Me vietettiin viikonloppua vähän normaalista poiketen, ja sen sijaan, että olisin ollut lasten kanssa kolmisin kotona, hyppäsinkin perjantaiaamuna mieheni mukaan ja matkasimme Kuopion kautta Ouluun. Ja mitäs sen paremmin ehtii pitkällä automatkalla kuin jutella ja rupatella. Vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia, joille ei tunnu arjessa jäävän muuten aikaa. Viime aikoina varsinkin on tuntunut, että se jonka pitäisi olla tuossa vieressä onkin fyysisesti aina kauhean kaukana. Viikonloppu oli ihana, eikä minua haitannut yhtään viettää perjantai- ja lauantai-illat yksin hotellihuoneessa. Päinvastoin, sain rauhassa levätä ja parannella flunssaani ilman minkäänlaisia velvollisuuksia. Nautin. Ja pikaiseen Oulun-vierailuun mahtui myös tärskyt Kokkipotti Hannelen kanssa, mikä toimi kuin kirsikkana kakun päällä. Treffattiin viinilasillisen ääressä ihanassa De Gamlas Hem -hotellissa, jota Hannele meille suositteli. Suloinen paikka ja siistit kauniit huoneet ja hyvä ruoka. Saimme mieheni kanssa jopa aikaisen päivällisen ennen kuin keittiö virallisesti aukesi. Loistavaa palvelua! Ja tuossa pienessä hotellissa majoitukseen kuuluu muuten aina herttainen ”kello viiden tee”. Ihana paikka, johon haluaisin palata vaikka kesällä. Suosittelen!

En tiedä muistatteko, missä minun ja Hannelen tiet kohtasivat, mutta kyseessä oli Nespresson kampanja, jossa me bloggaajat kävimme toisillamme kylässä. No Hannele tuli silloin Oulusta asti meille, ja minun tehtäväni oli tarjota kahvin kanssa jotain Hannelen blogista anastettua. Valitsin Brownie jätskikakun, jota väänsinkin edellisenä iltana hiki hatussa. Kun odotettu vieras viimein seuraavana päivänä saapui ovelle otin hänet vastaan kädet pystyssä. Ei tarjottavaa, nyt tarvitaan apua! Ja niin me sitten leivottiin yhdessä browniet ja todettiin, että meidän uunin teho ei vain yksinkertaisesti vastannut Hannelen uunin tehoa. Tuo olisi voinut päätyä listaan ”elämäni noloimmat hetket”, mutta onneksi Hannele on Hannele. Ja onneksi meidän tiet on kohdanneet vielä sen jälkeenkin.

Koska meille kotiin on Oulusta yli 500 kilometriä, ja sunnuntaille ei ollut mitään muita suunnitelmia kuin ajella kotia kohti, varmistin lauantai-iltana puolisoltani, että mitä kautta ajellaan. Kun kuulemma kaikki kävi, aloitin shoppailun Torissa ja sovin sunnuntain kotimatkan varrelle parit treffit. Muistona viikonlopulta mulla on nyt uusi kasa vanhoja Arabian Maisema-astioita. Kun näihin yhdistää jo kaapista löytyvät, joulun kattaus on melkolailla siinä.

Meidän eteisen kaapin edustalla on jo tovin roikkunut mustia vaatteita pesulan pusseissaan. Ne odottavat perjantaita, hautajaisia. Klaara kysyi tuossa yhtenä iltana, että miksi sinne pitää pukea niin synkät vaatteet, kun me ollaan surullisia muutenkin. Kerroin perinteistä ja etiketeistä. Mutta sovimme, että pukeudumme tällä viikolla muuten iloisesti ja vaaleaan. Siksi valkoista. ♡

Kasvihuoneen katossa risteilevät valot ja joulun ensimmäiset hyasintit. Ei siihen kauhean paljon tarvita, että syntyy ainakin sellainen pikkuisen jouluinen fiilis. Käsittääkseni näillä nurkilla ei kannata pidätellä hengitystä lumen tuloa odotellessa, joten sillä mennään, mitä on saatavilla. Ja se mitä on saatavilla on ennen kaikkea asennekysymys. Valitsinkin tälle viikolle hämärää hyggefiilistä masentavan marraskuun sateen sijaan. Eihän se vie pois sitä tosiasiaa, että päivän valoisimmat hetket ovat parhaimmillaankin se, mitä näissä kuvissa näkyy, mutta toisaalta asialle ei ole järkeä uhrata tarmoaan.

Täällä meillä kun ei ole katuvaloja, tuo pimeys on jotenkin tosi totaalista. Joskin tykkään siitä ihanuudesta, ettei valosaaste vie tehoa tähtitaivaasta, tällaiset sadepäivien illat kaipaavat osakseen joitakin lisävaloja. Ja kun tähtitaivas on visusti sadepilvien takana piilossa, tähtien tuike pitää tietenkin luoda itse. Viime talvena harmittelin, kun laitoin kasvariin niin vähän valoja, joten tänä vuonna ajattelin upgreidata valojen määrän oikein kunnolla ja tehdä kasvihuoneesta yhden ison lyhdyn. Ripustin monta monituista metriä valoja ristiin rastiin kasvarin kattoa ja lopputuloksesta tuli aika ihana. Ei mikään symmetrian taidonnäyte, mutta ihana valonpilkahdus pimeään pihaan. Ensi kesänä laitan nämä heinäkuun lopussa, niin saa vielä pimenevät kesäillatkin nauttia tunnelmavaloista. Käpertyä huopaan ja korkata vaikka sen kesän viimeisen roseepullon.

Flunssa pitää edelleen otetta ja ääni pysyy painuneena. Lenkkitossut ja jumpat saavat siis pysytellä tauolla vielä toistaiseksi ja hyggeilyn lisäksi keskityn lähinnä parantamaan itseni kunnolla. Ja mikäs siinä, kun voi poltella kynttilöitä, ottaa rennosti ja juoda kuumaa glögiä ihan vain noin niinkuin terveydellisistäkin syistä. 😀

 

Ihanaa tiistai-iltaa!

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Jos flunssa ei nyt koskaan ole mikään odotettu vieras, niin positiivisen kautta ajateltuna tämä viikko oli mitä mainiointa aikaa sairastaa pois tuokin ikävyys. Lonkeronharmaat, liki pimeät päivät ja armoton kaatosade, joten enpä ainakaan menettänyt mitään. Ja kun marraskuu ei nyt muutenkaan ole lempparini, niin tämä jotenkin sopi tähän väliin.

Samalla jotenkin tajusin senkin, että kun tämä pimeä vuodenaika käy päälle ja tuntuu lannistavan, niin ihan ainoa tapa selvitä ei ole se energisyyden perässä juokseminen. Joskus on nimittäin paikallaan myös taipua. Antaa itselleen lupa pysähtyä, kääriytyä peiton alle ja olla vähän vähemmän energinen ja ehtivä. Välillä on ihan ok jopa antaa tietoisesti itselleen lupa olla alakuloinen ja vaiteliaskin. Ei aina tarvitse toitottaa joka suuntaan kuinka kaikki on positiivista ja kuinka energiat vain virtaavat ja aura hohtaa pelkkää hyvää. Voi olla ihan iloinen, onnellinen, positiivinen ja elämäänsä kaikin puolin tyytyväinen, vaikka joskus tykkääkin käpertyä marraskuun pimeyteen.

Marraskuun alku on ollut jotenkin tosi raskas. Vaikka se on sitä joka vuosi, tänä vuonna se heitti harteille vielä vähän lisäpainoa. Vei mukanaan niin yöunet kuin ruokahalunkin. Ja silti ajattelin, että kyllä se hyvä olo siellä jossain tossunpohjan ja väsymyksen euforian välissä piilee. Vaan ei se siellä ollut. Pari päivää pakkolepoa, ja kas kun eilen santsasin unelmatorttua supernaisten seurassa, tajusin, että vaihteeksi on ihan kiva nauraa taas oikein kovaan ääneen.

Perjantai-ilta olkoon pyhitetty sekin levolle ja rentoutumiselle. Ja uusimmalle Mma Ramotswelle. Minun onneni on myöskin se, että äidin marraskuuhun lohtua on tuonut neulominen. Todisteena maailman ihanin villapaita! ♡

Suloista viikonloppua sullekin.