Kynttilät, sateenropina ja vasta paistettu raparperipiirakka. Ei lainkaan hullumpi maanantai! Kaikesta sateisuudestaan huolimatta tämäkin päivä on ollut kesäinen. Ulkona tuoksuu kesäinen sadepäivä, ja minä olen poltellut sisällä kynttilöitä. Joskus tylsyyskin voi tehdä hyvää, ja meillä se laittoi molemmat lapset nukkumaan päiväunia. Ihan pyytämättä ja yllättäen löysin molemmat tuhisemasta sängyistään. Tätä ihmettä ei meillä juuri tapahdu, joten kaikki kiitos ja kunnia kesäsateelle!
Koko elisen illan ja tämän päivän olen vilkuillut ikkunasta eilisen päivän työmaatamme. Niin paljon siistimmän näköistä ja miten suuri vaikutus juuri tuolla yhdellä penkillä olikaan pihan ulkonäköön! Tänään kun ajoimme lasten kanssa pihaan kauppareissun päätteeksi, sammutin auton ja tuijotin hetken eteeni jokseenkin kai poissaolevan oloisesti. Esikoinen kysäisikin heti, että mikä hätänä, ja jouduin vähän hämilläni selittämään, että ihailen tässä vain hetken eilisen aikaansaannoksia. Mutta kai se on ihan ok, vähän hupsaantua näistäkin jutuista! 🙂
Lasten nukkuessa päiväuniaan, tänään olikin hyvää aikaa suunnitella seuraavaa puutarhaprojektia ja laatia jonkinlainen piirustus ideasta myös miehelle, joka on lupautunut lapion varteen. Pari vuotta kuivana olleen vesiaiheen täyttö on nimittäin seuraavana listallamme. Täyttömaata altaaseen jo kaivurinkauhalla kipattiinkin, mutta se viimeinen idea on antanut odottaa itseään! Eilen sekin avautui kirkkaana silmieni eteen – sängyssä, juuri ennen nukahtamista. Pari kesää tuokin keskeneräisyys on hiertänyt hermoani, mutta josko siitäkin hiertämisestä nyt päästäisiin!
Pyöreän piirakan sijaan välillä suorakaiteen muotoista. Raparperipiirakka valmistui lemppariohjeellani, jonka löydätte täältä. Yksi ja sama piirakkapohja käy niin raparperille, mustikalle, omenalle, kuin puolukallekin. Niin ja tietysti monelle muulle höysteelle! Älyttömän helppo ohje, jolla onnistuu kuka tahansa, ja onpa tämä myös mökkeilijän ystävä, sillä tiskattavaa ei piirakan teosta juuri synny, eikä vatkaimia tarvita.
Raparperin happo jättää muuten usein pyöreän piirakan keskuksen taikinamaiseksi, mutta näin suorakaiteen muotoon tehtynä raparperipiirakat saa paistettua kullanruskeiksi kauttaaltaan.
Kiitos niiden päiväunien, pikkuväki ei taida ihan juuri olla yöpuulle valmiina. Seuraavaksi otetaankin pari erää afrikantähteä. Huomenna saadaan pitkään odotetut vieraat, kun serkkutyttö saapuu lomailemaan, ja aikoopa siskonikin jäädä yhdeksi yöksi tänne meille. Mukavaa saada seuraa paitsi lapsille, myös itselleen!
Huomenta ihanat! Meillä jokaisellahan on jossain se rakastakin rakkaampi paikka, jossa kesätuuli tuntuu lempeämmältä kuin missään muualla, ja paikka, jossa muistot sekä tulevaisuus näyttävät molemmat yhtä aurinkoisilta ja valoisilta. Ei ole varmastikaan mikään ihme, että minun paikkani löytyy ihan läheltä, oman pihan turvallisesta suojasta. Yhteistyössä Rolling -viinin kanssa, kerron teille tarinan omasta paikastani auringossa!
Meillä on juuri pyörähtänyt mieheni kanssa käyntiin kuudestoista yhteinen kesä. Kuuteentoista vuoteen on mahtunut monenlaista asumista, kesää, ja kesänviettoakin. On asuttu kerrostalossa, ja taas seuraavassa kerrostalossa. Sitten rivitalossa, jossa jo päästiin maistamaan oman takapihan ihanuutta. Viimein täällä nykyisessä kaupungissa omakotitalossa, josta taas siirryttiin väliaikaisesti kerrostaloon ennen muuttoa tähän nykyiseen, jota kodiksikin kutsumme. Koti meillä on toki aina ollut – paikka jossa ne kaikkein rakkaimmat ovat lähellä, mutta tästä kodista on tullut meille koti ihan erityisellä tavalla.
Tämän talon myynti-ilmoitus bongattiin heti tuoreeltaan eräänä loppu kesän lauantai-iltana, ja näyttökin sovittiin samantien maanantai-iltapäivään. Näytöllä sitten luonnollisesti kierrettiin ensimmäiseksi taloa, mutta kaikki ei mennytkään kuten pankkien ja kiinteistövälitysfirmojen mainoksissa. Minä nimittäin kuljin mieheni perässä itku kurkussa. Siinä missä itse näin sen myynti-ilmoitusten potentiaalin, kulki mieheni huoneesta toiseen pitkin hampain ja päätään pudistellen. Kaikki ne parissa vuorokaudessa laatimani suunnitelmat ja unelmat olivat valua pitkin poskiani. Lopulta tuli vuoro kiertää piharakennusta ja tonttia, ja siinä se sitten iski: Totaalinen takinkääntö, joka päättyi mieheni tokaisuun ”tämä me ostetaan!”. Siellä jossain piharakennuksen vintillä, tirautin ne ensimmäiset onnenkyyneleet tällä tontilla.
Jos mieheni ei ehkä osannutkaan nähdä suuria suunnitelmiani ja remonttiaikeitani kaiken silloisen läpi, iso pihapiiri ja ulkorakennus tekivät kuitenkin vaikutuksen. Vaikka olemme molemmat viettäneet lapsuutemme taajaman omakotialueella, oli meillä kummallakin kuitenkin se sama palo omaan rauhaan. Löytää se oma paikka auringosta, paikka johon juurtua ja juurruttaa myös lapset.
Ensimmäinen vuosi täällä oli yhtä löytöretkeilyä. Löydettiin luumupuut ja hahmotettiin muutenkin tontin rajoja ja vanhojen kukkamaiden ääriviivoja. Ensimmäisenä kesänä raivattiin ja kaivettiin, ajettiin ruohonleikkuri yhtenään kiviin, koska niitäkin tuntui tupsahtelevan mitä ihmeellisimmistä paikoista. Jopa vähän harmittaa, että niitä ennen kuvia on tullut otettua puutarhasta niin vähän. Nyt kun kivien paikat on opittu, nurmikko ajettu ja kukkamaat kaivettu esiin, on välillä jopa vaikea muistaa, miltä kaikki näyttikään ennen.
Heti ensimmäisenä keväänä rakastuin täällä vanhaan vaahteraan, jonka latvuksista kuului kukinta-aikaan korvia huumaava surina. Puun päällä leijaili valtava kimalaisarmeija, kun taas sen alapuolelle ilmestyi kesän edetessä pallohortensiat, akileijat, harmaamalvikit, kurjenpolvet ja lukuisat muuta perennat. Paahteiselle yläpihalle vaahtera luo suojaisan varjopaikan, jossa istua.
Ja siinähän me sitten istuttiin. Istuttiin ja suunniteltiin, mietittiin, että mitä seuraavaksi. Ja välillä vaahteran varjossa vain maattiin ja hengähdettiin hetki, jotta jaksettiin taas jatkaa hommia. Omenapuita tuonne ja hiekkalaatikko tuohon… Nyt niihin kaikkiin on näkymä juurikin tästä paikasta – oman vaahteran alta.
Parina ensimmäisenä syksynä ja talvena myrsky kaatoi vanhoja puita meiltäkin, ja lohkaisipa se tästä suuresta vaahterastakin puolet. Jos puussa ennen olikin neljä vahvaa haaraa, on niitä jäljellä enää vain kaksi. Mutta puuta kiertävä köynnöshortensia ei ollut tapahtuneesta moksiskaan, eikä puu haljennut maahan saakka. Kohtalo oli päättänyt, että kaikista puista juuri tämä jäisi kuitenkin pystyyn. Edelleen me viihdymme vaahteran alla, ja puoletkin sen suuresta latvasta riittää meille kyllä. Välillä istumme suunnitellen, välillä makaamme hetken huilahtaen, mutta yhä useammin vietämme aikaa vaahteran suojassa vain ja ainoastaan nauttien. Uuden suunnittelemisen lisäksi tässä on nimittäin loistava paikka katsoa taaksepäin ja muistella menneitä. Pelkän puurtamisen lisäksi on mukava joskus kohottaa malja kaikelle sille tehdylle työlle ja täällä yhdessä eletyille vuosille.
Me kilistellään harvoin kuohuvalla, mutta lasillinen punaista maistuu molemmille. Rolling -viini on loistava kesäpunkku ja hyvä seuralainen erityisesti piknik-ruuille ja grilliruualle.
Rolling -viinin maku on täyteläinen, runsaan hedelmäinen, punaisten marjojen ja luumujen täyttämä. Punaiseen Shiraz-rypäleeseen on lisätty pikkuisen myös valkoista Viognier -rypälettä. Pidän itse juurikin täyteläisistä ja tanniinisista punaviineistä, ja Rolling edustaakin juuri niitä omia lempiviinejäni.
Kesän ex tempore piknikille ei todellakaan tarvitse tehdä suuria valmisteluja. Makkarat, sekä ilmakuivattu kinkku, manchego ja oliivit huolehtivat suolaisesta puolesta, leipä tasapainottaa makuja suupalojen välissä, ja helteellä kermakakkuja paremmin jälkkärinä toimii tuoreet mansikat. Eväät koriin ja viltti pyöräntarakalle!
Ja merta edemmäksi ei missään nimessä tarvitse lähteä! Jokus se paras paikka löytyy yllättävänkin läheltä. Vielä kun samalle paikalle palaa toistamiseen, siihen alkaa kiintyä erityisesti. Parasta on kuitenkin seura, ja yhdessä tehdyt muistot!
Cause there’s a place in the sun where there’s hope for ev’ry one… No nyt se soi päässä! 🙂
Kepeää keskiviikkoa!
Huom. Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi alkoholia koskevia kommentteja ei voida julkaista!
Vihdoin! Kesä on täällä, ja luonto suorastaan räjähti vihertämään. Sininen taivas ja koivun kirkkaan vihreät hiirenkorvat lupaavat tästäkin päivästä varsin täydellistä.
Eilinen oli, kuten jo suunnitelmistani kerroinkin, puutarhapäivä siinä mielessä, että tuli vierailtua niin kasvihuoneilla kuin taimistollakin. Maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen kevättapahtuma on aina kovin suosittu täällä, ja esimerkiksi yrtit ja vihannesten taimet saa tuolta superedullisesti ja erittäin terhakoina. Itse kiikutin kotiin kesäkurpitsantaimet ja kesäkukkia, joiden kanssa taisin tänä vuonna hiukan hullaantua. Taimistolta mukaan tarttui rungollinen jalosyreeni. Sellaista olin äitienpäivälahjaksi toivonut, ja optioni oli edelleen käyttämättä, koska en ollut vielä törmännyt siihen oikeaan yksilöön.
Eilen kahviteltiin myös nimipäiväkahvit, ja tämän postauksen kuvamateriaali onkin kakusta, sillä noissa puutarhajutuissa olin niin fiiliksissäni, että kuvaaminen unohtui tyystin.
Tänään otan kuitenkin vähän irtiottoa kotijuttuihin ja lähden viettämään hauskaa päivää ja iltaa naisporukalla. Tulee muuten äärimmäiseen tarpeeseen ja yhdennellätoista hetkellä! 😀
Nyt vain pitää toivoa, että huomenna palatessani, täällä on yhä kesäkukat voimissaan ja muistutukseni kastelusta on otettu tosissaan.
Nyt kuitenkin toivottelen teille kaikille ihanaa ja aurinkoisen lämmintä (kesä)viikonloppua!
