Meidän perheen miesväki näppäilee tänään bassoa kumpikin tahollaan, ja niinpä meille jäi Klaaran kanssa koko lauantaipäivä aikaa olla ihan vain tyttöjen kesken. Siivouspäiväkin oli pakko pitää, mutta ollaan yritetty viettää sitä mahdollisimman rennosti ja tarpeeksi taukoja pitäen. Päivään mahtunut siivouksen ja pyykinpesun lisäksi piirtämistä, askartelua, kirjoitusharjoituksia ja pieni taukopiipahdus kylillä. Pakollisten kauppaostosten lisäksi hommattiin kuistille lankaköynnös ja callunat, päiväkahvitauolle kastettavat, illaksi karkkiherkut ja päästiinpä pitkästä aikaa käymään myös ihanassa Sandrasissa, sellaisessa pienessä sisustus- ja lifestyleputiikissa, joka palvelee täällä meillä aina lauantaisin. Ja juuri kun olen tässä kehunut, että en osta edes uusia tyynynpäällisiä, niin nyt sellainen tuli hankittua. Ei kuitenkaan ihan hetken mielijohteesta, vaan olen katsellut tuota Tine K:n sinistä jättityynynpäällistä jo tovin sillä silmällä. Ihanan raikas piristys keittiön sohvalle! Ja hei, en voinut vastustaa kalenterikynttilää, joka tosin pääsi vielä keittiön astiakaapin päälle odottamaan joulukuuta.

Syy siihen, miksi tuo Klaaran vuodekatos roikkuu keittiössä, on se, että pesin sen ja ripustin kuivumaan tuohon muurin eteen. Mutta tämä yksityiskohta siksi, että olen saanut jokusen kyselyn tuon Numero 74 vuodekatoksen pesunkestävyydestä, ja nyt voinen ilmoittaa, että se kestää pesua vallan mainiosti. Pesuohje on hienopesu 30°C, mutta itse pesin kyllä ihan tavallisella neljänkympin ohjelmalla, eikä käynyt kuinkaan, paitsi, että tuli puhdasta.

Kohta on edellisten karkkipäivien suklaat pesty pois olohuoneen sohvilta, ja siivouspäivä muutenkin paketissa. Voidaan siis lasten kanssa hyvillä mielin ottaa karkkikulho olkariin ja viettää lauantai-iltaa herkutellen.

Ihanaa lauantai-iltaa sullekin! ♡

jhi

 

Perjantaita!

Tuntuu, että viikot vyöryvät nyt sellaisella vauhdilla ohi, että tuskin ehtivät edes viheltää mennessään. Vaikka arjesta tykkäänkin, takaraivossa jäytävä jatkuva riittämättömyyden tunne syö voimia. Kun joka päivä joutuu kohtaamaan oman rajallisuutensa, tekisi välillä mieli viheltää peli poikki. Mutta jos viikko vielä tätä sirkusta ja sitten olisi syysloman vuoro. Vähemmän aikatauluja ja vähemmän asioita joihin pitäisi riittää ja venyä.

Mulla oli eilen naistenilta ja vaikka torstaille osuvat menot aina verottavatkin viikoittaista kahvakuulatuntiani, moiset naurajaiset tulivat todella tarpeeseen. Oikeastaan oli niin hauskaa, että nauroin vielä illalla kaatuessani sänkyyn paljon normaalia uniaikaani  myöhemmin. Ja on naurattanut vielä tänäänkin. Se on jotenkin ihana tunne, kun saa tuollaista energiaa itseensä sellaisen määrän, että siitä riittää ammennettavaksi useammalle päivälle. Ja tänään olenkin ratsastanut juurikin noiden spontaanien naurunpyrähdysten voimalla.

Lapsilla on tosiaan aina perjantaisin koulua vain puolille päivin ja koska tänään harrastusmenot alkoivat heti miltei suoraan siitä, käytin aamupäivän ihan vain itseni kanssa. Viimeistelin syysistutuksia ja siivosin kasvihuonetta. Enää kuisti vaati jonkinlaisia toimenpiteitä (toiminut viime viikot lähinnä välivarastona) ja lyhtyjäkin pitäisi ehkä viritellä vielä rappusille. Mutta nyt on kasvihuone siinä kunnossa, että siellä on ihan viihtyisää nauttia kuumat kaakaot haravoinnin välissä. Josko viikonlopun aikana ehtisi tehdä kotonakin joitakin viihtyisyystoimenpiteitä, niin ei tarvitsisi välttämättä mennä kasvariin päästäkseen jonkinlaiseen zen-tilaan.

Meillä on lastauslaiturilla ja yhdessä tuijassa (joulu)valot ympäri vuoden. Mietin tänään, että josko nuo töpselit laittaisi jo seinään. Itse tykkään valoista ympäri vuoden, mutta tämä on aina vähän sellainen ”mitä muut ajattelee” -juttu. Että jos joku kokee ne jouluvaloiksi. Lähinnä siis sitä tuijaa mietin. Onko teillä puutarhassa tai parvekkeella jo valoja? Tiedän, että aika monella on. Mutta missä menee raja? Onko se tuija liian jouluukuuseen vivahtava vai onko sillä enää nykyään mitään väljä milloin noita valoja polttelee? Näinkin suurten kysymysten äärellä näin perjantaina. Ehkä viikonloppu todella tulee tarpeeseen! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Kiitos viimepäivien upeiden syyssäiden, tuntuu, että olen vihdoin saanut tavoitettua sen oikeanlaisen syystunnelman, ehkä jopa talvea ja jossain määrin jouluakin enteilevän fiiliksen. Tuntuu oikeastaan ihan mukavalta kun saa taas vaihteeksi kääriä itsensä villaan ja kerroksiin ja poltella kynttilöitä vähän siellä ja täällä. Hassua myös seurata, miten kodin fiilis muuttuu vuodenaikojen ja valon mukaan, vaikka ei päivittäisi ainoatakaan sohvatyynyä. Syksy ikään kuin hiipii sisälle ja ikkunat toimittavat vaihtuvien maisemataulujen virkaa. Ja vaikka kynttilät on toki ihania ympäri vuoden, niin onhan niiden tuike tällaisina hämärinä päivinä ihan omaa luokkaansa.

Viritin pianohuoneen kirjakaapin päälle pienet valot lasipulloon, ja ne onkin just tarpeeksi pienet toimimaan öisin kulkuvalona rappusissa. Ja vaikka olen vähän ollut viime vuosina allerginen kaikille valosarjoille, huomaan taas lämpeneväni niillekin eri tavalla. Samoin kuin ruusuille. Itse asiassa tässä mietinkin, että 10 vuoden varrelta blogissa on kai aika selkeästi nähtävissä jonkinlaisia syklejä. Toisaalta mietin sitäkin, että siinä missä blogini ehkä joskus oli ”sisustusblogi” nykyään se tuskin vastaa tuon kategorian kuvausta. Päinvastoin, olen tuskin koskaan sisustanut niin vähän kuin esimerkiksi viimeisen vuoden aikana, ja mitään uutta ja inspiroivaa ei juuri ole tullut kuvattua, saati hankittua jos kasvihuonetta ja puutarhajuttuja ei lasketa. Se on ehkä sellainen asia, jonka kanssa joutuu ihan tekemään ajatustyötä. Kun toisaalta en haluaisi olla ajamassa sellaista kulutushysteriaa, jossa ostetaan kotiin jatkuvasti jotakin uutta ja sisustustyynyt ovat kertakäyttötavaraa, mutta en myöskään ole mikään intohimoinen tuunailija. Niinpä asiat eivät juuri muutu, ja vaikka syysfiilis kotona ehkä tuntuukin, se tuskin niinkään välittyy kuvissa eteenpäin. Lopputuloksena pahimmassa tapauksessa vain muuttumaton ja itseään toistava. Mutta minkäs teet.

Kohta niitä kellojakin taas siirretään ja sitten illat ovat ihan oikeasti täynnä pimeyttä. En ole oikein koskaan osannut kyseenalaistaa tätä kellojen siirtämistä, se kun on aina ollut ja jotenkin kuulunut vuoden kiertoon. Mutta nyt kun asia on ollut paljon pöydällä, väittäisin, että jos jotakin mieltä pitää olla, niin kyllä tuo kesäaika vaan on paljon parempi. Ainakin näin syksyllä tuntuu ihanalle, kun pimeä ei tule heti alkuillasta ja harrastamaankin pääsee lähtemään vielä päivänvalolla. Toki kevät ja valoisat aamutkin on kivoja. No, poltellaan sitten syysiltoina kynttilöitä vielä vähän enemmän, jos talviaika joskus todella tulee jäädäkseen.
Mutta jos nyt unohdetaan nuo kellojen siirtelyyn sidotut aikamääreet, väittäisin, että meillä on jo siirrytty vahvasti talviaikaan. On kynttilät, tunnelmavalot ja joulukin jo jossain takaraivon perukoilla. Myös lämmityskausi on aloitettu kevyen maltillisesti, joten eipä kai tässä voi enää muuta kuin odottaa talvea.