Voihan mikä puhuri!

Parin aurinkoisemman pakkaspäivän jälkeen tuuli tuntuu vain yltyvän ja keli muuttuvan ihan kamalaksi. Tai no, marraskuisemmaksi. Mutta hei, mitä pahempi keli ulkona, sen mukavampi ja kotoisampi olo sisällä!

Flunssa, joka iski Ahvenanmaalta palauduttuani on ollut älyttömän sitkeää sorttia. Ääni on edelleen painuksissa ja tänään piti vastoin kaikkia ennakkosuunnitelmiani todeta, että ei minusta ole edelleenkään jumpalle. Eilinen lenkki purevassa viimassa laittoin taas yskittämään siihen malliin, että totesin parhaaksi yrittää nyt vain saada tauti taittumaan huilaamalla. Ja pitäähän sitä olla lauantaina iskussa, kuten ystäväkin totesi. Tiedossa on nimittäin kivaa juhlintaa halloween-teemalla. Oktoberfest-teemabileet jo jouduin jättämään välistä, joten näitä en kyllä aiokaan missata! Onneksi loppuvuoteen mahtuu vielä pikkujoulustelua, synttärihulinoita ja kulttuuririentoja. Ihanaa kun on aina jotakin mitä kohti mennä, niin ei ala arjen harmaus ahdistamaan. 🙂

Meillä ei oikein ole ollut tapana koristella halloweenia kotiin. Joskus on ollut joku kurpitsalyhty tai muuta pientä, mutta lapsia ei tunnu tänä vuonna kiinnostavan. Molemmilla on naamiaisia tälle viikolle, joten puvut on olleet nyt tärkeämpää kuin mitkään koristeet. Ja oikeastaan sopii itsellenikin ihan hyvin. Olen tässä kohtaa jo enemmän kallellaan joulua kohti. Tosin oma asunikin viikonlopuksi on vielä melkoisen iso kysymysmerkki, mutta luotan siihen, että saan jonkin todella hyvän oivalluksen vielä ennen lauantaita!

Yksi ystäväni totesi, kun kävimme läpi näitä loppuvuoden kiinnekohtia, että ”sitten sulla on sitä kynttilöiden polttamista, joten et sä enää paljon muuta ehdikään”. Taidan todella olla tällä kynttilänpolton saralla kohtalaisen aktiivi. Siksi siis kynttilöitä tänäänkin. 🙂

Mutta nyt hakemaan yksi tanssija kotiin. Ihanaa iltaa! ♡

No johan, torstai jo! Mennyt taas viikko että humpsista vain. Lapsilla on ollut kavereita kylässä ja juuri yksi yökyläilijä saateltiin matkaan. Kaveripäivä tänäänkin, mutta tasapuolisuuden nimissä saan itsekin ystävän kylään. Pakko sanoa, että tällainen harrastusvapaa viikko on kyllä mahdollistanut ihan erilaisen sosiaalisen elämän. Niin kivoja kun nuo lasten harrastukset onkin, niin kyllähän ne sitovat ja asettavat arki-illoille omat raaminsa.

Viime aikoina somessa on ollut paljonkin juttua harrastamisesta ja siitä, miten paljon niitä harrastuksia lapsella ylipäätään tulisi olla tai mikä määrä puolestaan on ehdottomasti liikaa. Kasvottomassa nettikeskustelussa ehdottomuus kukoistaa aina, vaikka oikeasti nämäkin on niitä juttuja, joihin on yhtä monta vastausta kuin perhettäkin. Mun mielestä on tosi hienoa, että lapseni tykkäävät liikkua ja heillä liikunnallisia harrastuksia. Jokaisen lajin ovat itse saaneet valita, joten olen iloinen siitäkin, että se liikunnallisuus tulee heistä itsestään, eikä siihen ole koskaan tarvinnut tuupata tai usuttaa. Tykkään myös, että musiikki kuuluu lasteni elämään, sillä vaikka itselläni ei ole minkäänlaista musikaalisuutta, enkä ole koskaan edes opetellut soittamaan mitään soitinta (no ehkä pakosta nokkahuilua), olen kuitenkin aika läheltä saanut seurata sitä, miten paljon musiikki voi jollekulle antaa, ja miten tärkeä asia siitä saattaa vuosien mittaan muodostua.

Yhtä iloinen olisin kuitenkin, vaikka lapseni ilmoittaisi, että hänen harrastuksensa ovat tästä lähin piirtäminen tai lukeminen. Toki ehkä tässäkin tapauksessa yrittäisin löytää ”lajeihin” jonkinlaisen sosiaalisen aspektin, mikäli lapsi kokisi yksinäisyyttä tai kuulumattomuutta jonkinlaiseen porukkaan. Kaikki eivät sitä tarvitse, ja toisaalta olen nyt vasta itsekin löytänyt ilon ryhmässä liikkumisesta, jota olen aina ennen vihannut. Toisaalta harrastaminen on tapa juurikin löytää itsestään niitä erilaisia puolia ja kenties elämäntapoja. Me aikuiset useimmiten liikumme, emme harrasta liikuntaa, luemme, emme harrasta lukemista jne. Näin mä ainakin itse koen asian.

Tänne muuttaessamme olimme varsin tietoisia siitä, että lapsemme jäävät paitsi sellaisesta asutusalueiden ja taajamien sosiaalisesta kasvuympäristöstä. Siitä, että asutaan rauhallisen kadun varrella, jossa naapureina asuu saman ikäisiä lapsia ja aina on kavereita kun vain astuu ovesta ulos. Teimme tietoisen valinnan muuttaa taloon, josta kulkuyhteydet keskustaan on ainakin sen verran huonot, että talvella fillarit saavat rauhassa nukkua talviuntaan ja lasten kulkeminen on vielä vuosia täysin vastuullamme. En siis valita. Huokailen lähinnä sitä muutosta, jota yksi tällainen viikko voi saada aikaan.

Ei kyllä ollut tarkoitus ajautua aiheeseen harrastaminen, mutta tulipa nyt sekin ajatuksen virta rykäistyä ulos. Olin nimittäin ajatellut pysytellä turvallisesti vähän pinnallisemmissa asioissa. Kuten vaikkapa hameenhelmoissa ja sitä lajia. On nimittäin aika ihana tuo kohtalomekkoni, tykkään siitä ihan hirveän paljon. En ole mikään printtitrikoon suosija, mutta tällaisessa vaatteessa kuviot toimivat paremmin kuin hyvin. Ja värimaailmakin on kuitenkin kohtalaisen turvallinen.

Tuo sininen neule on vastaava, mutta lyhyempi malli siitä vihreästä neuleestä, jota käytin viime talvena ehkä neljänä päivänä seitsemästä. Ihana sekin!

Mutta nyt kauppaan! Toivotaan, että aurinko on jo sulattanut tiet, koska mullahan on tietenkin edelleen kesärenkaat.

Neule⎮Samsøe & Samsøe
mekko⎮Morris & Co x H&M
tossut⎮Adidas Originals

Kivaa ja aurinkoista torstaita!

Keskiviikkoa!

Eilinen räntäsade yltyi sen verran kovaksi, että maa oli aamulla paikoitellen vielä valkoinen. Tuntuu jotenkin hirvittävän aikaiselta lumelle tai rännälle, mutta niinhän sitä satoi oikein kunnolla vuosi sittenkin. Olin nimittäin vuosi sitten juurikin tällä samaisella viikolla äidin kanssa Ikeassa ja lapset olivat sillä aikaa tehneet isänsä kanssa lumiukkoja. Tänä vuonna asiat hetettiin nurinpäin, ja lapset lähtivät tänään käymään isänsä kanssa Ikeassa ja minä jäin kotiin. En toki tekemään lumiukkoja, ihan vain töitä. Mutta hetkellinen työrauhakin on ihan luksusta ja laskee omalta osaltaan stressitasoja. Eilen pidin sellaisen säläpäivän. Tein kaikki ne pienet kirjalliset työt, jotka olen työntänyt aina vain eteenpäin parempaa ajankohtaa odottamaan. Puhdistavaa kun saa viivata yli rivejä to do -listastaan!

Mulla on edelleen ulkona lumihiutaleet ruukuissa ja kaikki lehdetkin on yhä maassa ja kukkapenkit siistimättä. Luotan siihen, että talvi ei ole tulossa ihan hetkeen, ja ehdin vielä laittamaan pihaakin talviteloille. Ja jos nyt kuitenkin sattuisi niin, että pysyvä lumi sataisi jo, kaiken tekemättä jätetyn löytää kyllä sitten keväälläkin! 🙂

Vehreä jokimaisema makkarin ikkunoiden takana on vaihtunut syksyiseen ja vain naapurin suuli ja kanala värittävät näkymää. Vaikka kesällä makuuhuoneeseen tulee kannettua kukkia ja kesäiltoina sängyssä saa köllötellä vailoisaan aikaan ympärilleen katsellen, koen, että makuuhuoneen merkitys itselleni kasvaa kuitenkin juuri tässä kohtaa vuotta. Miten ihanaa on oikeasti illalla kömpiä sijattuun vuoteeseen ja sujahtaa peiton alle lämpimään. Koen joka syksy, että unentarpeeni nousee entisestään ja sänkyyn sujahtaminen iltaisin on päiväni kohokohta. Tosin tämän syksyn aikana olen huomannut muutoksen ja luulen tulleeni vanhaksi; Unta ei nimittäin enää vapaapäiväaamuina riitäkään kovin pitkään. Olen myös huomannut selkeän yhteyden liian pitkillä yöunilla ja päänsäryllä. Joten ehkä olen vain sitä lajia, jonka on päästävä vuoteeseen illalla aikaisin ja oikeassa mielentilassa. Niin tai näin, makuuhuoneen viihtyvyys korostuu juurikin näin syksyllä, vaikka voisi ajatella, että se on vain pimeä paikka jossa käydään nukkumassa.

Tiedä sitten johtuuko räntäsateesta vai mistä, mutta nyt on sellainen olo, että tekisi mieli vähän joulustella ja ainakin suunnitella kaikkea joulujuttua. Eilen iski myös ihan hirveä riisipuuron himo! Uusi Lantliv taisi ilmestyä myös eilen ja siinä tietenkin olisi joulua. Pitäisi kai päästä pikaisesti jonnekin mistä saisi irtonumeron. Olo on nimittäin juurikin sellainen, että joululehden selailu tekisi enemmän kuin terää!

Aurinkoista keskiviikon jatkoa! ♡