Täällä jatkuu elämä varsin kesäisesti, jopa lomamaisesti. Päivän ehdoton kohokohta oli saada vanhempani ja siskoni perheineen kylään, ja sen kunniaksi tein pavlovan, joka mansikoineen päivineen maistuu ehdottomasti kesälle. Seitsemän valkuaisen kakusta ei jäänytkään kuin likainen kakkuvati.
Tänään vielä nautitaan kesäisestä säästä ja vietetään ilta ulkona. Huomenna vuorossa pientä pakkailua ja reissaamista, mutta niistä lisää myöhemmin!
Tiedättekö sen tunteen, kun vatsa meinaa sanoa POKS! No, mulla on se olo just nyt. Syy löytyy kuvista, meillä on nimittäin vietetty burgeriperjantaita, ja vaikka itse hampurilaiset tehtiinkin minikoossa, sai niilläkin vatsansa täyteen.
Hampurilaiset eivät ole mitään ilman maailman parasta hampurilaiskastiketta, jonka ohjeen löydät täältä.
Pikkuruisten sämpylöiden väliin tasakokoisia pihvejä taiteiltiin Ikean pientä Pokal -juomalasia apuna käyttäen. Näistä tuli oikeasti tosi suloisia ja äärettömän maistuvia! Pienten pihvien lisäksi, tarjolla oli myös pulled pork -vaihtoehto. Kastike sopii molempien pariksi, samoin kuin suuri osa muistakin lisukkeista.
Lapsille luvattiin jälkkäriksi jätskiä, kunhan lastenhuone on ensin siistissä kunnossa. Jäätelömahdollisuutta odotellessa taidan itse oikaista ihan hetkeksi keittiön sohvalle. Tämä herkuttelu vaatii veronsa. 😉
Muistatte varmasti, että olin lauantaina pikkuisen juhlivalla tuulella. Kyseessä oli yhdeksän naisen hilpeä illanvietto ja kokoontumisen (teko)syynä niinkin vakava asia, kuin syömätön suklaa. Suolaisemman aloituksen jälkeen juhlat olivatkin varsin suklaiset ja samalla myös äärimmäisen onnistuneet. Kuplivat juhlajuomat iltaamme tarjosi Indiedaysin ja J.P. Chenet’n yhteistyö.
Niin paljon kuin arkea ylistänkin, juhliminen on kuitenkin elämän suolaa, ja totta puhuen järjestäisin mielelläni juhlia paljon useammin. Juhliminen -sanan merkitys itselleni on tietysti vuosikymmenen saatossa muuttunut, ja itse juhlat luonnollisesi sen myötä. Hyvä ruoka, hyvä juoma, hyvä seura ja rento yhdessäolo. Siinäpä onnistuneen illan salaisuus. Ison pöydän ympärillä koko seurue mahtuu olemaan rennosti yhdessä, ja jälleen kerran kiitän mielessäni sitä, että päätimme pitää keittiön yhtenä isona tilana ja jättää saarekkeet rakentamatta.
Omaan makuuni rento juhliminen on sitä, että jokainen syö omaan tahtiinsa pitkin iltaa, eikä pöytää varsinaisesti kateta liikaa. Ylipäätään liika suunnittelu ja aikataulut usein tappavat tunnelmaa ja parhaaseen lopputulokseen päästään, kun illan antaa soljua omalla painollaan eteenpäin.
Broiler-melonisalaatin, papu-pekonihöystön ja pestoperunoiden lisäksi tarjolla oli pientä suolaista ja illan teeman mukaan tietenkin hurjasti suklaata. Vieraat saapuivat kainalossaan suklaakakkua, suklaapiirakkaa, Snickers-leivonnaisia ja erilaisia naposteltavia, ja pöydät suoraan sanottuna notkuivat herkuista.
Kuten asiaan kuuluu, illan aikana ehdittiin käsittelemään asioita miltei jokaiselta elämänalueelta. Puhuttiin toki lapsista, mutta laiettiin riviin myös komeat julkkismiehet, käsiteltiin aiheina niin kengät kuin laukutkin, sekä miesten hiustyylit. Onnistuinpa muuten kehittämään itselleni myös ylitsepääsemättömän kenkäkateuden noista ystävän puputennareista. Ihan mielettömät!
Vaikka illan tarkoitus olikin syödä pois yhdistyksen suklaavarannot, ja tehtävä kuulosti enemmän kuin helpolta, pääsimme työssämme tuskin edes yhteen kolmannekseen. Niinpä olikin ilo todeta, että ”joudumme” ottamaan vastaavan illan ensi kuussa uudelleen! 🙂
Onnistunut juhlailta tarkoittaa myös sitä, että seuraavana aamuna jaksaa nousta ylös virkeänä ja iloisena. Niinpä kokonaisuudessaan tämä ”suklaakokous” sai arvosanakseen täyden kympin isolla plussalla! Heinäkuuta odotellessa! 🙂
Alkoholilakia noudattaakseni, jätän alkoholijuomia koskevat kommentit julkaisematta.