Tuulisena päivänä olohuoneessa

05.7.2017

Kaunista keskiviikkoa!

Tiedättekö, kun joskus tulee niitä tahmeita päiviä, kun pitäisi vain saada käpertyä kirjansa kanssa mukavaan paikkaan, ja mikään hyödyllinen tai tehokas tekeminen ei kiinnosta millään muotoa. No mulla on tänään juurikin sellainen päivä, ja se alkoi jo sillä että heräsin vasta puoli kymmeneltä. Pienenä puolustuksena sanottakoon, että vielä kaksitoista tuntia aikaisemmin naputtelin töitä sormet sauhuten, joten ehkä tämä päivä on jonkinlaista tasausta. Välillä kuuluukin olla tahmeampaa, jotta sitten jaksaa taas olla täydessä terässä. 🙂

Onni on pieniä asioita, kuten vaikkapa ennakointia ruokahuollossa. Lapsille löytyi tänään lasagnen loput jääkaapista ja itselleni nappasin pari kaalikäärylettä kaupan palvelutiskistä. Kokkaamiselta säästynyt aika pelattiin lasten kanssa Afrikan tähteä ja illaksi olen luvannut leffan ja poppareita. Tänään ollaan siis ihan totaalisesti lomalla! Rentoudutaan oikein kunnolla ja ollaan ihan reporankana!

Ikkunat ovat kuin taulut olohuoneessa ja tänään niiden takaa pilkistää kaunis kesäinen maisema. Kuitenkin, ainakin täällä meillä, lämpötilat ovat melko alhaiset ja kova tuuli saa sään tuntumaan vielä koleammalta. Tällä kertaa tartuinkin kameraan sisällä ja nappasin muutaman kuvan olohuoneesta. Maljakossa sohvapöydällä on ruohosipulinkukkia, joista tykkään ihan älyttömästi. Hauskoja pallukoita jotka sopivat yhtä hyvin salaatin koristeeksi kuin vaasiinkin.

Löhöpäivät ovat välillä enemmänkin kuin paikallaan, ja tänään nautitaan mukavasta oleilusta ihan koko rahalla. Loppu viikoksi on luvattu jo hiukan lämpimämpää säätäkin, joten tämän illan voi huoletta käyttää sitä odotellessa!

Mukavaa ja rentoa iltaa myös teille! ♡


Uusi viikko ja kukitettu koti

03.7.2017

Uutta viikkoa ihanaiset!

Kylläpä tuntuukin kivalta, kun kukkakimppuja saa taiottua oman pihan antimista ja koko koti on taas kukitettu uuteen viikkoon. Pionit saivat seurakseen poimulehtiä, ja olo on kuin juuri kukkakaupasta tulleella. Tämän omavaraisuuden kun saisi pidettyä ympäri vuoden! Vaikka kaipa sitä jossain kohtaa pioneihinkin turtuisi, jos niitä olisi jatkuvasti saatavilla.

Neiti Marple toimi eilen juuri kuten olin suunnitellut, ja jalkapallossakin taisi käydä niin kuin poika oli toivonut. Tänä aamuna olin kuitenkin älyttömän huojentunut siitä, ettei kello soinut kukonlaulunaikaan, ja nyt tuntuu univelatkin olevan kuitattuna. Mitä enemmän ikää karttuu, huomaan unen määrän merkityksen korostuvan. Valvominen ei ehdottomasti ole se minun juttuni, ja se tuli jälleen kerran todistettua. 🙂

Maanantai on muuten kulunut melko arkisten aktiviteettien parissa. Pyykkiä ja ruuanlaittoa, mutta mikäs siinä, oikeastaan tykkään noista molemmista. Ja kesäisen viikonlopun jälkeen tällainen vähän harmaampi päivä sopii vallan mainiosti kotitöiden tekemiseen. Päivän kohokohta on kuitenkin ehdottomasti se, että poika pääsi taas tauon jälkeen itsekin jalkapallokentälle. Kaikenlainen urheilu oli kesäkuun tauolla, mutta tänään oli ilo nähdä pienten silmien kirkastuvan, kun päälle sai taas vetää oman pelipaidan ja jalkaan tutut nappikset.

Arkiset askareet, tuoreet kukat ja lapsen ilo. Näinkin pienistä asioista on mahdollista koostaa aika täydellinen aloitus viikolle. Ja eihän se elämänilo lopulta niin isoista tekijöistä kiinni olekaan. 🙂

Kaunista aloitusta viikollenne! ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna


Vihdoinkin pioneja!

02.7.2017

Sunnuntaita ja heinäkuuta!

Suomen kesä näytti viikonloppuna vieraillemme parhaimmat puolensa, ja vihdoin lämpö herätti myös pionit aukaisemaan nuppunsa. Ehdottomasti kesän odotetuimpia hetkiä, mutta onneksi kukassa on vasta puolet isosta penkistä, ja kukkailoa jatkuu ainakin jonkin aikaa. Koska huomiselle (ja sitä seuraaville päiville) on luvattu sateita, ajattelin täyttää maljakot pioneilla ja nautiskella niistä ainakin sisällä. Yleensähän se tuppaa menemään niin, että sade piiskaa pionit melko nopeasti, mutta toivotaan nyt kuitenkin, ettei tällä kertaa kävisi niin.

Tämä sunnuntai ilta meillä otetaan varsin rennosti ja ehkä jollakin tapaa viikonlopusta ”toipuen”. Mies lupasi pitsaa illaksi, ja koska telkkarista tulee jalkapalloa, me tytöt vetäydymme ajoissa sänkyyn. Tavaksi on tullut, että Klaara nukahtaa viereeni Neiti Marplen ääntä kuunnellen, ja samaa taktiikkaa käytetään myös tänään. Tosin tänään on vaarana, että samaiseen ääneen nukahtaa myös äiti, joka ihasteli vielä aamu kolmelta Suomen valoisaa kesäyötä.

Tämän pionipommituksen myötä toivottelen mukavaa ja rauhallista sunnuntai-iltaa myös teille. ♡

Save

Tallenna