Blogipohjani on tällä hetkellä pienen säädön alla. Jostain syystä teksti ja kuvat pakkautuvat jatkuvasti kovin kapeaksi, ja blogin ulkonäkö ei ole aivan sitä, mitä alunperin tilasin. No, onneksi työtä tekee, joku itseäni huomattavasti taitavampi, ja tulos on varmasti sen mukainen. Tämäkin postaus siis toivottavasti näyttää pikapuoliin hivenen paremmalta.Kuvissa mun tämänpäiväistä kahvitaukotunnelmaa. Hortensiaa, en ole vielä raaskinnut vielä ulos tai edes kuistille, sillä se on niin ihana ruokapöydän komistus. Itseasiassa koko kasvi on yhä istuttamatta tuohon saviruukkuunkin, mutta sen asian ajattelin korjata vielä tämän päivän puolella.
Tänään otin käyttööni myös uuden Tine K:n päiväkirjani. Raapustin heti pari sivua asioita, joiden toteuttamisesta haaveilen. Joukkoon mahtui aamuvarhaisen juoksu- ja pyörälenkkejä, voikukkien kitkemistä, kampaajakäynti jne. Ei mitään ihmeellistä tai kovinkaan suureellista, vaan juttuja, jotka muka ajan puutteen vuoksi jäävät tekemättä, mutta samalla asioita, joiden toteuttaminen saa itseni hyvälle tuulelle. Epäilen vahvasti, että elämän organisoinnissa hyvä suunnittelu ja huolellinen pohjatyö ovat tärkeitä.
Pelkkien todo-listailujen lisäksi ajattelin kirjata hetken aikaa ylös myös asiat, jotka olen pystynyt toteuttamaan, jotka ovat antaneet arkeeni hyvää mieltä. Kenties saan illalla kuitata kirjaani yhden ruukkuun istutetun hortensian ja poissiivotut haravointikasat.
Muutaman sivun kirjastani ajattelin pyhittää isommille unelmille. Tähän kategoriaan lasken vanhan kauppa-apulaisen hellahuoneen kunnostamisen kesäasuttavaksi vierashuoneeksi, kunnollisen pation ja kasvihuoneen rakentamisen, pienen kaupunkiloman aikuisten kesken jne. Eli asioita, jotka eivät mitenkään ole mahdollisia toteuttaa juuri nyt, mutta kuitenkin unelmia ja haaveita, joiden toteutuminen on ajankohtaista ehkä joskus myöhemmin.
Mutta koska maailmassa tuskin mikään tapahtuu vain haaveitaan raapustamalla, ajattelin nyt uhmata (kutiavasta kurkustani huolimatta) keväistä, mutta siitepölyistä säätä ja siivota suurimmat risukasat pihasta. Niin, ja niitä pihakuvia pitäisi nyt ehdottomasti napsia tulevien keväiden varalle. Kamera siis mukaan!

Kaunista tiistaita!

Lupasin alkuvuodesta kirjoittaa teille jonkinlaista arviota Lenaderin kehdosta, kunhan käyttökokemusta on ensin ehtinyt hieman kertyä. Nyt kun takana on jo reilut kolme kuukauttaa kehdossa nukuttuja öitä, voin kai todeta jo tietäväni Leanderin plussat ja miinukset. Niin, ja nämä perustuvat nyt vain omiin mielipiteisiini, ja meidän tarpeisiimme.

Kirjoittelinkin jo raskausaikana nuku nuku nurmilintu -postauksessa, että Leanderin keinuva kehto on kiehtonut meitä jo esikoisen vauva-ajoista lähtien. Esikoista odottaessani en edes tiennyt moisesta sängystä, mutta etsiessäni tietoa kaikesta mahdollisesta koliikkilasta rauhoittavasta törmäsin kehtoon. Silloin oli kuitenkin jo liian myöhäistä, kehtoajat alkoivat olla melkeinpä takana, ja koliikkikin loppusuoralla.
Klaara on rauhallinen vauva, ja koliikista ei nyt ollut tietoakaan. Parin itkuisen illan aikana, jotka tulivat siinä kolmen viikon tietämillä, ehdin jo pelätä pahinta, mutta tilanne rauhoittui onneksi nopeasti. Keinuva sänky ei siis meillä päässyt nyt hoitamaan koliikkia, mutta suuri apu pitkien yöunien saavuttamiseen sillä varmasti oli.

Kehto on meillä makuuhuoneessa kattokoukulla kiinnitettynä sängyn viereen. Paikka on sopiva, vaikka seinän ja sängyn väliin ei hirveästi tilaa jääkään. Liikerata on kuitenkin tarpeeksi suuri, ja sänkyä on helppo tönäistä liikkeeseen, kun lapsi yöllä alkaa ääntelehtiä. Uskon, että tuolla rauhoittavalla keinunnalla saimme syöttövälit Klaaran kanssa yöaikaan pidemmiksi. Klaara nukahtaa edelleen iltaisin sänkyyn ilman sen kummempia nukuttamisia. Kiitos selkeän vuorokausirytmin, mutta myös rauhoittavan keinumisen. Sänkyhän on suunniteltu niin, että pienellä tönäisyllä se jaksaa keinua aika pitkään.Muistan esikoisen kanssa pitkälle yöhön jatkuneet rauhoittavat sylittelyt. Lapsi oli pakko nukuttaa syliin, ja varovasti siirtää siitä sänkyyn. Muutaman kilon painoisen vauvan heijaaminen sylissä kävi paitsi hermoillekin, myös hartioille raskaaksi.
Aluksi refluksioireiden, ja parhaillaan vaivaavan flunssan vuoksi, sänky on roikkunut meillä koko ajan hieman kaltevasti. Kehdon korkeutta ja kaltevuutta on helppo säätää ripustusliinojen avulla. Vastasyntyneen nukuttaminen kyljellään vaatii sekin vuorottaista kylkiasentoa kallon muotoutumisen vuoksi, ja kehto on helppo kääntää siten, että vauvan kasvot ovat äitiin päin, nukkui vauva kummalla kyjellään tahansa.

Ostimme kehtoon lisävarusteena myös kolmijalan. Käytettynä löysin vain niitä kirsikan värisestä puusta tehtyjä, mutta halusin tuon skandinaavisen vaalean jalustan, joka sopii omasta mielestäni paremmin paitsi itse sänkyyn, myös meidän sisustukseen. Kolmijalka oli kätevä ensimmäisten viikkojen aikana, kun vauva oikeastaan vain söi ja nukkui. Sänkyä kiikutettiin milloin mihinkin huoneeseen, ja joskus vauva viihtyi siinä myös hereillä. Nykyisin kolmijalalle ei enää ole käyttöä, sillä Klaara nukkuu päiväunensa ulkona vaunuissa. Jalusta toimittaa nyt lähinnä virkaansa Niilon tiipiinä suuren peiton kanssa. Kolmijalka oli toki kätevä siirrettävyytensä ansiosta, mutta sängyn liikerata jää siinä kovin olemattomaksi, eikä keinunnasta saa ainakaan omasta mielestäni tarpeeksi rauhoittavaa ja nukuttavaa. Parempi vaihtoehto olisi kai ollut kiinnittää koukku myös työ- tai olohuoneen kattoon.
Lisävarusteena meillä oli sänkyyn myös verho, mutta sitäkään en kokenut kovin tarpeelliseksi. Vastasyntynyt nyt nukahtaa ympärillä olevista ärsykkeistä huolimatta, ja nykyisin Klaara laitetaan kehtoon yöunille pimeään makuuhuoneeseen. Lähinnä pimentävien verhojen hankkiminen onkin nyt ajankohtaista. Pidin verhoa myös asteen verran liian söpönä, vaikka se onkin pitsitön ja röyhelötön yksinkertainen puuvillakangas.

Yksi mummulan matkasängyssä nukuttu viikonloppu sen todisti: Klaara on tottunut keinuvaan sänkyyn. Nyt kun pikkuinen jo itse liikuttelee itseään, kääntää kylkeä, ja liikehtii unissaan, ei kenenkään tarvitse erikseen sänkyä keinutella, se myötäilee automaatisesti vauvan liikkeitä. Sanotaan, että se antaa lapselle turvallisen olon muistuttaen olosuhteita äidin vatsassa. Juuri nyt pelottaakin hiukan tuleva; Miten ihmeessä vaihto pinnasänkyyn onnistuu, ja rauhoittuuko lapsi vuorokausirytminsä ansiosta ihan vain paikallaan tönöttävään vuoteeseen!? Voin vain toivoa, että sängyn ansiosta saavutettu hyvä nukahtamisrytmi säilyy sängystä huolimatta, ja vaihto vaatii vain muutaman päivän tottumisen.

Summa summarum: Kehto oli juuri sitä, mitä uskoinkin sen olevan. Sen avulla meille on auennut vauva-arjesta ihan uusi käsitys, ja yöunet ovat olleet pääosin pitkiä ja rauhallisia. Kehdon kolmijalkaa ja katosverhoa en pidä välttämättömänä hankintana, mutta itse sänkyä suosittelen ihan jokaiselle! Jos meille vielä tulisi lisää lapsia, olisi kehto automaattisesti vauvanhoitotarvike numero yksi!
En yhtään ihmettele, että kehto on saanut design klassikon maineen; Se on paitsi kaunis, myös toimiva. Enkä yhtään ihmettele, että sängyn saatavuus Suomessa on välillä huono, kysyntää on varmasti maailmalla suuremmankin massatuotannon verran!
Leanderin kehto ei kuitenkaan ole mikään massatuotettu tusinajuttu, vaan huolella valmistettu tanskalainen designhuonekalu, joka on aivan taatusti kaiken saamansa hypetyksen arvoinen. Oikeastaan en usko, että maailmassa on tärkeämpää huonekalua, kuin vauvansänky, joka tekee arjesta sujuvampaa niin vastasyntyneelle, kuin uuteen elämänrytmiin totutteleville vanhemmillekin. Vauva-arjessa unen määrä ja laatu korostuvat täysin uusiin mittoihin.

Kehtoa on jälleen saatavilla paisi maahantuoja Pikkukengurun verkkokaupasta, myös Vepsäläiseltä.
Me saimme sängyn blogin kautta lainaan, ja melko pian se pakataankin jo laatikkoon, ja lähetetään kiitollisena takaisin. Kohta on aika siirtyä uudenlaisen nukkumisen opetteluun. Mutta se kolmijalka… Sen taidan säilyttää vielä – ihan vaikka vain varmuuden vuoksi….

Aurinkoista ja pirteää maanantai aamua kaikille!

Tai siis minä teen, mistäs minä muiden jutut tiedän. Anyway, pieni kurkistus mun bloggauspisteeseen, vaikkakin työhuonetta on blogissa vilahtanut useampaan otteeseen.
Moni kyselikin saa ehdottaa -postauksen jälkeen, mistä meidän työpöytä on ostettu, ja jouduin ikäväkseni ilmoittamaan, että tätä samaista pöytää tuskin löytää mistään, koska kyseessä on tälläinen vanha talonpoikaispöytä. No, vaikka niin kiva ja siro pöytä kyseessä onkin, on tää ainakin mun tarpeisiin ihan liian pieni, ja aikanaan kun työhuonetta aletaan tekemään toiseen huoneeseen, on uuden pöydän hankinta ajankohtaista. Mutta eipä hätää, kyllä tälle jatkossakin paikka löytyy.

Mutta sitten se kurkistus bloggaajan pöydälle: Paljon laitteita, ja iso määrä erilaisia piuhoja. Siinäpä tuo lyhykäisyydessään on. Mutta tilanne työpöydällä on kuitenkin rehellisesti aika erilainen, kuin kuvat yleensä antavat ymmärtää.

Kaaoksen selvittämiseen sain Johtoi-verkkokaupasta valikoiman erilaisia tuotteita johtojen hallintaan, piilottamiseen ja ohjaukseen. Eihän tässä mikään muoviklipu mun pöytääni suuremmaksi tee, mutta sanotaan vaikka niin, että kahvimukille löytyy nyt paremmin paikka, eikä sen kaatuminen ole ainakaan ihan niin todennäköistä kuin ennen.

Paitsi että meillä on muutenkin sellainen johtoviidakko tällä hetkellä vain muutaman toimivan pistorasian vuoksi, on työpöydän seutu luonnolisesti aina täynnä piuhoja. No mitä sitten tarvitaan bloggaamiseen?
Tietokone. Mulla on pöydällä postausta tehdessäni kaksi. Läppäriltä kurkin, miltä postaus näyttää pienemmässä näytössä. Mun macbook ei enää jaksa pyörittää esimerkiksi kameraa, mutta käytän sitä lähinnä surffailessa, ja kommentteihinne, sekä meileihin vastaillessa. Harvoinhan mulla on oikeesti aikaa istua pöydän vieressä, läppäri on milloin missäkin, ja aika usein julkaisen kommentteja vielä sängystä käsin puhelimella. Lisäksi tarvitaan kamera. Tämän postauksen tekoon käytin itseasiassa kahta kameraakin. Tarvitaan lisäksi puhelin ja rutkasti kahvia.
Entä ne johdot ja piuhat. Latureita, virtajohtoja, piuha kännykästä ja kamerasta koneeseen, ym. Mä olen sellainen aina akku lopussa -tyyppi, lataan puhelinta ja kameran akkua yleensä juuri silloin, kun laite sitä jo pyytää. Tämän postauksen tekokin viivästyi, sillä en saanut toisesta kamerasta kuvia koneelle, koska kameran akku loppui kesken siirron.

Hauskinta koko jutussa kuitenkin on se, että oikeesti, aloittaessani bloggaamisen en osannut siirtää kuvia edes kamerasta koneelle. Tuolloin elettiin vanhaa hyvää PC-aikaa, ja kameranakin oli Olympuksen pokkari, joka toimi oikein mallikkaasti automaattiasetuksilla. No, paljon on tapahtunut niistä ajoista, ja jos jotain voin näistä vuosista kiteyttää tänne, on se, että ainoastaan tekemällä oppii!
Kameran ja tietokoneen lisäksi lasken bloggaamiseen tarvittavaksi työkaluksi myös jalustan kameralle. Jalustoja löytyy hintaluokasta 20-1000€ (jäkimmäinen villi veikkaus), mutta tavalliseen bloggaamiseen ja sisällä kuvaamiseen käy ensin alkuun loistavasti juuri nuo halvemmat ja kevyemmät yksilöt.

Blogeja on maailma tulvillaan – yhtä monta erilaista kuin on tekijäänsäkin. Parasta kaikessa; Blogin voi perustaa kuka tahansa! Joko omaksi iloksi tai muidenkin huviksi. Itseasiassa olisi kiva, jos te muut bloggarit laittaisitte tähän postaukseen kommentiksi pienen mainoksen blogistanne. Uusiin blogeihin on aina ilo löytää tiensä, ja uskon, että sieltä voisi moni noukkia itselleen uuden suosikin. Musta olis myös kiva kuulla teiltä, jotka eivät omaa blogia pidä, että onko ajatus sellaisen alkuunpanemisesta käynyt koskaan edes mielessä.

Jokainen postaus syntyy pienestä ideasta. Yksityiskohdasta joka vaatii kuvausta, ja sen ympärille rakennetusta tekstistä, tai ihan vain yleisestä höpötyksestä. Moni postaus syntyy myös kerrottavan sisällön myötä, kuvat seuraavat teemaa. Alkuun voi siis lähteä kahtakin eri tietä.

CableBox, Sumo, ja Cord Wrapit blogin kauttaa saatuja || johtoi.fi

PS: Mulla on jotain kivaa teille viikonlopuksi, pysykäähän kanavalla!