{ piknikillä }

06.8.2014

Eväsretki omassa pihassa on ihan kiva päätös kesälomalle. Eväätkin enemmän lasten mieleen, ehtii sitä kaurapuuroa taas arkena puputtamaan. Eskarin aloittajalle pieni kirjalahja, ja ilmassa oli melkein juhlan tuntua.

Katsellessani blogia taaksepäin, huomaan kesän olleen melko lapsipainotteinen. Ihmekkös tuo, tätä se elämä on pääosin ollut. Elämääa kotona, kahden lapsen kanssa. Jossain määrin uudenlainen arki astuu omaankin elämääni, kuvioihin tulee aina syksyn myötä uusia juttuja, ja se oma tunti kaivetaan taas naftaliinista.

Tuntuu hiukan kaksinaamaiselta edellisen vuodatuspostauksen jälkeen sanoa, että kaipaa jo arkea, mutta niin teen. Niin haikealta kuin uusi alku tuntuukin, tuovat rutiinit ja aikataulut turvaa arkeen. Oikeastaan tuntuu hienolta virittää vekkari pirisemään ja tuntea elävänsä jossakin rytmissä. Joskaan meillä nyt seitsemää pidempään on muutenkaan kesällä nukuttu.

piknik2

Kiitän kovasti edelliseen postaukseen jättämistänne kommenteista. Helpottavaa kuulla, ettei ole yksin herkkyytensä kanssa!

piknik7piknikillä piknik3 piknik8

Näihin tunnelmiin loppuu kesä 2014. Joskin sää hellii meitä aika kesäisin mielin vielä varmaan jonkin aikaa.

Ihanaa alkanutta, tai alkavaa, arkea kaikille. Koitetaan löytää siitä ne parhaat puolet – kultareunukset ja hopeavuoraukset!

Pus!


{ VOHVELIBILEET }

01.8.2014

Iski eilen ihan hillitön vohvelinhimo, ja tänään, perjantai-illan kunniaksi, paistettiin kasa rapeita vichy-vohveleita.
Pakastimesta löytyi äitini tekemää mansikkahilloa ja jääkaapista Floran vispautuvaa vanillaa.
Herkkua!

vohvelit 3

Rapean vesivohveliohjeen kirjoitin viime kesänä rakkaudesta kesään -postaukseen. Helppoa, kuin heinän teko!
Varsinaisiksi bileiksi herkkuhetki muodostui taustamusiikin avulla. Siinä me syötiin koko perhe Robinia kuunnellen! Tähän on tultu!

Ihanaa iltaa ja leppoisaa viikonloppua!


{ pullapohjainen mustikkapiirakka }

23.7.2014

Lupaukset on lunastettava, tänään tosiaan aloitettiin päivä leipomalla. Heti aamusta mieluiten, silloin kun keittiössä on vielä siedettävää olla vaikka uuni pohisee kuumaa.

Yleensä teen mustikkapiirakan tällä helpolla piirakkaohjeella, mutta nyt teki mieli paksua pullapohjaa. Pikkumies on innokas hiivaleipuri ja käsittelee taikinaa mielellään. Ihan koko puolen litran taikina ei mahtunut uunipannulliseen, eli saimme samalla pienen satsin myös korvapuusteja.

pullapohjainen mustikkapiirakka

Taidan antaa piirakan vielä hetken jäähtyä, ja kun pienin vaipuu höyhensaarille, taion jäälaten ja mustikkapiirakan avulla itselleni pienen kahvitauon pihan varjoisimpaan kolkaan. Herkuttelun vastapainoksi painelemme iltapäivällä taas uimaan. Ja ehkä niitä mustikoitakin tarttuu jälleen mukaan!

Aurinkoista keskiviikkoa!