Uskokaa pois, olen yrittänyt hätyytellä pois kaikki ajatukset keväästä, tammikuussa kun kuitenkin vasta ollaan. Mutta minkäs teet, ojanpenkalla törröttää pajunkissat ja linnut visertävät minkä kurkuistaan pystyvät. Aurinko paistaa, naapurin suulin katolta tippuu vesi ja keittiön ikkunan alla vihertää ruoho… Klaaran kurahousut eivät ole saaneet kummoistakaan talvilomaa, mutta toisaalta koulun luistelutunnit (hiihdosta puhumattakaan) ovat jääneet pitämättä, ja reppuun on pakattu sisäliikuntavaatteita. Ehtiihän ne lumet ja pakkasetkin vielä, mutta tällä hetkellä talvi ei ole päällimmäisenä mielessä, kun katsoo ikkunasta ulos. Voisi nimittäin olla ihan hyvin vaikka maaliskuun loppu.

Tiedä sitten johtuuko se se tuosta säästä vai mistä, mutta nyt piti kaivella sieltä farkkulaatikon pohjalta jo vaaleampia sävyjä esiin. Muutenkin alkaa keväisempi pukeutuminen jo kiehtoa, vaikka (vilukissa kun olen) mukavuudesta ja lämmöstä ei tietenkään vielä tohdi luopua. Huomaan, että omassa pukeutumisessa värit muuttuvat talvella kovin minimalistisiksi ja tummiksi, kun taas muuten pidän vaaleista sävyistä ja pastellista. Kaipa se on tuo valon määrä, joka vaikuttaa näihinkin. Nyt kun ajatukset keväästä alkavat pyöriä jo jossakin takaraivon uumenissa, tekee mieli keventää myös vaatteiden fiilistä.

Tämän päivän lounas on lämmin juuressalaatti, joka syntyi parissa minuutissa eilisen uunijuureksista ja kourallisesta cashewpähkinöitä. Meillä käytetään aika paljon kasviksia ja juureksia lisukkeena, ja niillä korvataan perinteistä perunaa, pastaa ja riisiä. Porkkanaa, punajuurta, lehtikaalia, kurpitsaa, tomaattia, sipulia, valkosipulia. Oliiviöljyn ja mausteiden kanssa noista saa äärettömän hyvän lisukkeen kalalle tai lihalle. Lisäksi ruoka on täynnä värejä, joten annoksistakin saa paljon mielekkäämmän näköisiä.

Pari viikkoa olen pitänyt tuota krookusta kuistilla viileässä ja ajatellut säästäväni sitä pidemmälle kevääseen. Vaan eilen tuli sellainen fiilis, että krookuksen aika on just nyt! Perunanarsissit ja hyasintit saivat jäädä vielä vielä reserviin odottelemaan isompaa kevätkukkien liikekannallepanoa. Toisaalta nuo viherkasvit ja kaktukset ovatkin toimineet nyt kivoina piristyksinä, eikä kodin vehreys ole ollut perinteisistä kevätsipuleista kiinni.

Yritän tässä muuten miettiä, että millä mielellä varaisin sen kampaaja-ajan itselleni. Jos olisin ollut liikkeellä kuukausi sitten, hiukset olisi napsaistu ihan silosuoraksi polkaksi, mutta ehkä se on tuo aavistus keväästä, joka meni sekoittamaan tämänkin pakan. Nyt nimittäin nuo palmikkokampausten antamat laineet tuntuvatkin taas kivoilta ja kampauksissakin rennompi fiilis miellyttää enemmän silmää. Hah, tämä on tätä naisena elämisen vaikeutta! ;D

Niin, että jos sitä nappaisi tähdet pois ikkunoista ja koristeet yläkerran lehtikuusesta. Ei mikään varsinainen kevätteko, mutta ainakin joulun loppu! 🙂

Tiistaita ihanat!

farkut⎮Lindex
pusero⎮Odd Molly

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Maanantaita muruset!

Kirjoittelin teille pari viikkoa sitten uudenvuodenlupauksestani, jonka tein Danone Activia yhteistyön innoittamana ja samalla startattiin huikea kilpailu. Kuka voitti 500 euroa oman lupauksensa helpottamiseen, se selviää tässä postauksessa, mutta sitä ennen hiukan omasta lupauksestani, eli siitä minäajasta!

Oma lupaukseni oli tosiaan irrottaa päivistä aikaa itselle, ottaa 24 tunnista yksi oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vaalimiseen. Luonnollisesti yöunista tinkimättä. Muutama viikko ei tietenkään ole loppuyhteenveto kokonaisesta vuodesta, mutta jotain muutosta siinäkin ajassa pystyy korviensa väliin tekemään, ja lopultahan muutokset ovatkin sitä uuteen rytmiin tai rutiiniin totuttautumista ja uusien tapojen omaksumista.

Olen aina ollut hillitön ylisuorittaja, joka puuskuttaa höyryjunan lailla paikasta toiseen jopa siinä määrin, että se kuulemma ärsyttää kanssaeläjiä. On se sitten tiskikone, pyykkikone tai kuivausrumpu, kun piipittää, olen salamana liikkeellä. Useimmiten ravaan sinne tänne vauhdilla joka ei välttämättä tuloksen kannalta ole lainkaan hedelmällistä. Vaikka viimeiset vuodet ovat tahtiani jo hiukan hillinneet, myönnän, että vieläkin tulee hetkiä, kun en muka ehdi pysähtymään ja halaamaan puolisoani tai aikaa ei muka ole istua syömään. Kysehän on sellaisesta itse itselleen aiheutetusta kiireestä, jota ihminen itse ruokkii omalla käytöksellään.

Jo tuossa loppuvuoden aikana, kun tuntui, että kasasin itselleni vähän kaikenlaista ylimääräistä, sain mieheltäni erittäin hyvän neuvon ja ajattelemisen aihetta. Hän nimittäin muistutti, että lopputuloksen kannalta on paljon parempi ottaa sinne aamuun hiukan enemmän niitä nukuttuja tunteja ja tarttua sitten päivän ohjelmaan virkeänä ja levänneenä. Väsynyt ja kiukkuinen ihminen kun ei lopulta kykene kummoisiinkaan suorituksiin, ja tekeminen muistuttaa lähinnä mutaan juuttuneen auton tyhjää sutivia renkaita; Yritys on kova, mutta mitään ei tapahdu. Tästä viisastuneena olen nyt kääntänyt minäaika -ajatukseni juuri tähän jaksamiseen ja tehokkuuteen. Nimittäin, kun välillä puhaltaa höyryjä pihalle ja rentoutuu, jaksaa muita juttuja ihan eri tavalla ja energia tuottaa tulosta.

Alkuvuodesta yksi puheenaihe on ollutkin lepo. Yksilön oma hyvinvointi ja jaksaminen on nostettu yhdeksi työelämässä pärjäämisen kulmakiveksi, enkä lainkaan ihmettele miksi! On toki paljon ihmisiä, jotka eivät stressaa tai koen minkäänlaista painetta elämänsä millään osa-alueella, mutta suurta joukkoa nykyajan hektisyys ja jatkuva suorittaminen kuluttaa. Minäaika pureutuu juuri tähän ongelmaan ja hyödyttää kaltaistani pikkutarkkaa suorittajaluonnetta. Kun aluksi pakottaa itsensä pysähtymään, huomaa muutoksen hyödyn melko nopeasti. Aion siis jatkaa tätä pysähtymisen ja oman ajan vaalimista, opetella rentoutumista ja pysäyttää itseni vaikka väkisin!

Entä ne korvamerkityt 500 euroa? Tällä kertaa pisimmän tikun veti Minna kommentillaan ”Lupasin, että pyrin syömään terveellisemmin ja liikkumaan enemmän. Olen hoikka, mutta syön aivan liian epäterveellisesti. Taloudellisen tilanteen vuoksi usein kuitenkin jätän yhtään kalliimmat terveelliset tuotteet kauppaan :/”

Tsemppiä lupauksien pitämiseen ja armollisuutta itseäsi kohtaan. Vuoden jokaisena päivänä ei tarvitse onnistua täydellisesti, lopulta se oikea suunta ja suurempi kokonaisuus painavat vaakakupissa yksittäistä päivää enemmän!

Iloa uuteen viikkoon!

Yhteistyössä Danone Activia ja

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Muistan, että sanan kaktus lausuminen aiheutti lapsena itselleni ongelmia. Se oli jotenkin ihan yhtä vaikea, kuin broileri. Kieli ei tahtonut taipua sitten millään. Sittemmin olen selvittänyt nämäkin ongelmat ja huomannut, etten suinkaan ole ollut ainoa lapsi jonka suussa kaktus taipuu katkukseksi ja broileri broireliksi.

Kuten niitä viherkasveja, lapsuudessa kodistamme löytyi myös aikamoinen määrä kaktuksia. Koko ruokailuhuoneen pitkä ikkunalauta oli kaktusten vallassa, ja uhkarohkeat kosketusyritykset kuuluivat meidän lasten leikkeihin. Siitäkin huolimatta, että kaktuksiin koskeminen oli tietenkin ehdottomasti kielletty. Mutta vaikka viherkasvit olivatkin pitkään mustalla listallani lapsuuden yliannostuksen vuoksi, kaktuksissa on aina ollut jotakin kiehtovaa. Ehkä se on juurikin sitä lapsuudesta saakka noihin piikkeihin yhdistettyä jännitystä ja mystisyyttä, sillä jokunen vuosi sitten meillä poika koki jonkinlaisen kaktushullaantumisen, ja Ikeasta oli pakko hankkia kotiin muutama piikikäs viherpallo. Oikeastaan olen aina hirvittävän iloinen kun lapset osoittavat kiinnostusta kasveja kohtaan. On se sitten hyötykasvien viljelyä tai puhtaasti koristekasvillisuutta, kyse on kuitenkin aina niistä pienistä elämän perusasioista.

Nyt kun kaktukset ja viherkasvit ovat jälleen tapetilla sisustuksessa, päätin vähän kasvattaa meidän kaktuskokoelmaa hankkimalla pari palleroista lisää. Nuo antavat juuri sopivasti väriä ja miellyttävät silmää veistoksellisuudellaan. Pitäisi vain löytää jostain lisää kivoja ruukkuja. Kuvan palloruukut (savi ja valkoinen) ovat Tine K:n ja tilattu Nougatista, samoin raidalliset kahvikupit. Matala valkoinen ruukku on löytö Ellokselta, ja korkeat saviruukut on tulleet joskus Lidlistä ostamieni yrttien mukana.

Hitsi mutta siellä on muuten pääkallokelit! Kävin aamulla lenkillä, ja luotin, että kulkuväylän vähemmän käytetyt reunat ovat turvalliset kulkea. No, siellä pussipimeässä en tietenkään nähnyt, ettei asia ole ihan noin yksiselitteinen. Siinä samalla kun pohdin, että tossu rullaa ihmeen kevyesti, ja ehkä olkapääsärystä on se hyöty, että lonkkaa ei tunnu särkevän ollenkaan, olinkin jo tyhjän päällä ja rysähdin selälleni niin että pamahti. Jalka taittui polvesta ikävästi ja hetken aikaa katselin selälläni vesilätäköstä kuvitteellisia tähtiä. Pitänee vain toivoa, ettei sen suurempaa vahinkoa ehtinyt tulla. Ainakin nyt jalka sietää astumista, vaikka vähän arka onkin.

Olkaa siis varovaisia ja pysykää pystyssä! Kivaa torstaita!

Tallenna

Tallenna