Makuuhuoneen uusi jättiläinen ja kesäisempi fiilis

16.5.2017

Ihanaa tiistaita! Avasin makuuhuoneesta aamulla ikkunan, ja jotenkin se kepeä tuulenvire (jossa ei nyt ollut mukana mitään isompia maalaistuoksuja :D) sai koko huoneen tuntumaan kovin kesäiseltä. Iso tekijä on myöskin tummien vuodetekstiileiden vaihtaminen valkoiseen. Koko talvi mentiin samoilla lakanoilla (toki ne pestiin ja rummutettiin välillä!), mutta nyt viikonloppuna päätin aloittaa kesäkauden tässäkin, ja kaivoin valkoiset pellavalakanat liinavaatekaapin uumenista. Tulipa muuten todella suuri muutos! Pimeys ja synkkyys kaikkosivat. Miten pienillä asioilla voikin olla noin suuri vaikutus! Mielestäni koko huoneen ilme muuttui ihan täysin!

Tarkkasilmäisemmät saattavat huomata erään toisenkin muutoksen, joka makuuhuoneessa on tapahtunut sitten edellisen makuuhuonepostauksen. Nimittäin matala sänky on vaihtunut jättikorkeaksi jenkkisängyksi. Syy muutokseen on ostamissamme uusissa kovissa patjoissa, jotka laitoimme vanhojen patjojen päälle. Normaalia jenkkisänkyä korkeampi yhdistelmästä tuli, sillä runkopatjojen alla on edelleen korkeat jalat, eikä ne matalat, jotka kai on tähän patjayhdistelmään tarkoitettu.

Nyt silmä on jo tottunut muutokseen, vaikka edelleen tuo kymmenisen senttiä (mikä korkeista jaloista tulee ylimääräistä) tuntuu vähän liioittelulta. Nimittäin vaikka olemme molemmat yli 180 senttisiä, niin jo sänkyyn istahtaminen tuntuu hassulta. Tähän on kuitenkin tottuminen, sillä sängyn alle pitää edelleen mahduttaa ne miehen työkalut, ja tämä ei matalampien jalkojen kanssa onnistu. Nyt ongelmana onkin, etten löydä mistään yhtenäistä helmalakanaa tälle jättiläiselle. Pitänee ehkä ostaa metrikaupalla valkoista pellavaa, ja askarrella itse. Eipä tullut mieleen tämäkään, kun patjoja hankimme. 🙂

Olen kyllä supertyytyväinen makuuhuoneen vaaleaan ilmeeseen jota luonnonmateriaalit höystävät. Tänne kun kiikuttaa kesäisiä kukkakimppuja, niin lopputulos on sopivan hempeä kesäisille unille!

Aurinko on paistanut koko aamun, ja mieli on toiveikas, vaikka täällä edelleen sairastupaa pidetäänkin. Kyllä se tästä. Ja sitten ei mielellään mitään flunssaa tai vatsatautia meille vähään aikaan. Alkaa riittämään tämä rumba. Tänään saan onneksi vanhempani apuun ja pääsen itse lääkäriin. Tuleepa vierailu muutenkin tarpeeseen, sillä tuntuu, että mökkihöperyyden ensimmäiset oireet alkavat olla jo läsnä. 😀

Mutta hei, kesä on tulossa! Ollaan iloisia ja nautitaan auringosta. Vaikka sitten lasinläpi, jos ei muuten! 🙂

Save


Perjantaita!

12.5.2017

Aurinkoista perjantaita! Suupielet nykien vilkuilen täällä lämpömittaria ja odotan sitä Pekka Poudan lupaamaa jopa kymmentä astetta. Samaan aikaan seuraan ikkunasta toukotöiden aiheuttamaa liikennettä, enkä malta olla miettimättä, että vuosi sitten tähän aikaan kuolanpioni aloitteli kukintaansa ja maiseman vallitseva väri oli vihreä. No, tänä vuonna ei ainakaan ole vaaraa ylikukkineista valkovuokoista äitienpäivänä. 🙂

Täällä mennään äitienpäiväviikonloppua kohti aika leppoisissa tunnelmissa. Koti on kuin räjähdyksen jäljiltä, sillä edellisen viikon puutarhaintoilu ja nämä viime päivien sairastelut näkyvät kyllä siisteyden tasossa. Jopa mieheni totesi eilen, että kotimme on ihan hirveässä kunnossa, ja sanonpa vain, että siihen tilanteeseen ei kovin usein päästä! Toivoinkin äitienpäivän kunniaksi pikkuisen apua tässä siisteystason palauttamisessa. Olisi nimittäin aika ihana herätä sunnuntaina kotiin, jossa tavarat olisivat omilla paikoillaan, ikkunasta voisi kuonon ja tassun jälkien sijaan ihailla maisemaa, eikä nurkissakaan räksyttäisi villakoirat. Valkoisena hohtava lattia, ja pienten sormenjälkien puuttuminen vaaleilta pinnoilta viimeistelisivät äitienpäivätunnelman täydellisesti! 😉

Muutama kuva keittiöstä, jonka ikkunoista tulvii valoa ja lämpöä.  Ei niin kovin keväistä tämä meidän sisustus, mutta  höyläpenkin päällä kuitenkin vihertää, eikä taimien määrä lupaa kuin kukista kesää. Vielä kun pääsisi istuttamaan ne taimet maahan, niin kesän kukkasato olisi olisi taattu! 🙂

Mukavaa viikonlopun aloitusta ja aurinkoa perjantaihinne!

Tallenna


Kiitollisuutta ja lempeyttä oppimassa

09.5.2017

Rakeita, räntää ja aurinkoa. Siinäpä päivän kevätsää. Sisko juuri muistutteli, että vuosi sitten oli liki helteiset oltavat, ja kesä puski niskaan. Kuumuudesta ei ole nyt vaaraa, jouduinpa taas lämmityspuuhiinkin. Eilinen tuuli kylmensi koko talon, ja lisäksi meillä on taas pieni flunssapotilas. Miten voikin olla niin, että aina serkkujen käytyä, meillä sairastetaan! No, sukulaisallergian sijaan vastaus taitaa olla niinkin arkisessa asiassa, kuin pöpökannan erossa. Tylsää, mutta minkäs teet.

Mutta hei, ei vaivuta negatiivisiksi pöpöjen, tai edes taivaalta satavien säkkituolin sisälmysten edessä. On asioita, joihin ei voi aina vaikuttaa, ja juuri siitä syystä niihin ei myöskään kannata uhrata liiemmin energiaansa. Viisaus jota olen kovasti viime vuosien aikana harjoitellut hyödyntämään, ja taito, jonka oppiminen vaati myös harjoittelua.

Sanotaan, että yksi negatiivinen asia vaatii vastapainokseen kolme positiivista ajatusta tai tunnetta, ja pystyn kai itsekin allekirjoittamaan väittämän. Tammikuussa aloittamani Unelma Itsestä -valmennus lähenee loppuaan, ja olen viimeisen viikon kunniaksi yrittänyt tehdä jonkinlaista lopputilinpäätöstä itseni kanssa, siitä, mihin viimeiset neljä kuukautta ovat minua vieneet. Kiitollisuus ja positiivisuus nousevat listani kärkeen, eikä vähiten siitä syystä, että olen tietoisesti harjoitellut noiden jalojen asenteiden omaksumista. Päivittäinen kiitollisuuksien listaaminen on opettanut näkemään vihreää myös aidan tällä puolen, ja mikä parasta, kiitollisuuspäiväkirjan ohella huomaan luonnollisesti etsiväni tilanteesta kuin tilanteesta sen positiivisen puolen. Asia ja ajattelumalli, johon minun piti ennen käskeä ja patistaa itseäni, on muuttunut luonnolliseksi tavaksi suhtautua asioihin.

Neljän kuukauden otanta elämästä osoittautui muutenkin pikaisia elämäntaparemontteja hedelmällisemmäksi. Kyseinen aikajakso kun sisältää varmasti ihan jokaisen elämässä niitä hyviä ja huonoja kausia, ilon hetkiä, sekä kriisin paikkoja. Motivoituneena ja iloisena on helppo opetella positiivisuutta, mutta sanonpa vain, että se todellinen intensiivikurssi tulee silloin, kun korttitalo romahtaa tai vähintään huojuu. Tuollaisina hetkinä kiitollisuuden taito ohjaa ajatuksia takaisin positiiviseksi.

Neljässä kuukaudessa vettä on virrannut niin joessa kuin ränneissäkin. Huomaan kuitenkin muuttuneeni jämäkämmäksi ja määrätietoisemmaksi. Jollakin tapaa myös itsekkäämmäksi, vaikkakin toivon, että jälkimmäisen osalta pysytään siinä terveen itsekkyyden puolella. Pienillä asioilla on kuitenkin suuri merkitys. Yksikertainen ”mitä minä haluaisin syödä tänään” tuntuu nyt melko normaalilta ajatukselta, vaikka olinkin totuttanut itseni kokkaamaan lähinnä kysynnän ja tarjonnan kaavaa hyödyntäen.

Vaikka koen, että neljässä kuukaudessa edistymiseni juuri positiivisuuden ja kiitollisuuden saralla onkin ollut merkittävintä, en malta olla taputtamatta itseäni päähän myöskin siitä, millaisilla ajatuksilla itse projektiin jo lähdin. Olen nimittäin älyttömän kiitollinen itselleni siitä, että tein projektilleni jo heti alkuun realistiset tavoitteet. Vedin yli laihtumisen ja kehonmuokkauksen tavoitteet, ja päätin panostaa elämänlaatuun, parempiin valintoihin ja liikunnan tuomaan mielihyvään. Näistä paremmista valinnoista ja ehdottomuuden välttämisestä olettekin saaneet lukea pitkin kevättä, ja veikkaan, että aiheisiin palataan jatkossakin.

Lempeä suhtautuminen omaan kehoon ja mieleen on ollut kevään aikana varsin hedelmällistä. Positiivisuuden lisäksi reppuun on tarttunut myös rohkeutta kyseenalaistaa vanhaa ja tavoitella uutta. Tuo kyseenalaistaminen, sekä oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen, eivät toki aina ensimmäiseksi tunnu pelkästään hyvältä (välillä se ei ole mukavaa ollenkaan), mutta elämässä harvoin saavuttaa uusia asioita pelkällä mukavalla olotilalla. 🙂

Tämän päivän kolme positiivisuutta, ja kiitollisuuden aihetta, voisivat vaikkapa olla nämä:

Aurinko, joka piristää, lämmittää ja pitää maiseman keväisenä.
Päiväkahvit kuunnellen nukkuvan lapsen tuhinaa.
Ystävät, jotka jaksavat piristää ja saavat nauramaan.

Ihanaa tiistain jatkoa! ♡

Tallenna