Huh ja puh, täällä on vietetty päivä tehokkaasti siivoten. Ja hei, nyt on ne ikkunatkin puhtaat, eli kevätaurinko saa ihan vapaasti paistella!

Tässä päivän aikana on karsittu tavaraa niin keittiön kaapeista, kuin hyllyiltäkin. Muutenkin puhdistettu paikkoja liiasta roinasta, ja nyt sekä tuntuu, että näyttää hyvältä. Hassua, että tavarat vain jämähtävät paikoilleen, eikä niitä sitten tule sen enempää siirreltyä, vaikka oikeasti on ihan piristävää järjestellä avohyllyt ja senkinpäälliset uudelleen.

Olohuoneeseen on jo pitkään ollut mietteissä uusi sohvapöytä, ja vaikka sellaista ei vielä ole hankittukaan, viritin tarjotinpöydän tarjottimen vaihteeksi seinää vasten. Se on niin kaunis ihan tuollaisenaankin. Tänään tehtiin myös päätös sängyn vaihtamisesta. Rautasänky saa väistyä yksinkertaisemman päädyttömän runkopatjaversion tieltä.

Vaihtelu todellakin virkistää – ja siisti koti piristää. 🙂

Mutta nyt leppoisaan lauantai-illan viettoon!

Tallenna

Menipäs viikko äkkiä!

No, mutta näin perjantain kunniaksi ajattelin vinkata maailman helppohoitoisimmista kasveista, eli kyllä ihan tekokukista!
Muistanette ehkä viimejouluisen kuusenkarahkani joka jakoi mielipiteitä, mutta myös huiputti ihan vierestä katsojia. Kyseessähän oli Mr Plantin lehtikuusi, joka tosiaan oli (kaikki puheeni aitoudesta pyörtäen) tekokuusi. Noh, tekokasvejakin on moneen junaan ja noin karkeasti ne voidaan jakaa kalliisiin ja halpoihin. Ensin mainitut ovat yleensä niitä laadukkaampia ja jälkimmäiset… no näyttävät koko rahan edestä tekokasveilta. Vaikka kuusi hintansa puolesta olikin useamman vuoden sijoitus, ihastuin Mr Plantin laatuun ja myös pienempien kasvien hintaan. Aina välillä törmää houkuttelevan aidon näköisiin teko-orkideoihin, mutta yleensä hintalappua vilkaistessa sitä meinaa pyllähtää takamukselleen. Kun liikutaan hintaluokassa 100-200 euroa, tulee väistämättä mieleen, että samalla rahalla ostaa aikamoisen nipun aitoa tavaraa.

Orkidea koki suosiossaan 2000-luvun alun jälkeen pienen notkahduksen, mutta siitä huolimatta niitä on näkynyt tasaisesti sisustuskuvissa. Mikä ihmeellisintä, yleensä pimeiden eteisten tai kylpyhuoneiden kaunistuksena.

Suomalaisesta tuulikaappikulttuurista johtuen, harvassa omakotitalossakaan eteinen on se valoisin mahdollinen paikka. Itse asiassa harvaan eteiseen yltää luonnonvaloa muuten kuin ehkä ulko-oven ikkunaosasta. Samoin taitaa olla kylppäreiden suhteen. Toki tehokkaat lamput hankitaan niihinkin, mutta yleensä kylppäri on paikka jossa vain käydään, ja lähtiessä valotkin sammutetaan automaattisesti. Noin niin kuin yleisesti ottaen elävä orkidea kylppärissä, tai pimeässä eteisessä, on siis yhtä suurta huijausta kuin sisälle talvehtimaan kannettu oliivipuu käytössä olevan kakluunin vieressä. Ei toimi kuin ehkä kuvissa!

Koska makuuhuoneemme on oikeasti talon pimeimpiä paikkoja, ei oikea orkidea kestä sielläkään kovin pitkään. Toki se jaksaa ehkä yhden kukintansa sinnitellä, mutta valon puolesta olosuhteet eivät ole kovin otolliset kasvin pidempi ikäiseen säilymiseen. Mutta, koska pidän orkidean luomasta tunnelmasta ja haluan makkariinkin jotakin elävää, tai ainakin elävältä näyttävää, olen jo tovin metsästänyt laadukkaita ja aidon näköisiä kasveja. Kohtuulliseen hintaankin tietysti.
Kun sitten näin kuvat Mr Plantin orkideoista, ja laadusta oli kokemusta kuusen sekä kuusenoksan verran, päätin koettaa onneani. Ja nyt makkarin tunnelmaa onkin jo hetken kohottanut pari orkidearuukkua.

Kivan ruukun (en ole vielä varma jäävätkö nämä Bergs Potter -ruukut pysyvästi makuuhuoneeseen, vai siirtyvätkö keväällä ehkä kuistille tai ulos) ja itse kasvin lisäksi tarvitsin palan kukkasientä (kuiville kasveille) ja pari kourallista orkideamultaa ruukun viimeistelyyn. Lisäksi käytin pari vanhaa orkidean tukikeppiä isomman kasvin tukemiseen. Pienemmässä tukikeppi olikin mukana.

Sienen leikkasin suurin piirtein ruukun kokoon, sillä sehän antaa periksi ruukkuun painettaessa. Sitten vain kasvi, ja mahdolliset tukikepit, sieneen ja orkideamultaa katteeksi.
Voilà!

Perhosorkideat ilmajuurineen ovat hyvinkin aidon näköisiä, eikä niitä ainakaan feikiksi huomaa, jos ei erikseen ole tietoinen niiden todellisesta luonteesta. 🙂

Pienempi (kaapin päällä oleva) orkidea löytyy täältä ja iso (suorana yli metrin korkuinen) kasvi löytyy täältä.

Niin, että jos sinne kenkäkaapin tai eteisen lipaston päälle haluaa välttämättä sen orkidean, tai mikäli koti-spa kaipaa piristystä, tässä oiva ratkaisu. Ja toimiihan ne muuallakin. Joko sitten olosuhteiden pakosta tai vain laiskan hoitajan iloksi. 🙂

Tallenna

Ollaan toki jo kolmannessa päivässä, mutta tässäkin hypetyksessä tulen tyylilleni uskollisena vähän jälkijunassa.

Alkuvuosi toi helpotuksen kahden vuoden superväsymykseen, mutta helmikuu oli niin kiireinen ja täynnä ohjelmaa, että lisääntyneestä energiasta ei ehkä tullut nautittua parhaalla mahdollisella tavalla. Jos jotain olen itsestäni viime vuosina oppinut, niin sen että sisälläni asuu pieni downshiftaaja. Laiskuuden synonyymiksikin haukuttu termi jakaa kansaa ja mielipiteitä. Näin vuosien ylisuorittamisen jälkeen se kuitenkin tarkoittaa mulle sitä, että elämässä tarvitaan aikaa ihan vain olemiseenkin. Siihen, että voi seistä puiden juurella ja kuunnella linnunlaulua, tai parhaassa tapauksessa kuulla, kuinka happi virtaa suonissa ja verenpaine laskee ja kohina hiljenee. Siitäkin huolimatta, että syke- ja aktiivisuusmittarit käskevät meitä liikkumaan enemmän, suorittamaan enemmän ja tekemään enemmän.

On tavallaan trendikästä, että kalenteri on täynnä merkintöjä, joka päivälle kiirettä ja minuuttiaikatauluja. Samaan aikaan uupumiset ja burnoutit yleistyvät, mutta kukaan ei oikein kehtaa sanoa, ettei jaksa. Ettei vain leimautuisi. Niin, sitähän me vähän pelätään, laiskan ihmisen leimaa. Mutta ihan vain pysähtyminen luontoonkin edistää terveyttä – samaan tapaan kuin hikilenkki. Itsestään huolehtiminen kun ei tee kenestäkään laiskaa. Ei edes silloin, kun joku haluaa sinulle niin väen vängällä väittää. On paljon rohkeampaa kuunnella itseään, kuin mennä valtavirran mukana.
Myönnän, että opettelen tätä itsekin vasta, ja jaksamattomuuskin on helpompi kertoa läheiselle ja ehkä kuitata silti huumorin nimissä ”olen tullut varmaan vanhaksi” -kortilla. Mutta eihän kyse ole iästä, siinä missä ei laiskuudestakaan. Osalle ihmisitä vain riittää vähempi, ja osa sitten kaipaa ympärilleen jatkuvaa säpinää. Tässäkin asiassa olemme yksilöitä.

Keskiviikkoaamuna tajusin päivän pitenemisen oikein konkreettisesti. Kun melkein kahden viikon tauon jälkeen palattiin arkiaamujen rytmiin, jolloin kaikki asiat tehdään joka päivä samalla kellonlyömällä, havahduin siihen että päivä oli valjennut vaikka vasta laitoin puurokattilaa hellalle. Itselleni valon lisääntyminen tuo keväisin energiaa, mutta tässäkin asiassa kannattaa kuunnella itseään, sillä toisille valon lisääntyminen aiheuttaa vastaavasti väsymystä. Ei siis tarvitse olla energinen vain koska muutkin ovat. 🙂

Sain muuten  viime viikolla viimeisen joululahjani. Kynttilänjalan, jota olin toivonutkin jo kahtena edellisenä jouluna. Mieheni oli (jostakin selittämättömästä syystä) vähän myöhään joululahjaostoksilla, ja Sisustuksen Koodissa oli jalkaa jäljellä enää messinkisenä. Ihana toki sekin, mutta tämä on meille parempi. Jo ostohetkellä oli onneksi ilmoitettu, että mikäli väri on väärä, jalan voi vaihtaa, kun mustia taas saadaan varastoon. Koska Turun suuntaan ja Koodiin ei hetkeen ole ollut asiaa, jäi vaihto vähän pitkälle. No, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.

Tällä hetkellä täällä vaivaa kauhea karsimisen tarve. Nyt on sellainen olo, että kaipaan ympärilleni vähemmän. Ehkä kesällä olisi paikallaan pitää joku pihakirppis. Toistaiseksi taidan kuitenkin vain kantaa tavaraa vähän vintille huilaamaan. Ehkä se mieli vielä muuttuu kevään edetessä.

Mukavat torstait kaikille!

Tallenna