Me juhlittiin tosiaan eilen halloweenia ystävien kanssa. Neljä aikuista, neljä lasta. Tiedä johtuiko perjantai-illasta vai marraskuun pimeydestä, mutta ainakin meillä aikuisilla meni kyllä ihan kuudesta lähtien haukottelun puolelle. Me naisväki makoiltiin keittiön sohvalla ja divaanilla, mutta miehet sentään jaksoivat pysyä istuma-asennossa tai sitten meidän keittiössä on liian vähän makuupaikkoja. Lapset jaksoivat melkein kymmeneen saakka, joskin sitten tulivat jo ensimmäiset väsykiukut. No, ei tarvinnut odotella sängyssä ainakaan unta.
Tänään mun kello pirisi luvattoman aikaisin (ollakseen lauantai), koska esikoinen lähti kummisetänsä kanssa kalaan. Kun olin vihdoin saanut pojan ulos ovesta, menin taas keittiön sohvalle ja vedin viltin päälleni. Enemmän tai vähemmän torkuin yhteentoista asti. Aamun ponnistukseksi riitti toppavaatteiden esiin kaivaminen ja sen ajatuksen sisäistäminen, että mun pieni lapseni voi käyttää isänsä saappaita. En käsitä miten ihminen voikin olla niin väsynyt koko ajan. Siitäkin huolimatta, että löysin vihdoin edes siedettävän rautalääkkeen. Mutta kai se vain kuuluu tähän vuodenaikaan.

No onneksi tänään ei ole tarvinnut ponnistella sen enempää. Kauppareissun lisäksi lähinnä kotona hiipimistä. Lenkinkin jätin väliin vedoten säähän. Siihen samaan jossa toiset lähtee merelle kalastamaan heti aamulla. Tiedän! Mutta toisaalta näitäkin päiviä tarvitaan. Ja löysin muuten äänikirjoista uuden kirjailijan. Sofie Sarenbrant. Vaikuttaa ihan hyvältä. Telkkaria en ole katsonut aikoihin ja Grantchesterin uusin kausikin ehti kadota areenasta ennen kuin ehdin katsoa kuin kaksi ekaa jaksoa. Sairaalassa imaisin kuitenkin ensimmäisen kauden siitä uudesta Neiti Fisher nuoremman tutkimuksista ja kun nyt pääsin taas liikkuvan kuvan makuun, bongasin, että tänään alkaisi uusi kausi Shetlandsaarten murhista. Se on kans sellaista sopivan rauhallista menoa meikäläiselle. Aiheuttaa ainoastaan kaipuun muuttaa jonnekin tuuliselle saarelle ja ryhtyä kasvattamaan lampaita.

Että aika rauhallinen pyhäinpäivä. Edes lapset ei jaksa nahistella keskenään. 😀

Leppoisaa ja levollista iltaa sullekin! ♡

En kyllä pitäisi lainkaan pahana, vaikka se syksy olisi ollut siinä. Siitäkin huolimatta, että ne viimeiset kukkasipulit jäi sitten iskemättä maahan. Mutta pakkanen ja kuura on vain niin paljon kauniimpaa kuin tuo ainainen musta.

Vaikka kasvari näytääkin noin pihan puolelta aika hyisen talviselta, sisällä on kuitenkin vielä vahvasti syksy. Aurinko sulattaa kuuraiset lasit ja tänäänkin on saanut nauttia ihan mielettömän hienosta paisteesta. Huomenna on halloween ja perjantaina juhlistetaan sitä ystävien kanssa. Ensi viikkoon asti kurpitsat ja keltaiset tyynynpäälliset saavatkin siis olla ihan rauhassa paikallaan. Ja sitten siirryn jouluun, ja kasvarissakin vaihtuu sesonki! Glögiä ja pipareita kasvihuoneessa, ei lainkaan paha ajatus.

Tuo kasvarin kolkko ja kylmä ilme ehkä vaatii myös jotakin. Pitänee katsoa kivat lyhdyt tuohon ovien eteen ja ehkä jotain havua tai muuta jouluista. Ja lisää valoja kasvarin sisälle, koska se on oikeastaan aika kiva jättilyhty pimeän tullen. Ostin silloin seitsemän vuotta sitten kun muutettiin tänne useamman mustan lyhdyn, mutta ne alkaa olla pahasti päivänsä nähneitä. Paitsi että ovat pahasti ruostuneita, muutamaa on syys- ja talvimyräkät paiskonut niin, että lasit ovat helisseet rikki. Ei auta kuin metsästää uudet. Ja ensi kesänä taidan istuttaa niihin suuriin koreihin jotkin havupuut, jotka saavat sitten jäädä kasvihuoneen edustalle koko talveksi.

Olen lähiaikoina kulkenut melkein vallan ulkoiluvaatteissa, mutta nyt katsoin aiheelliseksi etsiä esiin myös siistimmän asun. Vanhat ivyleen nilkkurit ja vanha elloksen takki. Tykkään edelleen molemmista.

Ja siitäkin huolimatta, että mulla on edelleen kesärenkaat toivoisin, että tulis lunta. Valkoista puuteria joka peittäisi alleen ne kaikki puutarhatyöt, jotka syksyllä jäi tekemättä. Keväälläkin ehtii, niin se joka vuosi menee. Ei mitään masentavaa november rain -tunnelmaa, vaan ihan oikea talvi.

Kivaa keskiviikkoiltaa. Ja kiitos eilisistä tsempeistä! ❤️

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Mun päässä on pari päivää soinut Suvi Teräsniskan Täydellinen elämä. Lähinnä kai siksi, että elämä on taas jälleen kerran osoittanut olevansa sekoitus onnea ja surullisia vaiheita. Ja vaikka näitä tällaisia vaiheita mahtuu meidän jokaisen elämään, se sykli saattaa joskus tuntua liian kovalta. Kun itse miettii, että nyt ei jaksaisi yhtään enempää, kaikki universumin kappaleet saatavatkin olla eri mieltä. Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen sunnuntaina, kun lähdin miehen kanssa ulkoilemaan ja ikään kuin selvittämään päätäni ja keräämään voimia. Ajatuksella, että kyllä tämä tästä, kaikki järjestyy ja elämä kantaa. Ja sitten se elämä onkin yht’äkkiä vaakalaudalla. Sain todella pahan anafylaktisen reaktion ja ehdin jo ajatella, että tässä se nyt sitten oli.  Mutta Luojalle kiitos, olemassa on myös se yhdestoista hetki. Tästä lähtien mulla on adrenaliinikynät AINA mukanani ja nukun pari sellaista vieressäni todennäköisesti loppuelämäni. Siinä kun kroppa twerkkasi sairaalassa lämpöpeiton alla, mietin kyllä, että ei nyt olisi tätäkin tarvittu. Samaan aikaan mietin kuitenkin, että saan mennä takaisin kotiin mun perheen luokse, halata ja tulla halatuksi. Elämä jatkuu, ja varjojen jälkeen tulee taas valoa.

Jos jotain elämässä on oppinut niin sen, että vaikeiden tilanteiden keskellä ei onneksi tarvitse olla yksin. Mulla on ihania ystäviä, sukulaisia ja perhe. Niitä, jotka kannattelee silloinkin, kun tuntuu, että muuten ei jaksaisi. Ihmisiä, jotka rientävät auttamaan ihan käytännön asioissa ja ovat tukena. Niitä joiden tietää olevan siinä lähellä jos vain tarvitsen. Se on sellainen voima ja siunaus.  Ja mulla on ihan superihana sisko, joka nukkui viime yön meidän sohvalla, ja jonka kanssa olen saanut viettää vuorokauden. Puhua hassuja, tirautella kyyneliä ja nauraa turhanpäiväisille. Ja ulkona ihana pikkupakkanen ja maassa ensimmäiset hennot lumihiutaleet. Upea auringonpaiste ja loppujen lopuksi aika täydellinen elämä – sellainen sekoitus onnea ja surullisia vaiheita.

Olkkarin pöydällä ystävän tuomat kukat ja Hemtexin loppuunmyynnistä kolmella eurolla löytynyt kynttilänjalka. Elämän pieniä iloja ❤️