Pahoittelut blogihiljaisuudesta, täällä on nyt puskettu hommia kahdessa vuorossa, ja kolmannessa sitten valvottu sairaan lapsen kanssa. Huh, mietin jo, että miten sitä silloin lasten vauva-aikana jaksoikin niin vähillä unilla. Tuntuu, että nyt on ihan rättikuittipuhki.

Mutta hei, mun joululahja, eli uusi makuuhuone, alkaa jo näyttämään vähän siltä, miltä sen pitikin näyttää. Ja jos nyt ihan rehellinen olen, niin en oikein jaksanut enää edes nähdä mielessäni tätä valmista lopputulosta, niin kaukaiselta se alkoi jo tuntua.

Muutaman räpsyn sain kuvattua kirkkaan halogeenin avulla, mutta suurin osa niistäkin puuroutui, ja värit nyt eivät ehkä ihan ole sitä, mitä ne luonnostaan ovat.

Kaikenlainen sisustaminen on yhä makuuhuoneen osalta tekemättä, itse asiassa vasta juuri revin pois viimeisiä maalarinteippejä. Lattia kaipaa pesua ja lakanat myös pyykkivuoroaan, mutta saahan näistä jo hiukan ideaa siitä, mitä on tehty. Uusi katto, uudet seinät, uudet listat ja tietenkin maalit.

Olisin laittanut tähän mukaan pari ennen -kuvaa, mutta jostain syystä en saanut niitä ulkoiselta kovalevyltä nyt ongittua tänne. laitan kuitenkin vielä parempaa kokonaiskuvaa makkarista, ja kurkataan sitten ne kuvat tilanteesta, josta lähdettiin liikkeelle.

Nyt keittämään perunoita ja sitten lattioita pesemään. Josko me päästäisiin noihin hiukan jouluisempiinkin valmistautumisiin vielä tämän päivän aikana.

Eilen illalla ihastelin ikkunasta räntäsadetta. Karvalakkeja satoi jopa siihen tahtiin, että maa muuttui valkoiseksi. Aamulla tuosta valkeudesta ei juuri ollut jäljellä mitään, ja sää onkin jatkunut yhtä synkkänä, kuin viime päivinä on totuttu.

Olen tässä viikonlopun aikana koettanut etsiä kadonnutta joulumieltäni, ja nostattaa sitä kutkuttavaa joulutunnelmaa. En välttämättä edes kovin hyvin tuloksin, sillä eilen en viitsinyt edes sytytellä kynttilöitä. Huomaan kompuroivani joka vuosi tähän aikaan saman asian kanssa; Siirrän joulun hetkellisesti mielestäni itsenäisyyspäivän aikaan, ja oletan, että synttärihulinoiden jälkeen joulu palaa automaattisesti mieleeni. Mutta eihän mikään fiilis tule nappia painamalla, vaan pikemminkin juuri silloin kun sitä ehkä vähiten odottaa.

Liian etsimisen ja odottelun sijaan on ehkä sittenkin parempi antaa tuon fiiliksen vain tulla. Ainahan se kuitenkin saapuu – jonkinlaisessa muodossa.

Tässä fiilistä nostattaessani olen samalla kuunnellut Jouluradiota, joka todellakin #kuuluujouluun. Joululaulujen sanoja miettiessäni tajuisn, että moni sanoitus oikeastaan kertoo juuri siitä kadonneesta joulumielesta, ja sen löytämisestä. Vai mitä olette mieltä?

Tähti tähdistä kirkkain

On illan sini, luonto vaiti hetkisen
Ja tähtitaivas harmaa pilvinen
Kuin kauan sitten taaskin lapsen mielin avoimin
Mä hiljentyä jouluun tahtoisin

Vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen
On sumentaneet lapsen herkkyyden
Mä katson kauan ylös talvi taivaan hämärään
Ja toivon että joulun tähden nään

Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa

Sen lapsenmieli löysi, tuntein vaistosin
Ja tunnelman niin herkän tavoitin
Nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän
Voi löytää vielä tunteen lämpimän

Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin
Niin jouluntähti loistais vieläkin
Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa
Ja valaisee vain lapsen maailmaa

Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa…

Tunnelmallista kolmatta adventtia.

Eilisistä bileistä on selvitty, ja elämä palaa taas omalle rauhalliselle uomalleen, ja desipelit tasolle, joka sopii mulle paremmin. Jälleen kerran nostan hattua kaikille niille opettajille, päiväkodin työntekijöille, lastenhoitajille, koulunkäyntiavustajille, kerho-ohjaajille, valmentajille ja muille lasten parissa tai lasten joukossa työskenteleville.
Olihan siinä eilen menoa ja melskettä, mutta kaikki meni hyvin ja lapsilla oli hauskaa. Ajatus siitä, että joulu on kuitenkin rauhoittumisen juhla, tuntuu nyt enemmän kuin mukavalta!

Arkeen palaaminen tarkoittaa jouluvalmistelujen ohessa myös sitä remonttiin palaamista ja tänään pitääkin taas viritellä koneistonsa oikealle moodille, jotta maalaaminen ja muu pikkupuuhastelu taas maistuisivat.

Maalattavista kohteista ei tosiaankaan ole pulaa, mutta jo jonkin aikaa olen miettinyt olohuoneen pöydänjalkojen ja puisen lampunjalan maalaamista hiukan tummemmaksi. Tai oikeastaan jopa mustiksi. Okkkarin pöytähän tuli meille tämän värisenä asiaa sen enempää miettimättä, kun Klaaran ristiäisten edelle havahduin, ettei meillä ole edes pöytää kastemaljalle. Halusin juuri tämän tarjotinpöydän, mutta aika oli kortilla, ja kun otin yhteyttä Nougatin Sannaan, olivat nämä harmaat jalat ainoat, mitä sillä hetkellä oli tarjolla. Sen enempää miettimättä tilasin pöydän ajatuksella, että jalat voi aina maalata. Kohta kolme vuotta ne ovat kuitenkin miellyttäneet mua ihan juuri tuollaisena, vaaleanharmaana, mutta vähitellen olen alkanut haikailemaan jotakin raamikkuutta myös olkkarin väritykseen.  Luulen, että pitäisi löytää jonkinlainen ”almost black” -sävy. Sellainen tosi tumma ja syvä harmaa, joka äkkiä katsottuna menee jopa mustasta.

Olen tässä jopa kuvankäsittelyllä vähän kokeillut, miltä lopputulos näyttäisi, sillä pelkään sitä kierrettä, että kohta pitäisi uusia kaikki matoista lähtien. Joitakin tyynyjä voi toki toki aina päivittää, ja värejä muuttaa pienillä yksityiskohdilla, mutta koko huoneen uudistus on nyt poissa laskuista. 🙂

Että näinkin suurten kysymysten parissa taas. Onneksi tälläkään projektilla ei ole kiire. Ehtiihän sitä sitten ensi vuonnakin!

Tiistaita!