täältä tullaan joulukuu (ja viikonloppu)

30.11.2018

Wohoo! Tässä kohtaa uskaltaa kai jo tuulettaa: Marraskuu on selätetty, tervetuloa joulukuu!

Mietin aamulenkilläni, että tuo kovassa tuulessa juokseminen oli vähän kuin vertauskuvallista pinkomista. Ensimmäinen puolikas sisulla tuulen läpi, kuin marraskuuta vastaan taistellen. Ja kotiinpäin sitten askel kevyenä ja myötätuulen avittamana. Samoin kuin joulukuu antaa loppuvuoden pimeydelle oman kevityksensä. Tai ainakin vie ajatukset pois siitä pimeydestä.

Kaivoin tänään vintiltä  lasten kalenteritontut ja muutkin nisset ja nasset. Lapsille sanoin, että huoneet pitää siivota illan aikana tiptop kuntoon, tai tonttujen taskut pysyvät vastedeskin tyhjinä. Ihana joulu joka mahdollistaa perinteiset kasvatusmallit. Uhkailu lahjonta ja kiristys – minne joutuisinkaan ilman teitä!!!!

Kuin palkinnoksi marraskuun voittamisesta mulla on onneksi tänään ne pikkujoulut. Hyvää seuraa ja hyvää ruokaa. Oikein loistava tapa juhlistaa virallisen joulun odotuksen alkamista. Ylipäätään ihana tapa päättää viikko ja aloittaa viikonloppu. Vielä pitäisi pikkujoululahja kääräistä paperiin ja sitten saakin jo alkaa tehdä lähtöä. Onni on juhlat, jotka alkavat niin aikaisin, että nukkumaan ehtii vielä saman vuorokauden puolella!

Nappasin kaupasta pari ihanaa leikkoamaryllista alkavan viikonlopun ja ensimmäisen adventin kunniaksi. Huomenna laitetaan sitten enemmän joulua esille. Joulukuusellekin pitää ehkä miettiä paikka uudestaan, koska se olkkarin kirjakaappiprojekti valtasi perinteisen kuusen paikan. Vaikka toisaalta ne kirjat on edelleen siellä kaapissa ihan vain tungettuna ja ängettynä, joten kuusi voisi jopa kivasti peittää sen tilanteen. No, pitää miettiä! Tai sitten vaan viedä loppuun se elokuussa aloitettu homma! 😀

Mutta nyt toivottelen oikein ihanaa alkavaa viikonloppua ja perjantai-iltaa.

Puspus! ♡

 


flare-lahkeet ja menneen talven lumia

29.11.2018

Tip tap, tip tap… Olisikin joululaulu, mutta kyllä se on kuulkaas sulavan lumen ääni mikä tuolta ulkoa kantautuu. Voi peppu, sanon minä! Vaikka olisi se kai ollut vähän liiankin hyvin, jos se pysyvä lumi ja pakkanen olisivat tulleet jo tässä kohtaa vuotta. Olen siis kiitollinen tästä pienestäkin talvesta. Ja onneksi otin eilen kuvia siitä lumesta. Menneen talven lumesta, kuten kai voisi jo tässä kohtaa sanoa. Mutta hyvä muistutus siitä, että oikea talvi on kaunis. Vai oletteko toista mieltä?

Mutta luonnon kauneudesta vähän pinnallisempiin juttuihin. Kaikkien pillifarkkuvuosien jälkeen olen nimittäin jo pitkään haaveillut kunnon flare-farkuista. Joo, mä tiedän, että nämä jakaa mielipiteitä, ja tiedän, että nämä on monelle myös ehdoton nounou. Mutta itse tykkään, ja riittäköön se nyt tällä kertaa.
No, ongelmana on lähinnä ollut, että olen halunnut täyspitkät farkut ja markkinoilla taasen on kovasti sitä vajaamittaista mallia. Parit farkut olen löytänyt sovitettavaksi asti, mutta lahkeet on aina jääneet lyhyiksi. Olin jo luopua toivosta, ja just siinä kohtaa löysin nämä ihanuudet. Korkea vyötärö, tarpeeksi pitkät liehulahkeet ja istuvat vielä muutenkin kuin hansikas. Ja onneahan on juurikin ne täydellisesti istuvat farkut! Nämä veti nyt ihan kärkeen luottovaatelistallani!

Aika ihania nämä mun lenkkimaisemat ainakin näin valoisaan aikaan, vai mitä olette mieltä? Viimeisen viikon tosin jopa illalla on nähnyt eteensä, kun lumi ja kuu on valaisseet maisemaa. Nyt täytyy pitää sormet ja varpaat ristissä, ettei taas mene ihan mustaksi.

Jos yrität pitää suklaasyönnin ruodussa ja olet kuten minä, eli rakastat fazerina-suklaata, suosittelen maistamaan noita Pulsin appelsiini-suklaa-kaurapatukoita (saatu / Life). Sellainen vähän parempi väipalapatukka, joka vie sen pahimman suklaanhimon hienosti mennessään. Ei sillä, etteikö se fazerinakin maistuisi, mutta kun ei niitäkään kai ihan joka päivä pitäisi syödä. Ainakaan ennen joulua. 😀

Kivaa torstai-iltaa. Mä lähden tästä kohta heiluttamaan kahvakuulaa. 🙂

 

Pulsin patukat saatu / Life


hygge, namaste ja zen

28.11.2018

kaupallinen yhteistyö/Glade


Moikka! Mikäs sen hyggempää kuin poltella kynttilöitä. Ja tässä kohtaa vuottahan niitä menee. Paitsi että kynttilät kuuluvat syksyyn ja talveen, kai me jokainen tarvitaan vähän sitä jotakin heggeä arjen ja kiireen vastapainoksi ympäri vuoden. Minä ainakin! Tänään hyggeilystä ja tuoksumuistoista kaupallisessa yhteistyössä Gladen kanssa.

Pidempään blogiani seuranneet tietävätkin jo, että oma intohimoni kynttilöihin, ja nimenomaan tuoksukynttilöihin, sai aikansa jotakuinkin tasan kymmenen vuotta sitten. Pahan raskausajan masennuksen ja vielä pahemman synnytyksen jälkeisen masennuksen, sekä kymmenen minuutin pätkäunien keskellä, tuoksukynttilöistä, ja kynttilöiden rituaalinomaisesta sytyttämisestä, tuli viimeinen oljenkorteni elämän syrjästä kiinni pitämiseen. Ja esikoisen täyttäessä nyt joulukuun alussa kymmenen vuotta, uskon vieläkin siihen, että kynttilöitä polttamalla voi parantaa oloaan. Jos nyt ei ihan kokonaan pysäyttää sellaista elämän vapaapudotusta, niin ainakin hidastaa ja pehmittää sitä maahan iskeytymisen tunnetta.

Nykyisin taidan aika useinkin ilmoittaa haluavani olla ”ihan vain hygge, namaste ja zen.” Tämä on sitä, että aina ei jaksaisi lähteä yhtään minnekään ja toisaalta kaipaan kotonakin jonkinlaista harmoniaa ja seesteisyyttä ympärilleni. Toiveeni pitääkin sisällään sen, että jokainen siivoaa lattioilta ja pöydiltä omat romunsa ja laittaa ne omille paikoilleen. Sitten vähintääkin oikaistaan pikkuisen paikkoja ja laitetaan kynttilät palamaan. Jos minua haluaa hemmotella, tässä on takuuvarma resepti myös siihen. Ja kun äiti saa aika ajoin olla ihan vain hygge, namaste ja zen, veikkaan, että ihan kaikilla on paljon mukavampaa.

Olen aina ollut herkkä tuoksumuistaja ja tietyt asiat, ja jopa tietyt päivät vuodesta, tuoksuvat mielestäni aina samalta. Esimerkiksi kevään tuleminen on sitä, että yhtenä päivänä vain aistin ulos astuessani, että nyt se on täällä. Sillä yhdellä kevätpäivällä on oma tuoksunsa ja se on lopullinen pelastus pitkän talven jälkeen, ja samalla lupaus tulevasta kesästä. Samoin ihan tavallisella arjella ja kiireellä on oma tuoksunsa. Ei ehkä mikään oikeasti nimettävä, mutta sen arjen fiiliksen aistii silti ihan jokaisella tavalla – jopa nenällään. Siksi tuoksukynttilät ovat se mun juttu. Niillä voi ikään kuin nollata arjen ja vaikka ei mistään suoranaisesta vapaapudotuksesta olisikaan kyse, myös tarrata vähän tiukemmin siihen sellaiseen turvallisuudentunteeseen, että kaikesta kyllä selviää.

Syksystä toiseen meillä palaa nuo Gladen tuoksukynttilät. Tykkään siitä, että kynttilät on yksinkertaisessa lasissa, joka ei riitele minkään sisustuksen kanssa. Hento vaniljan tuoksu vie ajatukset pois siitä tavallisesta arjesta ja omenapohjaiset tuoksut taasen lujittavat syksystä selviämistä ja joulun tunnetta. Juuri tähän aikaan vuodesta tuo pieni punainen lasikynttilä (Spiced Apple) on oma suosikkini. Pieni valkoinen kynttilä on vaniljan tuoksuinen ja isommissa on niin ikään omenan ja kanelin yhdistelmä, sekä vaniljan ja magnolian tuoksu.

Mutta sitten se arvonta! Kerro kommentissasi mikä tuoksu tuo sinulle mieleen jonkin
kivan muiston? Vastanneidein kesken arvotaan noin 22 euron arvoinen Glade-tuotepaketti. Osallistumisaikaa on 5. 12. 2018 asti ja arvonnan säännöt löydät täältä.

 

Kaunista keskiviikkoiltaa ♡