{ lohikeitto }

28.5.2014

Lohikeitto on ehdoton keittojen kunkku, siitä ei pääse yli eikä ympäri! Keitto lämmittää mukavasti kylmällä ilmalla, mutta kalakeitossa on aina vieno kesänmaku.

Hyvä kokki keittää kunnon maun lohen ruodoistakin, mutta itse kuulun siihen joukkoon, joka heittää kilon verran kalaa kattilaan. Kunnon kalasoppa syntyy simppeleistä raaka-aineista, ja maku viimeistellään nokareella aitoa voita.

lohikeitto

Perinteinen kalakeitto:

Pilko perunat, porkkanat ja sipuli, ja keitä ne pienessä määrässä vettä lähes kypsiksi asti.
Mausta keittovesi suolalla, kokonaisilla mustapippureilla ja laakerinlehdillä.

Lisää joukkoon ruokakermaa ja maitoa, sekä nahattomat ja ruodottomat lohenpalat.
Tarkista suola, ja viimeistele maku tuoreella tillillä ja nokareella voita.

lohikeitto ohje

Kermainen keitto ei paljon lisukkeita kaipaa, ruisleipä maistuu aina sopan kanssa. Meillä keittopäiviin kuuluu kuitenkin olennaisena osana tuoreet, itsetehdyt sämpylät

perinteinen lohikeitto

Viiden litran kattilan kun keittää piripintaan, on useamman päivän ruokahuolto hoidettu kerralla. Ja, kuten keitoissa yleensäkin, maku vain paranee päivien myötä.

kulho ja lautasliina|Tine K Home
hopealusikat|kirppikseltä
leikkuulauta|Ikea


{ ihmiset suviyössä }

25.5.2014

Kesäinen viikonloppu sai arvoisensa kruunauksen, kun istuimme lauantai-iltaa omassa pihassa ja hyvässä seurassa. Ilta venyi aamuun, ja vaikka tänään olo onkin tottumattomalla ollut väsynyt, tuntuu, että jokainen nukkumatta jätetty tunti oli arvoisensa. Pitkästä aikaa oli taas niin rentouttavaa nauraa vatsa kippuralla ja vedet silmissä. Tyttärellämme on huippukummit!

Linnunlaulun tunnistusta (kovin heikonpuoleista) ja lepakonlentoja. Hyttysiä ja ukkosen jyrinää. Eipä näin lämpimiä kesäöitä taida useinkaan olla. Ja se valo!

tine k home tine k tinekhomemacarons ruohosipulileipäset

Tänään vierailimme vuorostamme oman kummityttöni nimipäivillä, ja kävimme vanhempieni kanssa syömässä. Yhden ainoatakaan rikkaruohoa en ole nyppinyt, ja kottikärryt ja lapio saavat tänään virallisesti levätä.

Mukavaa sunnuntaita ja kaunista kesäpäivää!


{ irti kaavoista }

19.5.2014

Kirjoitin aamupäivällä pyrkiväni rennompaan elämänasenteeseen, ja toteutan lupauksiani juuri viinilasin äärellä. Mitäs jos ei pyristelisikään irti kaavoista, vaan keskittyisi kirjoittamaan ne uusiksi! Tiedän nimittäin huonompiakin maanantai-iltoja! 😉

prosciuttopizza prosciutto red vine

Pizza prosciutto, punaviini ja minä. Me ihastellaan ukkosen jälkeistä raikkautta ja nautitaan elämästä! Nauroin tuossa miehelleni, että olisi sen ukkosen nyt sietänyt hiukan rajumpanakin tulla, Emilia-myrsky olisi ollut oikein hauska vitsinaihe myöhempiä ajatellen!

Mukavaa nimpparia kaimat, Amaliat, Emmat, Emmit, Miljat, Milkat, Millat ja Milat!
Ja, kaikille muille, oikein leppoisaa maanantai-iltaa!
Kippis!