Lampaantaljat keittiössä – varma syksyn merkki

08.9.2017

Jaahas, se olisi perjantai ja viikonlopun aloitus!
Eilisiltana alkanut sade sai jälleen fiilikset syksyisempään suuntaan, ja päätin aloittaa syyssisustamisen nakkaamalla lampaantaljat keittiön tuoleihin. Siinä ne taas ovatkin, aikanakin sinne jonnekin huhtikuun puolelle, jos eivät pidempäänkin. Heti tuli koko keittiöön pehmeämpi fiilis, ja jälleen kerran mietin, että miksi edes otan ne keväisin pois!?! No joo, keväällä olen sitten taas ehkä eri mieltä, mutta nyt näillä ajatuksilla. 🙂

Tämän viikonlopun bucket list pitää sisällään syksyistä slow foodia, mahdollisesti jonkinasteista leivontaa ja paljon kynttilöitä ja villasukkia. Se Blindspot -sarja on myös koukuttanut sen verran, että pitää päästä muutamalla jaksolla taas eteenpäin. Juoda kenties lasi punaviiniä ja syödä jotakin viikonloppuherkkua. Tietty niitä perusjuttujakin, kuten siivousta ja pyykinpesua, mutta niissä nyt ei ole mitään kovinkaan suurta hohtoa.

Nyt kun tässä on syyssisustaminen potkaistu käyntiin, pitää katsoa, mitä sillä saa muissa huoneissa aikaiseksi. Tosin meillähän on aina joulu, joten mitään suuria muutoksia tuskin pystyn keksimään. 😀

Hauskaa perjantaita ja rentouttavaa viikonlopun aloitusta! ♡

Save

Save

Save


fredagsmys

01.9.2017

Mysmys perjantaita! Niin se vain tuli kuin tulikin. Jälleen kerran niin himskatin nopeasti!

Pari viime päivää ovat sateineen olleet niin syksyisiä, että kesästä on turha enää puhuakaan. Keltaiset koivunlehdet pilkuttavat maata ja kostea kylmyys alkaa hiipiä jo sisällekin. Eilen tuntui lähes ylellisen ihanalta, ettei illaksi ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa, ja päädyimmekin lasten kanssa leipomaan. Molemmat saivat valita yhden reseptin, ja lopulta herkuttelimme kahdella pikkuleipälajilla.Polteltiin kynttilöitä ja höpöteltiin niitä näitä.

Tämänpäiväinen fredagsmys jatkaa samaa linjaa. Nimittäin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin, edessä on viikonloppu, jolle ei ole sovittuna mitään ohjelmaa! Oikeasti, ei mitään! Ollaan vain ja rentoudutaan, ehkä vähän taas leivotaan, tapsutellaan kotona mukavissa vaatteissa, ulkoillaan ja nukutaan hyvin.

Suloisen tunnelmallista perjantai-iltaa! ♡

Save

Save


koiranilma ja kissanpäivät

31.8.2017

Torstai tervehdys täältä flegmaatikkojen vuosikokouksesta!
Yritä nyt tässä nyt pitää itsesi energisenä, kun seura nuokkuu ja käpertyy rullalle. Ulkona on koiranilma ja sisällä kissanpäivät. Tässä tapauksessa riippumatta siitä, mitä lajia kukakin edustaa. Jatkuvasti saan vahvemman fiiliksen siitä, että edellisessä elämässäni olen ollut ihan oikea kotikissa. Se käpertymisentarve vain on jäänyt vaeltamaan tähän nykyiseenkin olemukseeni.

Eilen jo listasin syksyn hankintoihin työhuoneen lisävalaisimen. Pimeys on näin äkkiä kesän jälkeen tuntunut hyökkäävän päälle aivan liian voimakkaasti. Aurinkoisen kuulaita päiviä odotellessa ei kuitenkaan voi kuin tehdä kuin parhaansa olosuhteet huomioiden, eli polttaa kynttilöitä ja hyggeillä koko rahalla!

Nappifarkut ja Marilyn -neule | Lifestyle La Luna |saatu

Tunnelmallista torstaita. Kynttilät palamaan, ja ilo irti harmaudesta! ♡

PS. Muistattehan, että Lifestyle La Luna -alennuskoodi on voimassa tänään torstaina viimeistä päivää! Koodilla elonkorjuu saatte Lifestyle La Lunan tuotteet (myös alennetut) -10% alennuksella.

Save

Save

Save

Save

Save

Save