Summer – State of Mind

30.5.2018

 

Heipsan ja aurinkoista keskiviikkoa! Nyt ei sitte saa vaipua synkkyyteen, vaikka säiden luvataankin viilenevän. Ryhdyin heti tsemppaamaan itseäni, kun huomasin sääennusteiden jokseenkin masentavan mieltäni. Käsillä olevasta lämmöstä nauttimisen lisäksi aloitin oitis myös sellaisen henkisen sparrauksen, jossa kerron itselleni, kuinka luonto vaatii jo vettä. Koska hei, ilman vettä ei kasva mikään! Ja minä ainakin tykkäisin mustikoista ja muista kesäherkuista. Lisäksi jos ihan totaalisen rehellisiä ollaan, en muista viime kesääkään mitenkään erityisen huonona säiden suhteen. Siitäkin huolimatta, että sateisesta ja kylmästäkesästä puhutaan edelleen. Aika kultaa muistoja, mutta kesä on mulle kuitenkin kesä – satoi tai paistoi! Toki usein mieluummin sitä paistetta, jos saisi valita!

Kaiken tuon säiden varassa elämisen, ja sääennusteiden manaamisen sijaan, pitäisi ihan ennen kaikkea nauttia vain joka päivästä. Oli sitten lämmintä tai ei. Luonto on siitä hauska, että koko kesän vehreyden kirjo kyllä tulee silmiemme eteen, vaikka vähän kylmempääkin olisi. Se on sitten itsestä kiinni jaksaako ympäristöään ihailla sateella tai villasukat jalassa. Joka tapauksessa kesällä esteenä ei ainakaan ole pimeys! Paukkupakkastalven jälkeen tuskin lämpötilakaan.

Kesä on mielentila. Nautitaan siis säästä kuin säästä!


Kuolanpioni ja kesäröyhelöt

24.5.2018

Molemmat kuuluvat kesään. Niin röyhelöt kuin pionitkin. Todellista onnea on oman pihan pionit ja kelit, jotka mahdollistavat tämän tyttömäisen röyhelömuodin.

Tuo kuolanpioni on toki paljon vaatimattomampi kuin Sarah Bernhardtit, Festiva Maximat tai muut jalopionit, mutta tämä ilahduttaa juurikin aikaisella kukinnallaan. Jos siis pihassasi on pionin mentävä vapaa paikka ja mielit saada kukkia jo touko-kesäkuun vaihteessa, suosittelen hankkimaan kuolanpionin!
Mitä röyhelöihin tulee, ostin pari tällaista valkoista toppia H&M:ltä. Kaipasin jotakin helppoa ja simppeliä yläosaa hameiden ja shortsien kaveriksi, ja ajattelin, että näin kesällä röyhelöt tuovat ihan kivaa lisää asuun.  Samasta paikasta on myös hame.

Iltani on tännä vierähtänyt kameran kanssa, mutta koska viime yön pitkät unet tekivät vähintäänkin ihmeitä, päätin uusia aikaisen nukkumaan menon tänäänkin. Joten mukavaa iltaa ja kauniita unia! ♡

 


Voi kesä, minkä teit!

23.5.2018

Ihanaa iltaa!
Ei mennyt pitkään eilisen makuuhuonepostauksen julkaisun jälkeen, kun sain huomata, että kuolanpioni on täydessä kukassa. Todennäköisesti se oli aloittanut kukkien avaamisen jo aamupäivällä. Tällä hetkellä onkin vähän sellainen runsauden pula. On edelleen nämä ihanat marjaomenapensaan oksat ja syreenit ja sitten ne pionit. Niin ja se purppuraomenapuu! Ja kaikki yhtä aikaa. Kun voisi jyvittää osan sinne synkkään syksyyn jollain konstilla! Stressaa oikein, kun ei pysty kaikista nauttimaan tarpeeksi! Niin pienen ajan nuo kukinnat kestävät.

Tänään ilmassa on ollut paljon enteilevän kesäloman merkkejä. Esikoinen oli luokkaretkellä ja nuoremmalla oli muskarin kevätjuhla. Huomaa, että lapsillakin alkaa jo olla jonkinlaista arkiväsymystä. Omanlaisensa haasteen antaa sein, että kelit ovat kesäisemmät kuin vuosiin ja arki senkun jatkuu. Onneksi nyt lupaillaan lämpöä vielä useammalle viikolle.

Olkoon arkiväsymystä tai ihan vain rehellistä univelkaa, aion kuitata sitä ensi yönä. Eli kipin kapin pehkuihin.

Kauniita unia! ♡