Koska pari viikkoa on ollut aika koti- ja remonttipainotteisia, tekee kieltämättä hyvää pitää välissä myös sellainen päivä, jolloin ei tartu maalipensseliin tai ylipäätään tee oikeastaan mitään remonttiin ja muuttoon liittyvää. Vietin eilen omaa henkilökohtaista remonttivapaatani, perjantain kunniaksi keskityin siis ihan kaikkeen muuhun.
Lounastin ”pomoni” kanssa (minä söin, toinen katseli; mutta ehdottomasti tasa-arvoisempaa näin päin), kiertelin kauppoja ja tein ostoksia ihan kaikessa rauhassa. Kotimatkalla piipahdin Ulvilassa, Friitalan vanhalla nahkatehtaalla, joka on yksi mun vakkari pysähdyspaikka, ja varsinkin silloin kun saan olla ja mennä yksin.

Kunnioitusta herättävässä vanhassa tehtaassa yksi piipahtamisen arvoinen myymälä on Villa Salla, josta nappasinkin muutaman jouluisen kuvan matkaani. Vaikka omaa jouluani kuvaa tässä kohtaa ehdottomasti sanonta vähemmän on enemmän, pitää sitä joulufiilistä silti käydä hakemassa jostakin, ja tämä paikka on siihen parempi kuin hyvä. Eli vinkkinä Satakunnassa liikkuville; Kannattaa poiketa!

Viikonlopun ruokaostosten teko kaikessa rauhassa innoitti vielä illalla keittiöpuuhiin ja pieni toipilas sai toivomaansa kropsua, eli maailman epäterveellisintä pannaria, jonka ohjeen olen joskus kirjoittanutkin tänne. Pojista isompi sai toivomaansa pitsaa, ja näin ollen raivasin tietäni ainakin kahden miehen sydämeen ihan sananmukaisesti vatsan kautta.
Isänpäiväviikonlopun kunniaksi aion vielä tänäänkin pitää ainakin osapäivävapaata rempasta, sillä huomisen aikataulua helpottaaksemme juhlimme papat jo nyt lauantaina.
Siispä paplarit päähän ja remppapieruverkkareiden sijaan jo toista päivää (ihanaa!!!) päälle jotakin edustavampaa!

Jospa kotijuttuja taas ensi kerralla, mutta nyt oikein ihanaa lauantaita kaikille!

 

Melkein pystyn ajoittain jopa unohtamaan tämän blogin olemassaolon. Tai en ehkä täysin unohtamaan, mutta siirtämään jonnekin tietoisuuden rajamaille kuitenkin.
Vuorokaudessa on edelleen liian vähän tunteja, minulla liian vähän käsiä ja voimia. Jos osaisin, kloonaisin itseäni ainakin kolmin kappalein. Näillä kuitenkin mennään; Kahdella kädellä, kahdella jalalla ja yksillä hermoilla.
Remontissa on sellainen mikään ei etene -vaihe. Vaikka toki moni asia etenee, ja paljon tulee tehtyäkin, niin ne jutut on sellaisia ei niin näkyviä. Kaikkea pientä ja aikaavievää – niinkin turhaa kuin sähköt, lämmitys jne… No, mutta tiedätte, mitä tarkoitan? Ei siis mitään wow, valmis huone -fiiliksiä vähään aikaan.

Pari räpsyä, ettei noi mainokset ihan koko tekstiä imaise mukaansa. Nyt yhden pikkupotilaan viihdyttäjäksi.

Moi, ja kivaa torstai päivää teille!

 

Pahoittelen heti alkuun viikonlopun mittaista blogihiljaisuuttani. Jouduin kohtaamaan kasvokkain oman rajallisen jaksamiseni rajun viikon jälkeen, mutta olen oppinut läksyni ja opetellut hidastamaan. Itse asiassa opetellut pysähtymään.
Täysin toimettomana kun en kuitenkaan osaa olla, olen keskittänyt voimani pienten asioiden siirtelyyn ja sellaiseen tilpehööräämiseen. Tänään käsittelyssä oli kuisti, joka alkaa saada pikku hiljaa talvista, ja jouluistakin, asuaan.

Suurin muutos kuistilla on tietenkin maalatut seinät. Tosin tässä kohtaa vasta pohjamaalatut, sillä lopullinen pinta saadaan sipaistua aikaisintaan keväällä, kun kosteus on haihtunut. Tartuin pensseliin oikeastaan heti matkan jälkeen, sillä yksinkertaisesti punaiset seinät vain hyppivät silmilleni. Tunkkainen kuisti muuttuikin valoisan puhtaaksi ja tunnelmalliseksi tilaksi melko nopeasti. Aivan kuin koko tilan ylle olisi satanut puhtaan valkoinen lumipeite.

Vanha klaffipöytä ja pari lyhtyä pitää vielä kotiuttaa varastosäilytyksestä. Myös valkoinen puutarhapenkki mahtuisi tänne hyvin talvisäilytykseen. Niiden kantaminen on kuitenkin jonkun muun tehtävä, ei minun. Myös ikkunoiden pesua olisi tehtävälistalla.

Vielä on iskemättä muutama calluna ruukkuihin ja marjakuusen oksia pitäisi leikellä saaveihin. Nyt kuitenkin pieni huilitauko ja mma Ramotswen kiperä loppuratkaisu.

Loistavaa viikon alkua jokaiselle!

Ai niin: Ekat blogikuvat uudella kameralla!

 

Save