Vaikka itselläni ei varsinaisesti lomaa olekaan, tämä viikko pyhitetään nauttimiselle, yhteiselle ajalle, ulkoilulle ja sille kuuluisalle ihan vain olemiselle. Jonkinlainen päiväpatikka, leffaillat ja sen lokakuun pullalupauksen lunastaminen on ainakin ohjelmoitu tälle viikolle. Aikataulut ja isompi kiire hellittävät edes joiltakin päiviltä ja sehän mahdollistaa monta sellaista asiaa, jotka arjessa jää väkisinkin tekemättä ja kokematta.  Niin paljon ikävää kuin tuo viime kevät toikin mukanaan, olen taas syksyn tullen kaivannut yhä enemmän ja enemmän sitä yhteistä aikaa ja läsnäoloa, jota kevät antoi. Kaikesta huolimatta koen, että se oli elämäni parasta aikaa ja hitsasi perhettä yhteen tavalla jota ei muissa olosuhteissa olisi ollut mahdollista saavuttaa.

 Lomatunnelmat alkoivat oikeastaan jo viikonloppuna. Eilinen pyhitettiin salibandylle ja välissä ehdittiin myös nauttimaan sunnuntain rauhallisuudesta. Lauantaina sain nauttia siskoseurasta ja lapset serkkuseurasta. Tänä vuonna nämäkin hetket ovat muuttuneet entistä merkityksellisemmiksi. Onneksi syksyyn on suunnitelmissa toinenkin tällainen viikonloppu. Pimeää loppuvuotta kohti on aina mukavampi kulkea, kun tunnelin reunoilta tihkuu vähän valoa elämään.

Viimeisen viikon aikana minulla on ollut hirvittävä tarve järjestellä asioita. Huomaan, että tuo on tapa johon turvaudun aina uuden, jollakin lailla erilaisen tai ehkä jännittävänkin elämäntilanteen edessä tai silloin kun elämä kaipaa erityistä järjestystä. Järjestelemisen ja siistimisen tarve on myös yksi osa syksyistä pesänrakennusviettiä. Siinä samalla kun järjestän ja siivoan kaappeja ja laatikoita, koen että myös pääni sisältö asettuu parempaan järjestykseen. Lauantaina heräsin aikaisin ja hyödynsin lasten vielä nukkuessa aamun ensimmäiset tunnit Lightroom katalogien setvimiseen ja tänä aamuna kävin vaatehuoneen kimppuun. Ihana tunne kun saa jotain konkreettista valmista asiat loksahtelevat paikoilleen myös korvien välissä.

En ole moneen viikkoon neulonut riviäkään ja salaa mielessäni haaveilen, että tällä viikolla ehtisin myös avata neulepussini ja saattaamaan tylsän harmaan kotineuleeni päätökseen. Korissa odottelee nuo ihanat punaiset langat ja niistä olisi kiva saada oversize neule mekkojen päälle puettavaksi. Mutta kaikkea ei voi saada eikä ehtiä, oli loma tai ei.

 

Kaunista uutta syysviikkoa! 💛

Kaivoin aamulla vanhan kirkasvalolamppuni esiin, sillä vaikka syksy edelleen on ihan jees, pimeys ja valon puute tökkii ainakin aamuisin. Olen aamuihminen, mutta en lainkaan kiellä, ettenkö pitäisi enemmän niistä aamuista kun saa herätä päivänvaloon. Kovinkaan tehokas tuo vuosia vanha valaisin ei enää ole, ja olenkin tänään vakavasti pohtinut uuden hankkimista. Sellaisen, jonka lapsetkin voisivat sytyttää aamupalapöytään istuessaan. Väsymys nimittäin tuntuu painavan talon nuorempaakin väkeä. Toisin kuin monessa muussa paikassa, täällä koululaisten syysloma on vasta ensi viikolla, ja koska tässä olisi nyt vielä pari päivää jaksettavana heilläkin, me kömmittiin eilen koko perhe jo ennen ilta kahdeksaa nukkumaan. Jep, ihan oikeasti! Itse voisin mennä nukkumaan vaikka joka ilta tuohon aikaan, jos se olisi mahdollista, mutta tämä kollektiivinen suoritus oli omaa luokkaansa jopa tässä taloudessa, jossa ei normaalistikaan kukuta puolille öin edes viikonloppuna.

Mutta en minä tullut teille meidän perheen uniasioita kertomaan, vaan päivittelemään sitä, että nämä daaliat ei lopu sitten millään! Nyt ollaan jo miltei kuukauden verran viime vuotta pidemmällä ja edelleen daaliat avaavat jopa nuppujaan. Olin ihan ajatellut tehdä teille sen daalioiden nostoa käsittelevän postauksen lokakuun alussa, mutta tässä ollaan edelleen. Ongelma on toki positiivinen, enkä laita yhtään pahakseni, vaikka oman pihan kukkia saisi maljakkoon seuraavankin kuukauden ajan. Onhan tämä silti aika erikoista, ettei yöpakkasia ole vieläkään ollut.

Jossain vaiheessa ajattelin, että ette ehkä jaksa kovin montaa daaliakuvaa enää tämän vuoden puolella, mutta tässä sitä taas ollaan. Vielä kerran tytöt! Ja ehkä toisen ja kolmannenkin. Vannomatta paras.

 

Bonuksena nopea vinkki tiimalasivartalon hankkimiseen: Leveät lahkeet ja suuret olkapäätä! Jossain keskikohdalla on väkisinkin kapeampaa.

Heippa ja uutta viikkoa!

En tiedä onko minussa nykyään jokin vähän vinksallaan, mutta ihan tykkään näistä lonkeronharmaistakin lokakuun päivistä. Ei tarvitse olla niin justiinsa. Lupa olla vähän vähemmän energinen ja ulospäinsuuntautunut. Se on välillä ihan jees sekin, vaikken tästä ehkä pysyvää olotilaa tavoittelekaan.

Mun viikonloppuun mahtui yksi koulutus, ulkoilua, perheaikaa sohvalla, yhteisiä ruokailuja, puutarhatöitä ja pitkät yöunet. Sopivasti vähän kaikkea, joskin eilen oli pakko laittaa perhe kahtia ja lähettää miesväki pelireissuun keskenään, koska korona ja kaiken maailman rajoitukset. Mutta menihän se tyttöjenpäivä niinkin. Sellainen aika täykkäri viikonloppu etten sanoisi. Ja sellaisen jälkeen on kiva aloittaa uutta viikkoa.

Olen saanut jokusen kysymyksen tuosta meidän keittiön pöydästä ja se on tosiaan rungoltaan se sama Ikean pöytä, mikä siinä on ollut jo vuosia, mutta tuo pöydän kansi on uusi. Puu on vanhaa haapalankkua, jonka ystävä höyläsi ja mies nakutteli kannen paikalleen. Pinta käsiteltiin Osmon Topoil öljyvahalla ja sävyllä valkotammi. Tähän sain ohjeet ja vinkit Katilta, joka on näissä jutuissa ihan pro. Ja lopputulos on tietenkin aivan älyttömän ihana ja tykkään pöydästä joka päivä vain pikkuisen enemmän.

Siinä vaiheessa kun pöydän kannen uusimista alettiin miettimään olin oikeastaan jo kerännyt itselleni valtavan määrän inspiskuvia ja niitä sitten mietittiin ja käytiin yhdessä läpi. Oikeastaan haapaan päädyttiin vain koska ihastuin sahalla pitkiin vanhoihin lankkuihin, joita oli projektiin tarpeeksi. Halusin pöydän pinnasta kuitenkin paksua lankkua ohuemman ja luonteeltaan lankkupöytää kevyemmän. Pahin mahdollinen skenaario oli, että meillä olisi keskellä keittiötä jotakin isoa, mikä ulkonäöltään kuuluisi paremmin jonnekin metsästysseuran majalle. Niitä versioita tulikin paljon vastaan googlettamalla vain ”lankkupöytä” ja jouduin oikeasti tekemään töitä sen eteen, että sain sen visioni selitettyä myös miehelle. Mutta nyt se on tosiaan jotakin muuta kuin metsästysseuran pirttiryhmä. Pöytä jopa huokuu vähän sellaista japandi-henkeä; rauhoittavaa, luonnollista ja vähäeleistä.

Seuraava projekti voisi olla tuon itse tehdyn sivupöydän kannen uusiminen. Tosin sen suhteen en ole yhtään varma, mitä haluaisin. Olen jopa miettinyt kivitasoa tuohon, jotta saisin samalla kivan leivontapöydän. Mutta tämänkin idean pitää antaa muhia ja hautua!

Mulla on tänään maanantain kunniaksi taas superihana hieronnan jälkeinen olo. Nyt iltapalaksi mannapuuroa voisilmällä ja ajoissa pahnoille. Voisi olla huonomminkin!