Kyllä se vain niin on, että koulujen alkamiseen liittyy aina jonkinlainen tautivaara. Tänä vuonna me päästiin arjen makuun heti kättelyssä, kun esikoinen sairasti ensimmäisen kokonaisen kouluviikon ja Klaara vuorostaan tämän viikon. Itse kuukahdin keskiviikkoiltana ja pari päivää olinkin kanttuvei. No ehdittiin toki tartuttaa myös äitini, joka makaa nyt sängynpohjalla (ja Luoja ties kuinka moni muu). Mutta hei, ehdin nähdä koulujen alettua täipainajaisia ja edelleen olen ihan tyytyväinen, että selvittiin kuumeella. Täit ja kihomadot kun on kai tuon ruletin huonoimmat palkinnot. No mutta kausi on korkattu, eipä tässä kai muutakaan voi todeta!

Kun mies tänään aamulla tuli puoli kuuden aikaan kotiin, huomasin, että eipä sitä unta ihan loputtomiin riitäkään. Laitoin pyykkikoneen laulamaan ja päätin, että lauantaitani en enää sängyn pohjalla vietä. Ja niin vain olo alkaa parantua, vaikkakin tuskan hikeä pukkaa pienimmästäkin ponnistuksesta. Äiti soitti tänään Klaaralle ja kysyi, että onko äiti (siis minä) vielä kipeä. Klaara totesi, että se on parantunut, koska kävi jo kaupassakin. Ja totta turisi, nimittäin tänään tosiaan piti jo kammeta itsensä maitokaapille. Koska tässä on nyt ollut vuoron perään ruokahalu kateissa vähän kaikilla, ja koska meille tarjoutui lauantaihin pikkuisen koko perheen aikaa, päätettiin tehdä oikein mättöruokien kunkkua, eli nachopeltiä. Tämä on siitäkin kiva ruokalaji, että lapsikin osaa ja kokata voi yhdessä.

Tästä muodostuikin ihan laatulauantai ja ilta vietetään hygge-tyyliin. Poltellaan kynttilöitä ja ollaan vaan ja rentoudutaan. Käsi saattaa käväistä lasten lauantaikarkkikulhoilla.  Ensi viikolle lupailee miltei hellelukemia, joten nautitaan siitä ajatuksesta, että päästään vihdoin aloittamaan ihan kunnon arkea ja arkirytmiä, eikä kesäkään ole vielä ohi.

Ihanaa viikonloppua myös teille!

Voihan kikkuratytöt ja curly girlit sentään, miten kuivaksi voi ihmisen hiukset mennä! Frisyyri muistuttaa enemmänkin jouhta, sellaista paksua kuivaa ja karheaa. Ja takkuista. Pesun (tai ruhtinaallisen hoidon) jälkeen hiukset asettuvat luonnollisille laineilleen ja ovat päivän verran jopa pehmeät. Sitten vuorossa onkin tällainen hamppupallo. Ei kiva. Joskaan nyt ei maailmanloppu, sillä noin niin kuin päälle päin katsottuna mun hiukset eivät juurikaan taida tämän ihmeellisemmälle kampaukselle taipua. Enkä mä nyt viikossa odottanutkaan ihmeellistä tulosta, mutta tämä kuivuminen tuli jonkinlaisena yllärinä. Mutta no, voiko vuosia raidoilla vaalennetun hiuksen nyt olettaakaan olevan ihan priimaa. Eipä kai. Tänään vuorossa avokadohoitoa, ainakin kuulostaa paremmalta kuin tavanomainen hiustenpesu. 🙂

Mä tosiaankin kävin sunnuntaina kirppiksellä ja laitoinkin instaan mun löytöjä. Se on hassu juttu, mutta olen jo aikoja sitten jotenkin luopunut toivosta hyvien astialöytöjen ja varsinkin aterinlöytöjen osalta. Tuntuu, että kaikessa on niin suolaiset hinnat, ettei tällaisen pienen budjetin kirppistelijän kannatta vaivautua. (Siitä mun kirppisfilosofiasta ja pienestä budjetista kirjoitin ennemmän Romuja ja vanhoja aarteita -postaukseen.) Koska astialöydöt ovat olleet viime aikoina kovin köykäisiä, ajattelin sunnuntaina käydä varmistamassa, ettei vaan kukaan olisi myymässä taas kivoja tuoleja, tai miksei muitakin huonekaluja, pilkkahintaan, kuten maaliskuussa. Jos tuolloinen kirppiskierros oli hyvä, niin täytynee sanoa, ettei sunnuntain saalis jäänyt huonommaksi. Tällä kertaa mukaan tarttui kasa Arabian fasaani-lautasia, yksi maisemalautanen ja yksi vati, jonka kuviointi viittaa vahvasti Royal Copenhageniin, mutta lienee silti olevan jonkinlainen kopio. Vaikkakin hieno just sellaisenaan – oli mitä oli. Lisäksi kasa alpakkaisia aterimia, puristekristallimaljakko ja keittiötarvikkeita lähinnä kuvausrekvisiitaksi.

Sunnuntain leftoversit oli siis melko juhlallista nauttia maanantain lounaaksi uudelta lautaselta ja uusilla ruokailuvälineillä. Lautasella mieheni spesiaali, eli kasviksia uunissa. Tuossa on kesäkurpitsaa, kirsikkatomaatteja, valkosipulia, paprikaa, munakoisoa ja kesältä jääkaappin jäänyttä, suojakaasuun pakattua maissia. Niin ja oliiviöljyä, yrttejä ja suolaa. 🙂

Leikkasin tänään ulkoa myös tuollaisen vaatimattoman tiistaipuskan. Voi olispa aina daalioita!!! Mä rakastan noita kukkia ja voisin täyttää koko kodin daaliamaljakoilla. Pienillä ja suurilla – ympäri vuoden. Tai jos edes pari oksaa joka tiistai. Silläkin pärjäisi.

Vastaleikattu nurtsi toi muuten tänään sellaisen kesäntuoksun taas takaisin. Puutarhahaahuilusta on tullut pidettyä sateiden saavuttua vähän taukoa, mutta tänään aion taas nauttia siitäkin. Toki väistämättä katse jo seuraavassa kesässä.

 

Kivaa iltaa! ♡

Ei taida nykyajan lapsille olla sinipunakynä enää niin iso juttu, kuin se oli aikoinaan minun lapsuudessani. Muiden (varsin vaatimattoman näköisten) koulutarvikkeiden joukossa, tuo eksoottinen koulumaailman väripilkku tuntui isolta jutulta. Niin tai näin, sinipunakynä tuli mieleeni tänään, kun kaivoin punaisen mekon kaveriksi farkkutakin. Aika kiva ja rento yhdistelmä. Ja hei, samat värit löytyivät myös välipalakulhosta. 

Voisin väittää syöväni joka päivä jonkinlaisen kohtuukokoisen marja-annoksen. Esimerkiksi maustamattoman jogurtin kanssa tykkään vuoden ympäri syödä pensasmustikkaa. Banaanin ja pähkinöiden kanssa se onkin mun perusannos. Mutta nyt mansikka-aikaan olen kyllä nauttinut ihan vain pelkistä mansikoistakin jogurttini kyytipoikana. Parasta on kuitenkin kun saa lautaselle useampaa sorttia. Ihan parasta tuoreissa marjoissa on se, että fyysisen ravitsemisen lisäksi ne ilahduttavat myös silmää.

Meillä pakastettiin tänäkin vuonna mansikoita. Ja pakastetaan jatkossakin, vaikka viime viikolla aiheesta paljon mediassa keskusteltiinkin. Jotenkin itse näen asian niin, että tuossa suht liki kasvatettu ja suoraan tilalta haettu mansikka on kaikin puolin parempi vaihtoehto kuin kaupan pakastealtaasta ostettu. Oli hinta sitten sama tai vähän edullisempi. Mansikat pakastan kokonaisina ja ilman sokeria. Jotenkin ei ole koskaan edes käynyt mielessä pakastaa sokerisia mansikoita, mutta tämä taitaakin olla sukupolvien välinen ero. Mansikasta meillä pöräytetään useamman kerran viikossa banaanin ja ananaksen kera lasten lempparismoothieta, josta tykkään kyllä itsekin. Eikä tarvita jäämurskaa, kun ne mansikat on jäisiä. Ja jos joskus tarvitaan hilloa, niin sitä voi sitten keittää itse niistä mansikoista. Tosin lempparihilloni on kyllä äidin tekemä omenahillo.

Mustikoilla en ole jaksanut enää kunnolla käydä vuosiin. No joo, vähintään yhden piirakan verran pitää toki itsekin joka kesä poimia. Mustikat yleensä ostankin kaupan pakastealtaasta. Suomalaisia toki. Samoin vadelmat. Jokunen rasiallinen vadelmia on usein tullut vanhemmiltani. Juuri löysin pakastimesta pienen vadelmarasian, jossa oli äidin käsialalla teippi Vadelmaa 2016. Ihan hyviä ne vielä oli. 😀 Puolukoilla tykkäisin käydä, koska metsä jotenkin kuuluu syksyyn, mutta no, olen melko kehno puolukan poimija, kun en löydä yhtäkään marjaa. Puolukoita ostetaan aika paljon kaupasta, mutta saadaan myös vanhemmiltani. Kaiken järjen mukaan suurin osa äitini poimimia. Rakastan puolukkaa ja mielestäni kaupan puolukkahillo vaatii seurakseen tuoretta puolukkaa. Kaaliruokaan esimerkiksi sopii sellainen kokonaisen puolukan ja puolukkahillon seos (50/50).

Vaikka meillä vanha piha onkin, niin omenoiden suhteen ollaan yhä edelleen muiden armoilla. Muutaman kirsikan olen saanut suuhuni napattua ja kriikunaa tulee valtavasti. Ehkä pensasmustikat on sellaisia, joihin kannataisi panostaa omenapuiden kasvua odotellessa. Tai ainakin heti kun saadaan area ”hyötypuutarha” joskus rakennettua tai raivattua.

Mitä te säilötte? Keitättekö mehut ja hillot? Tai ehkä säilötte kurkkuja? Parhaat reseptit ja vinkit saa myös jakaa: 🙂