Ihan oikein arvasitte, vatipään vati todellakin oli valaisin, ja tarkemmin Ikean Hektar, jonka olin spreijannut harmaaksi.

Etsin pitkään keittiön ruokapöydän päälle kahta isokokoista valaisinta. Koska tämä on keittiö, eikä vain ruokailutila, karsin tekstiilivalaisimet heti pois pelistä. Mitään ihan hirmuista rakastumista en kokenut löytämieni yksilöiden kanssa, ja 250€ per valaisin tuntui aika kalliilta. Se olisi kertaheitolla 500 euron paukku. Ja, entä jos ei ole ihan varma!?
Ikean isokokoinen Hektar -valaisin oli malliltaan kiva, mutta kaksi mattamustaa valaisinta keskellä huonetta veisivät kaiken huomion, eikä ne nyt niin hienoja kuitenkaan olleet.

Sinkkimaalia olen spreijaillut vähän sinne sun tänne, se on ihan kelpo tavaraa, ja esim. säilykepeltipurkista taikoo äkkiä kivan istutusastian sinkkimaalin avulla. Todellinen sinkkimaalihurmos tuli viime keväänä, kun spreijasimme nykyisen työhuoneen tulisijan kipinäalustan (vai mikä se on viralliselta nimeltää?!), joka oli sellainen kuparinvärinen ja  rumaksi hapettunut. Mun tehtävä oli ollut hommata se uusi alusta siihen mennessä, kun uuni kannetaan paikalleen. Tietysti olin unohtanut koko jutun, ja kiireessä keksin komerossa lymyilevän maalipurkin.

Sinkkimaalin sävy on kaunis mattaharmaa, ja ajan myötä se saa myös hiukan eloa pintaansa. Niinpä nappasimme pari suurta Hektaria mukaamme samalla, kun haimme keittiön altaan, ja eilisen päivän suhauttelin maalia menemään. Ihan ei riittänyt yksi pullo per valaisin, tosin joku parempi maalari varmaan osaisi maalata vähemmälläkin maalilla. Hintaa tuli siis kahdelle valaismelle n. 170 euroa, ja sinkkimaaliakin jäi melkein täysi pullo.

Vasta yksi valaisin on katossa, sillä toiselle pitää sähkömiehen vielä vedellä virtaa. Eikä tämä yksikään ole ihan lopullisella paikallaan, mutta halusin mallata valaisinta kattoon. Ne nimittäin näyttivät lattialla niin hurjan suurilta, että pelkäsin jo tehneeni virhearvion. Katossa tuo näyttää kuitenkin ihan kivalta ja kolmemetrisen ruokapöydän päälle kaksi valaisinta sopii oikein hyvin. Pidämpä myös siitäkin, että vaaleanharmaa valaisin ei vie huomiota noilta Tine K:n mustilta seinätarjottimilta. Ainoastaan tuota valaisinten ketjuosaa jäin miettimään. Ehkä siihen sopisi jokin paksumpi ja raffimpi kettinki. No, pitää mutustella!

Mutta nyt toivottelen kivaa iltaa teille!

Tarkkasilmäiset ovat ehkä huomanneetkin, että keittiö on ollut toistaiseksi ilman vetimiä. En nyt muista, miten tarkkaan keittiö täällä blogissa on näkynyt, mutta instaseuraajille joitakin kuvia olen ainakin jakanut. Vedinten puute taasen, on johtunut niinkin yksinkertaisesta jutusta, kuin valinnan vaikeus.
Mulle oli alunperinkin selvää, että keittiöön tulee perinteiset kuppivetimet. Kun sitten jossain kohtaa mieheni kuullen selitin tulevia vetimiä ystävälleni, mieheni tyrmäsi koko ajatuksen. Ei kuppivetimiä ainakaan!

No, eipä auttanut muu kuin alkaa miettimään vedinasiaa uudelleen. Pakotin mieheni katselemaan kymmeniä eri vedinmalleja niin netistä, kuin rautakaupoistakin. Jossain kohtaa väsytystaktiikka tuotti tulosta ja ääni muuttui kellossa; Valitset kulta juuri sellaiset vetimet kuin haluat! Kyllä ne kuppivetimetkin käyvät.
Ja, kas näin, sain tahtoni jälleen läpi! 🙂

No, mutta sitten alkoikin niiden täydellisten kuppivedinten metsästys. Harmaan sävyä, ei liian kiiltävää tai uuden oloista. Ei messinkiä, ei teräviä reunoja, ei liian pienet jne… Netistä löytyi kauniita oikeasti vanhojakin vetimiä, mutta tarpeeksi monta samanlaista olikin sitten mahdotonta löytää. Vanhat vetimet ovat myös nykymittoihin nähden aika pieniä.
Jatkuvasti palasin selailemaan Helakaupan valikoimaa, muistin, että äidin kanssa oltiin tuolta joskus joitakin antiikkiheloja tilattukin. Nettisivuilla ei ollut hintatietoja, mutta nopeasti sain ne meilillä, ja parin kuukauden mietinnän jälkeen meillä on nyt siis vihdoin vetimet keittiöön. Hintaa vetimillä oli tuplasti verrattuna esim. Ikean tai Clas Ohlsonin vastaaviin, mutta koska silti puhuttiin muutamista euroista, en pitänyt tätä lainakaan kalliina sijoituksena. Nyt vedinten ruuviväli on sekin standardin mukainen, joten kyllästymisen sattuessa ne on helppo vaihtaa.

Tasojen puuttuessa laatikostot on ollut helppo avata myös ilman vetimiä, mutta nyt ollaan siinä kohtaa remonttia, että jonkinlaisilla hantaakeilla on ihan oikeasti jo tarvetta! Näitä siis ruuvaillaan tänään!

Kyllähän ne vähän taas tuovat uutta ilmettä. Ja, tuntuu vihdoin siltä, että asiat etenevät!

En tiedä teistä, mutta minä ainakin odottelen lunta jo kärsimättömänä. Kura, ja märät lehdet, kulkevat jaloissa joka paikkaan, ja olen kyllästynyt niihin totaalisesti. Piha ei näytä oikeastaan miltään, tai jos joltain, niin lähinnä kamalalta. Kaunis valkoinen lumihuntu olisi siis enemmän kuin tervetullut!

Tänään mulla on ollut pieni maalauspaja piharakennuksen vintillä (liityen keittiöön tietysti), ja samalla kun tuossa olen kulkenut toppatakki päällä, edestakaisin sisään ja ulos, päätin napsaista muutaman kuvan myös ulkoa.

Olen koittanut laittaa molempien sisäänkäyntien yhteyteen hiukan talvimaista ja ehkä joluistakin tunnelmaa, mutta kyllä kaunis lumi ehkä viimeistelisi paikat paljon paremmin. Piilottaisi rumat yksityiskohdat, lian ja mudan.
Edelleenkään en pidä noista kaiteista yhtään, ja viime jouluna toivoinkin, että vuoden päästä niitä ei enää olisi. Vaan nyt ei kyllä revetä millään kaidehommiin, joten odotellaan kevättä. Tarkoitus on siis laittaa sellaiset hyvin perinteiset valkoiset puukaiteet niin tähän tasanteelle, kuin toisen sisäänkäynnin rappuihinkin.

Sisällä vallitseekin sitten täyskaaos. Hermoja kiristää ja pinna venyy, mutta koitan tsempata itseäni ajatuksilla valmiista keittiöstä. Kaaos on väliaikaista, ja jossain kohtaa sen on pakko helpottaa!

Eli ei mulla oikeastaan ollut muuta. Kuraisen likaisia terveisiä tiistaille!

Nyt kuppi kuumaa, ja sitten taas hommiin!