Ei tule joulua ja joulunaikaa ilman hyasintteja, se jos mikä on varmaa. Pitkään noita palleroita pitikin joutua odottelemaan, ja pieni kateus kirpaisi joka kerta, kun näin instagramissa jollakulla hyasintin poikasia. Vaan onneksi viime perjantaina hyasintteja sai jo täältäkin ja pääsin nauttimaan kauan odotetuista kukkasipuleista. Jotka muuten ovat mielestäni kauneimmillaan juurikin näin nuppuna, tai sitten tällaisena matala, mutta ihan pikkuisen auenneena – vain sen verran, että kukinnon väri hieman pilkistää lehtien lomasta.

Kuten edellisinäkin vuosina, hamstrasin kuistille taas kunnon arsenaalin hyasintteja, koska siellä ne pysyvät virkeänä ja nuppuisina pitkään. Jotta jouluruusut, amaryllikset ja hyasintit kestäisivät muutenkin pidempään, kannan ne usein yöksi kuistille ja siellä ne ovat myös päivät, joina niitä ei kuitenkaan olisi kukaan ihailemassa. Samaa viileähoitoa annan myöskin alkuvuodesta esimerkiksi tulppaaneille ja tietysti kaikille leikkokukille ihan koko viileän kauden. Sisällä lämpimässä kun kasvit kukkivat niin nopeasti loppuun, että niitä saisi olla ostamassa lisää alvariinsa. Ainoastaan pahimmilla pakkasilla sipulikasvitkaan eivät kuistin kylmyyttä siedä. Toistaiseksi ainakin nämä joulun ajat ovat kuitenkin olleet oikein hyvää aikaa kukkien kylmäsäilyttämiselle kuistilla. 🙂

Olen ihan hurjan rakastunut noihin nappi/vetoketjufarkkuihin, joista juuri teille kirjoittelinkin. Vihreän lisäksi löysin tällaisen kivan tauben sävyn, joka on helppo yhdistää miltei mihin tahansa neuleeseen. Jostain syystä olen nyt kuitenkin rakastunut tuohon lämpimään vaaleanpunaiseen. Ja tosiaan, en voinut joskus sietää vaaleanpunaista, kuten Ninnu eilisen postauksen kommenteissa muistelikin. Mutta niin se mieli muuttuu! Ja tämä neuletakin sävy on muuten hyvin sama, kuin noissa joulukattauksen paperikuusissa.

Vapaa ilta! Harrastukset alkavat harventua vuoden loppua kohden, ja tällaiset illat tulevat kyllä rehellisestikin sanottuna jo tarpeeseen. Aion siis nauttia hyasinteistani, kynttilänvalosta ja kuumasta glögistä. Ihan rauhassa ja kiirehtimättä minnekään. Paitsi pyörittämään pyykkikonetta ja pesemään koiraa. Pakkasia odotellessa..!

Suloista tiistain jatkoa! ♡

Tallenna

Maanantai, uusi viikko ja uudet kujeet! Ja hei, joulukuukin jo kolkuttelee ovelle, ja tällä viikolla vietetään paitsi ensimmäistä adventtiA, availlaan myöskin jo kalenterin luukkuja. Sen kunniaksi välillä kuvia, joissa joulu ei ole millään tavalla läsnä! 😀

En jaksa muistaa, että tämä marraskuun pimeys olisi hyökännyt päälleni pitkään aikaan kuten tänä vuonna. Tämä siitäkin huolimatta, että yritin ennakoida, varautua ja valmistautua. Lohduttavaa on toki se, että, olen kuullut vastaavaa muidenkin suusta. Että pimeys ei aiheuta ainoastaan minulle tätä tahmeaa ja väsynyttä oloa, vaan se tekee sitä muillekin. Lohduttavaa, joskaan ei helpottavaa. Äitini käyttää sanontaa ”väsynyt kuin kuraan kuollut kuttu”, ja se on tuntunut olevan omakin olotilani jo viimeisen kuukauden ajan. Vaan eihän tuolle mitään mahda. Näillä koordinaateilla ja tällä ilmaston muuttumisella pimeyteen ja vesisateeseen on kai vain totuttava. Ja samalla on tietenkin keksittävä niitä keinoja, joilla pimeään saisi luotua edes vähän valoa. Niinpä vaaleat pastellisävyt saavat toimia tänäänkin synkkyyden karkottimena ja kuvissa Klaaran valtakuntaa, jossa hempeyttä toki riittääkin. Tosin myönnettäköön, että illuusio valosta on vain kuvankäsittelyn tuotosta. Ei meidän ikkunoista nimittäin tulvi valoa sen enempää, kuin muidenkaan ikkunoista. 🙂

Tajusin juuri, että olen kokonaisen vuoden ajan miettinyt, mitä tuolle sivusta vedettävälle sohvalle tekisin. Sen alkuperäinen ootrattu maalipinta on nimittäin pahasti naarmuuntunut, ja alkuperäinen tarkoitus saada mänty näyttämään arvokkaammalta puulajilta on jokaisen naarmun myötä tietenkin menettänyt vaikutustaan. Pahimmat naarmut ovat juurikin tuossa vedettävässä osassa, jonka päiväpeite nyt kuvassa peittää. Mutta siitäkin huolimatta, että olen pyöritellyt ajatusta enemmän tai vähemmän aktiivisesti mielessäni jo vuoden verran, en ole kyennyt keksimään haluamaani ratkaisua. Kenties se on ikä, joka on karistanut itsestäni sen vähäisenkin impulsiivisuuden ja pähkäilen asioita nykyisin tavalla, jota ennen pidin miltei sietämättömänä. Tai kenties syy on tässä talossa, joka on opettanut vuosien aikana pitkäjänteisyyttä ja keskeneräisyyden sietämistä. Jos nimittäin jotakin, niin sen olen oppinut, että maalattavat pinnat kyllä odottavat, mutta elämä ja ihmiset eivät. Ja nuo jälkimmäiset kai ovat niitä, jotka loppupeleissä merkitsevät huomattavasti enemmän!

Tänään olisi vuorossa lasten jumppapikkujoulu. Olen myös luvannut, että nisset ja possut pääsevät tänään vintiltä lämpimään, ja lapset saavat muutenkin laittaa joulua esille. Tällä viikolla suunnitellaan myös tulevia synttäreitä ja yritänpä saada laadituksi jonkinlaisen listankin jouluvalmisteluista ja -lahjoista. Jos nimittäin lahjat olivatkin viime vuonna jo lokakuussa hankittuna, niin tänä vuonna tasoitetaan ja joulukuuhun startataan lähestulkoon nollapisteestä. Vielähän tässä olisi vaikka mahdollisuus joulustressiinkin, mutta sitä en nyt kuitenkaan ajatellut käyttää. 🙂

Kaikkea hyvää uuteen viikkoon! ♡

Tallenna

Sunnuntaita!

Voi kylläpä on melkein tyhjä olo, kun maailman parhaat pikkujoulut on takana, ja sisko lähetetty kotimatkalle. Toisaalta vuoden kohokohta antoi taas mukavasti voimia ihan tavalliseen arkeen ja toi kaivattua ilonpitoa synkkään marraskuuhun. Vaikka kuinka yritän miettiä, en keksi parempaa konseptia näille pikkujouluillemme, kuin  Murhamestarit ja murhamysteeri-illallinen. Se vain on niin täydellinen tapa viettää aikaa yhdessä, ja sopii loistavasti kahdelle pikkuisen varhaisseniilille juhlijalle. Tänä vuonna ilta oli erityisen onnistunut, sillä nakkasimme palkinnon illan voittajina, ja voimme ihan rehdisti pitää itseämme mestarietsivinä. Vaatimattomuus kun ei kuitenkaan ole koskaan kaunistanut ketään. 😀 Palkintoskumppa arkistoitiin viinihyllyyn odottamaan ensi vuoden pikkujouluja, sillä on vähintään sanomattakin selvää, että perinne jatkuu, ja ensi vuonna ratkotaan jäälleen yhteistuumin kiperää murhatapausta.

Jos ette ole koskaan kokenut murhaillallista, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Kolmen ruokalajin ja kinkkisen murhan aikana, reilu kolmituntinen kuluu kuin siivillä, ja tilaisuus sulattaa myös sen peri suomalaisen ravintolakulttuurin. Ajatusten vaihtoon ajautuu tuiki tuntemattomienkin ihmisten kanssa, ja tilaisuus yhdistää jännällä tavalla kaikki läsnäolijat. Näytelmäpätkien ja ruokailun lisäksi illan aikana tutkitaan todistusaineistoa ja kuulustellaan epäiltyjä. Ja parasta on tietenkin jutun jälkipuinti, jota mekin harjoitimme aina sunnuntain puolelle samalla kun katselimme Yle Areenasta uusia mysteerijuttuja. Mutta hei, harjoitus tekee mestareita! 😀

Tämä sunnuntai kuluu ehdottomasti siinä, kun ohjelmoi itsensä taas arkiseen moodiin ja valmistautuu maanantaiaamuun. Onneksi tunnelin päässä on valoa uusien pikkujoulujen muodossa. Nimittäin perjantaina on taas tiedossa seuraava annos juhlintaa! 🙂

Sunnuntaina huristetaan imuria ja pyöritetään pyykkikonetta. Nuo asiat kun kuuluva sunnuntaihin yhtä varmasti kuin murha pikkujouluihin.

Leppoisaa sunnuntaipäivää ja tsemppiä uuteen viikkoon!

Tallenna