminen itseltämme.
Meistä jokainen stressaa asioista ihan eri tavalla. Toisille stressi on puhtaasti työelämään perustuvaa kiirettä, toisille se on jatkuvaa huolta ja murehtimista. Tuskin voidaan väittää, että kenenkään stressi on toisen stressiä vähäpätöisempää tai hyväksyttävämpää, mutta jos ihmistyyppinä sattuu olemaan sitä lajia, jonka päässä pörrää jatkuvasti niin ihmissuhteet, huoli lähimmäisistä ja vielä kenties se työtaakka, kannattaa stressilleen tietoisesti etsiä helpotuskeinoja. Usein kun kova stressi johtaa lopulta ahdistukseen ja tilanteeseen, jossa ollaan paniikinomaisesti täysin lukossa.
En väitä hetkeäkään, että äiti, joka valvoo yönsä miettien kiusattua lastaan, saisi ololleen ihmeparannuksen niinkin trendikkäästä jutusta, kuin hyggeily, mutta väitän, että meillä on jokaisella elämässämme tilanteita, joissa hedelmällisintä on pysähtyä ja rentouta. Olkoon se sitten kynttilänvaloa ja villasukkia, tai erilaisten hengitysharjoitusten tekemistä. Itse olen muuten viimeisen vuoden aikana opetellut noita hengitysharjoituksia, ja todennut ne älyttömän hyviksi. Oli kyse sitten pelosta tai stressistä, omaan hengittämiseen keskittyminen on tehokkuudeltaan verrattavissa rauhoittavaan lääkkeeseen. Ja ihan totta, sain ennen miltei ihottumaa sanoista meditointi ja mindfulness, mutta nykyisin ymmärrän, ettei minun tarvitse poltella suitsukkeita ja istua lootusasennossa hare krishnaa toistellen. Yhtä hyvin toimii yksinkertainen syvähengittäminen, meditoimista sekin!
Eikä siihen hyggeilyyn aina tarvita sitä pimeää ja hämärääkään. Tänään olen tietoisesti nautiskellut minua ympäröivästä tunnelmasta, poltellut kynttilöitä ja hengitellyt syvään hätistellen negatiivisia ajatuksia mielestäni. Bonuksena ajattelin ripustella hieman noita äidin virkkaamia ja sokerilla kovettamia lumihiutaleita ja palloja. Ei liian jouluisia vielä, mutta talvisia sitäkin enemmän!
Äh, edelleen tuntuu vieraalta vilautella hampaitaan, sitä kun on tottunut piilottelemaan hymyään. Mutta lapsuuden telaketjut (siten niitä koulussa kutsuttiin), ovat poissa, ja oikeasti mulla on ihan nätti hammasrivi suussa, tai niin ainakin itse ajattelen. Hammashymyily on silti asia, joka vielä joskus vähän ujostuttaa. Miksi, siihenkin löytyy ehkä vastaus tästä postauksesta. Vuorossa on nimittäin jatkoa Yotuel -yhteistyölle, joka polkaistiin käyntiin jo keväällä. Jos et yhtään muista, mistä oli kyse, käy lukaisemassa aiemmat postaukseni pohjustukseksi: Hymyile itsesi Madridiin ja Valkaisevat totuudet.
Yhteistyö tosiaankin starttasi valkaisevien, ja pinttymiä poistavien hammastahnojen käytöllä, ja huipentuu nyt lopulta hampaiden kotivalkaisuun. Matkan varrella on kuitenkin tullut opittua valtavasti uutta, ja kumottu muutama vanha uskomuskin. Jälleen kerran vähän viisaampana ja ehkä entistä enemmän niitä lapsuuden oikomisia ja ahkeraa hampaidenpesua kunnioittaen.
Kotivalkaisua varten kävin teettämässä muotit hampaistani hammaslaboratoriossa ja tämän jälkeen tein valkaisun käyttöönottokäynnin hammaslääkärin pakeilla. Hampaiden kunto tarkistettiin, ja hammaskivet putsattiin pois. Hammaslääkäriltä sain paljon tietoa hampaiden valkaisemisesta, itse hampaan rakenteesta ja mielenkiinnolla imaisin itseeni myös tietoa hampaiden, ja sen vaaleuden, psykososiaalisesta merkityksestä.
Ihan alkuun me lähdimme kuitenkin hammaslääkärin kanssa liikkeelle siitä, että mittasimme (jep, hassu laite teki homman) omien hampaideni värin. Hammasvärikartalla ylähampaani asettuivat toiseksi valkoisempaan ryhmään ja alahampaani kolmanneksi vaaleimpiin. Hammaslääkäri näytti myös muutaman sävyn sinertävän valkoisista hampaista, ja totesi, että on olemassa myös keinotekoiset valkoiset, joita tässä projektissa ei nyt tavoitella. (Huokaisin helpotuksesta!) Lisäksi lääkäri muistutti, että silloin kun puhutaan luonnollisesti valkoisista hampaista, minun tulee ymmärtää, että jo lähtökohtaisesti vaaleat hampaani eivät tulisi kokemaan muutosta, jonka häikäisee ystäväni. Ja tässä kohtaa pääsimme mielestäni siihen asian ytimeen: Ihminen huomaa itse pienenkin muutoksen, ja se vaikuttaa oloomme ja siihen, miten koemme itse itsemme. Kuvittele vaikkapa tilanne jossa olet tiputtanut 2-5 kiloa painoa. Sen verran, että tunnet, kuinka pahin turvotus on poissa ja housunnappikin sujahtaa taas paremmin kiinni. Kukaan ei kuitenkaan vielä kysele, että oletko laihtunut. Ei, muutos on pieni, mutta itsetunnossasi sen merkitys on valtava. Ryhtisi paranee, ja koko olemus tuntuu jotenkin paremmalta. Tästä samaisesta tunteesta on kyse silloin, kun hampaidenvalkaisulla haetaan vain yhden tai kahdenkin pykälän muutosta. Toki kotivalkaisulla päästään näkyvämpiinkin tuloksiin, mutta silloin lähtötilanne vaatii luonnollisesti enemmän mistä valkaista.
Puhuimme paljon valkoisten hampaiden merkityksestä myös siinä, miten näemme toisemme. Pohdimme valkoisen hammasrivistön vaikutusta työhaastattelutilanteessa, ja ihmistenvälisessä kanssakäynnissä. Myönnän itsekin, että valkoiset hampaat antavat mielestäni huolitellumman kuvan ihmisestä, vaikka sillä ei itse huolitellun kanssa olisikaan mitään tekemistä.
Opin hammaslääkärikäynnilläni paljon myös hampaiden rakenteesta. Kiille suojaa hammasta, ja usein valkaiseva apu löytyykin jo hammaskiven puhdistamisella ja poistamalla pinttymiä kiilteen pinnasta. Itse olinkin tehnyt tätä jo jonkin kuukauden käyttämällä Yotuelin hammastahnoja. Valkaisu taasen menee kiilteen ohi hammasluuhun asti, ja vaalentaa sitä. Vaikka hammaskiilteen alunperin kai onkin tarkoitus juuri suojata hammasluuta, kiille kuluu ajanmyötä, ja alkaa päästämään pienistä halkeamista värjäytymiä hammasluuhun asti. Suurin tekijä on ikä, tai oikeastaan aika, joka haurastuttaa hammaskiillettä. Myös esimerkiksi hapot tai hampaiden narskuttelu aiheuttavat mikroskooppisen pieniä hiusmurtumia hammaskiilteen pintaan. On siis täysin luonnollista, että vanhemmiten hammasluu alkaa tummumaan. Opinpa senkin, että on melko normaalia että ihmisen kulmahampaat ovat muuta rivistöä hiukan tummemmat.
Koska hampaiden valkaisu jakaa mielipiteitä ja siihen jos mihin liitetään ihmeellisiä uskomuksia, päätin kysyä lääkäriltä suoraan:
Kuluttaako hampaiden valkaisu hammaskiillettä niin, että valkaisun jälkeen hampaat tummuvat helpommin?
Ei. Turvallinen hampaidenvalkaisu ei kuluta kiillettä, päinvastoin, nyt kyseessä on tuote, joka myös hoitaa kiillettä. Valkaistu hammas ei tummu valkaisematonta yhtään helpommin.
Jotta hampaidenvalkaisusta olisi hyötyä, pitääkö nyt lopettaa kahvin, teen ja punaviinin nauttiminen? Tähänkin sain suoran vastauksen, ei missään nimessä! Koska hampaiden valkaisulla haetaan jotakin kivaa ja ekstraa elämään, olisi typerää, että se olisi muista nautinnoista pois. Tummentuvia poistava hammastahna on hyvä apu päivittäisiin pinttymiin, mutta kahvin, teen ja punaviinin soimaaminen on turhaa. Usein unohdetaan, että ruoka ja mausteetkin aiheuttavat ajan myötä pinttymiä. Hammaslääkäri jopa kertoi, että ainoa tapaus, jonka hän voi nimetä juomalla tummentuneista hampaista on viinien maahantuojalla, joka pyörittelee punaviinin makuja suussaan vuodesta toiseen päivätyökseen. Normaalisti juoma kun yleensä niellään, eikä jätetä suuhun.
Entä miltä kotivalkaisu tuntuu? Helppoa se on ainakin. Pienestä ruiskusta annostellaan valkaisevaa ainetta muotteihin niin, että ainetta on vain hampaan etuosaan osuvassa kohdassa muottia. Omat muotit sujahtavat suuhun kuin sormikas, ja niiden kanssa pystyy vallan hyvin puhumaankin. Ehkä ässä suhahti aluksi hiukan helpommin, mutta omien muottien istuvuudesta kertoo se, että kun irvistin mieheni naaman edessä ja käskin katsoa hampaitani, hän kysyi vain, olinko valkaissut hampaani, vai mitä. Muotteja ei edes huomaa, joten kävinpä joskus kaupassakin ne suussani. Valkaisu suositellaan tehtäväksi kuuriluontoisesti maksimissaan kolmen viikon jaksoja. Itse noudatin lääkärin suositusta, joka kohdallani oli tunti päivässä, kaksi viikkoa vuodessa. Tuloksena sain valkoiset hampaat, oikeastaan valkoisemmaksi näitä tuskin luonnollisin keinoin saa. Ja miehen mielestä eron huomaa, vaikka vakuutin kyllä, että on ihan ok, vaikkei hän sitä huomaisikaan. 🙂
Tämä matka hampaiden parissa antoi paljon. Tuntuu hassulta, että minä, lapsuuden ”torahammas”, ”rautahammas” ja ”telaketju”, joka likipitäen asui hammaslääkärin vastaanotolla, pääsi vasta nyt sinuiksi hampaidensa kanssa – ja kaiken sen kanssa, mikä hampaisiin liittyy. Ymmärrän nyt paljon paremmin omia tuntemuksiani ja hampaiden merkitystä omaan sosiaaliseen käyttäytymiseeni. Yotuelin hammastahnat jäävät käyttöön, sillä jatkan kahvin, teen ja punaviinin nautiskelua, kuten elämästä nautiskelua ylipäätään. Ikävä ei ole myöskään hammastahnan vaahtoa, joka pitkän ajan jälkeen sai minut tässä taannoin lähes oksentamaan.
Loppuun pieni arvonta! Nimittäin nyt olisi tilaisuus voittaa pari lippua 5.11. järjestettävään Inspiration Blog Awards -gaalaan (juhla on K-18). Osallistu kahden lipun arvontaan jättämällä tähän postaukseen kommentti, jossa kerrot, miten hoidat hampaitasi! Kilpailun säännöt löydät täältä, ja osallistua voit 23.10. 2016 asti.
