Itsensä toistaminen on jossain määrin turhaa ja ärsyttävää, mutta en voi millään olla hehkuttamatta kotiinpaluun ihanuutta. Siitäkin huolimatta, että koti odotti eilen kylmänä kuin Siperia, täällä on se jokin lämmin fiilis, jota en pysty saavuttamaan missään muualla. Turvallinen rauha ja oma tila – tarvitsen niitä molempia.

Olin eilen illalla lasten kanssa jalkapallokauden päätöstilaisuudessa, ja huomasin hälykiintiöni täyttynee jopa siinä määrin, että tuollainen paikallinen pikkutapahtuma tuntui äärettömän uuvuttavalta. Ja vaikka blogiakin olisi kai eilen pitänyt päivittää, olin illalla aivan liian väsynyt avatakseni tietokonetta. Sen sijaan kaaduin lasten viereen nukkumaan jo ennen kymmentä ja nukahdin kai välittömästi.

Eilinen iltapäivä ja ilta menivät muuten kutakuinkin lämmittäessä ja samaa puuhaa teen tänään. Talvi yllätti jopa niin pahasti, että aamulla jouduin pieneen paniikkiin lasten talvivaatteiden kanssa. Mittari näytti kymmentä pakkasastetta ja toppavaatteita sai etsiä melkoisessa kiireessä. Tänne kun tuo talvi ei vielä viime viikolla ehtinyt.

Koska meillä ei ole mitään varsinaista kodinhoitotilaa (pieni kylppärikin on tehty taloon vasta jälkeenpäin), pyykkipäivä tarkoittaa yleensä siellä täällä kuivuvia vaatteita.Viime kesänä löysin onnekseni kauniin pyykinkuivaustelineen, jota on ihan ilo jo katsellakin. Vaikka melkein kaikki kuivuritta kuivattavat pyykit ripustankin henkareille, on pyykkiteline silti aika näppärä väline esimerkiksi neuleille. Harvemmin tuo arkinen kapistus miellyttää silmään, mutta tässä, kauan haaveilemassani haitarissa, on kiva fiilis. Kauneutta käyttöesineessä, eli arjen estetiikka parhaimmillaan. 🙂

Viikonloppuun mahtui monenlaista ohjelmaa ja kivoja juttuja, mutta niistä kirjoittelen teille vähän myöhemmin. Nyt haluan imaista tätä maaseudun rauhaa ihan jokaisen soluni täyteen. Sillä niin ihana kuin onkin välillä rikkoa arkea ja tuulettaa päätään, onnellisen olen juuri tässä; Oman kodin rauhallisessa tunnelmassa, kipinävahtina pyykkivuoreni keskellä!

pellavatunika ja merinovillahousut⎮Niinmun⎮saatu
villatakki⎮Jumperfabriken
villasukat⎮äidin kutomat

Tallenna

Tallenna

Perjantaita, ihanat!

Eilinen meni järjestellessä viikonloppua, eli pakatessa paisti omia tavaroita, myös lasten viikonlopputarpeita, synttäreitä ja Halloween-juhlia unohtamatta. Onni on ihanat vanhemmat, jotka huolehtivat lapsista, hakevat koulusta ja kuljettavat juhliin, isomummu, joka huolehtii koirasta ja maailman parhaat naapurit, joille voi jättää kotolaisten tehtävän. Ilman näitä ei lähteminen olisi näinkään helppoa! 🙂

Mutta tänään on vuorossa vähän hemmottelua ja parisuhdeaikaa, ja nyt pitää aloittaa valmistautuminen ja metsästää jostain yhdet hyvät sukkapöksyt!.

Ihanaa viikonloppua, nautitaan pakkaspäivien tunnelmasta!

Ps. Muistakaahan osallistua Glade-tuotepaketin arvontaan!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kuten tiedätte, en ole mikään bilehile, ja tästä syystä ensi viikonlopun blogijuhlat ovat taas yhtenä ajatuksena takaraivossa. Pitää valmistautua henkisesti siihen, että lauantaina ei voi hipsutella villasukat jalassa kotona, vaan pitää oikein laittautua ja näyttää ainakin vähän paremmalta. Älkääkä ymmärtäkö väärin, menen oikein mielelläni, mutta se meneminen ei vain tule mulle ihan niin luonnostaan kuin monelle muulle. Tänä vuonna olin jo hetken aikaa jättämässä koko juhlia väliin. Tai no, mies kyllä nauroi, että ei ole tainnut olla vielä ainoitakaan juhlia, joiden edellä en olisi alkanut epäröimään osallistumiseni kanssa. Mutta aina olen mennyt, ja kivaakin on ollut. Unohtakaa siis tyystin ennakko-oletus siitä, että kaikki bloggaajat viihtyisivät luonnostaan ihmisjoukossa ja juhlissa. Ei se niin ole. Minä olen ainakin se ihan tavallinen maalaistyttö, joka kulkee niin kaupungin hulinassa kuin juhlahumussakin yhtä luonnollisesti kuin kala kuivalla maalla! 🙂

Mutta oli kyse sitten monen sadan hengen suurtapahtumasta tai pienemmistä syntymäpäivistä, mulla on aina ja joka kerta kaksi isoa ongelmaa:

1. Kantapäät! Kuivat ja lohkeilevat jalat kun eivät sitten millään muotoa tunnu kovin juhlavilta, ja ohuet sukat ne rikkovat jo ennen ensimmäistä varsinaista askelta. Ongelmanhan huomaa yleensä siinä vaiheessa, kun on jo mahdoton saada aikaa jalkahoitoon.
2. Mekko! Kun ei ole luotu siihen valtaväestön muottiin, on äärimmäisen masentavaa etsiä itselleen mekkoa, joka istuisi päälle niin, ettei lantiolle tarkoitettu, mekon levein kohta, asettuisi heti rintojen alle. Sellaiseen kun törmää äärimmäisen harvoin, ja joskus sentään olisi kiva käyttää vaatetta, johon se vyötärön paikka on jollakin tapaa määritetty.

Tällä kertaa löysin molempiin ongelmiini ratkaisun jotakuinkin helpommalla, kuin olen koskaan edes osannut toivoa. Mikä parasta, molemmat pulmat ratkesivat äärimmäisen edullisesti!

Mulla on Pinterestissä sellainen henkilökohtainen Omat-kansio, johon pinnailen aina välillä eteeni tulevia vinkkejä ja niksejä. Suurin osa näistä on amerikkalaistyylisiä ”niksipirkkakeksintöjä”, ja noiden joukosta huomasin tässä jokin aika sitten vinkin jonka olin pinnannut jo muutama vuosi sitten. Nimittäin tehokkaan keinon poistaa kantapäiden kovettumat!
Skeptisyydestäni kertoo se, että kokeilin niksiä vasta nyt, mutta koska se toimi aivan äärimmäisen hyvin, ajattelin vinkata niksin teillekin! Varsinainen ohje meni jokseenkin näin:

1/4 cup Listerine suuvettä
1/4 cup etikkaa
1/4 cup lämmintä vettä

Liota jalkoja nesteessä 10-15 minuuttia ja kovettumat irtoavat pyyhkeeseen.

No, aivan ohjeen mukaan en mennyt tälläkään kertaa, vaan kaadoin vatiin noin 1,5 dl kyseistä suuvettä (enempää ei olut, ja tähän käy varmasti jokin muukin merkki) ja lisäsin mukaan hyvin saman verran Nicolas Vahen vaaleaa balsamiviinietikkaa (muuta ei ollut) ja täytin vadin lämpimällä vedellä. Otin kirjan käteeni, laitoin jalat kylpyyn ja lueskelin noin tunnin verran. Iho todellakin kuoriutui pois, mutta hioin silti kovettumia vielä lisää ja siistein jalkojen ulkonäköä tasaisemmaksi. Mutta koskaan jalkahoito ei ole käynyt yhtä helposti ja vähällä vaivalla, joten suosittelen kokeilemaan!

Elämäni ensimmäinen musta kotelomekko (kuvissa) löytyi Asoksen tall-mallistosta. Vaatteet on suunniteltu yli 170 senttisille, ja olen kuullut, että niin hihoissa kuin lahkeissakin on oikeasti ihan kunnolla mittaa. No, tässä kohtaa en metsästänyt niinkään pitkiä hihoja tai lahkeita, vaan enemmänkin sitä säädyllistä mekon pituutta ja leikkausta pidemmälle selälle. Olkapään ja vyötärön väli olisi toki tässäkin voinut olla 5-10 senttiä pidempi, mutta mekko istuu päälle niin että se jo näyttää kuitenkin siltä, miltä sen kai kuuluisikin. Mekko ongelma ratkesi siis varsin kivuttomasti ja edullisestikin!

Täällä on niin turkasen pimeä päivä, että oikein ottaa päähän. Pahoittelut siis kuvien laadusta. Taidankin sytytellä nyt kynttilöitä tunnelmaa tuomaan ja ottaa hämärän enemmänkin fiiliksen lisäjäänä. 🙂
Keskiviikon jatkoa ihanat!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna