>
Harvoinpa sitä saa tilaisuuden nähdä oman kotinsa ammattikuvaajan linssin läpi. Tänään kävi tuuri.
Viikko alkoi iloisesti Hanniksen ja huippukuvaaja Kristiina Hemmingin visiitillä.
Toki tätä maanantaita edelsi pitkä ja stressaava viikonloppu kaikkine pakokauhuisine ajatuksineen.
Sunnuntai aamuna istuin jo puhelin kädessä valmiina soittamaan Hannalle, että eipä tästä taida mitään tulla. Kehittelin jo mielessäni tarinaa vaarallisesta ja tarttuvasta taudistakin. Kymmeneen mennessä olin kuitenkin jo kasannut itseni; Pataan tulee, mutta tulkoon!
Rakkaalle puolisolleni annoin jo alkukesällä määräyksen saattaa viimeinenkin lista paikoilleen näihin kuvauksiin mennessä. Niinhän siinä kävi, että lauantai illaksi mies ehti pyytää naulausapua, ja homma tuli lopulta tehtyä. (Kiitos J!) Hurja remontti vaati tietenkin asianmukaiset ja miehekkäät eväät. En tiedä oltiinko lauantain, vai sunnuntain puolella, mutta jotakuinkin niihin aikoihin kun käsittelyssä oli Lapuanliike, minäkin pääsin untenmaille.
Sunnuntai sisälsi jauhopeukalointia, ja vastapestyjen sohvanpäälisten varjelua. Viime yö jälleen pakokauhua ja raastavaa lonkkakipua. Mutta nyt olo on aikalailla tyyni, joskin rättiväsynyt.
Erillinen juttu lastenhuoneesta ja sen asukkaasta vaati välillä Alejandroa ”kolmiäänisesti”. Tämän päivän tunnelmasta jäi kuitnkin kaikin puolin käsiin rento ja hauska fiilis.
Ei ollenkaan niin kamalaa, kuin olin kuvitellut.
Visiitillä kävi mahtava parivaljakko!
Tuntuu vähän tyhmältä kuvailla tämän jälkeen omaa kotiaan, mutta tässä muutama pala päivän tunnelmia amatöörilinssin läpi.
Nyt taidan nostaa jalat ylös ja huilata hetken.
Palailen sen lupaamani arvonnan kanssa kunhan olen ensin vähän ”toipunut”.
