Vuoden pimein päivä

21.12.2017

Hei jee, valoa kohti mennään! Pienin askelin päivät alkavat taas pitenemään, ja tunnelin päässä näkyy valoa. Ja vaikka tänään onkin vuoden pimein päivä, pelkkä tieto paremmasta auttaa. Toki myös sekin, että aamun vesisade muuttui pikkupakkaseksi ja auringonpaisteeksi!

Joulun suhteen on vielä paljon tekemättä, mutta sekään ei nyt jaksa lannistaa. Vuoden viimeinen koulupäivä on takana ja päiväkotilainenkin pääsi odotetulle joululomalleen. Huomenna koululaisilla on vielä joulukirkko, mutta me käydään nappaamassa sieltä aito joulumieli, ja sitten perjantai meneekin jouluun valmistautuessa. Uskallan luottaa siihen, että pieni ”joulupaine” tekee myös lapsista yhteistyöhaluisempia ja koti saadaan joulukuntoon ryhmätyöllä. 🙂

Illalla aion pystyttää pienen paketointipajan ja kääriä jokaisen lahjan valmiiksi joulua odottamaan. Eihän tuotakaan tarvitse aina jättää siihen aatonvastaiseen yöhön. Vähän glögiä ja hyvää joulumusiikkia, niin sekin homma sujuu mukavasti.

Tsemppiä kaikille viimeiseen puristukseen, ja turvallista matkaa joulunviettoon lähteville. Joulumieltä ihan jokaiselle! ♡

Tallenna

Tallenna


Olohuoneen joulu

19.12.2017

Hämärtyvää tiistai-iltapäivää. ♡

Tänään sanat tuntuvat olevan jollakin tapaa hukassa, joten en yritäkään sepustaa mitään sen ihmeellisempää tekstiä kuvien kylkeen. Joulukuusessa ei edelleenkään ole kuin valot, mutta tänään tehdään lasten kanssa joulua, ja kuusen koristelun lisäksi leivotaan myös joululimput.
Olohuoneen asu ei ole kovin jouluinen, mutta kuusen valot ja kynttilät vihjaavat tulevasta juhlasta. Kukat nostetaan pöydälle loppuviikosta ja niillä viimeistellään tunnelma. Hämärän laskeutuessa olo on kotoisa ja turvallinen, ja se kai on kuitenkin pääasia.

Kaunista iltapäivää ja iltaa. ♡

Tallenna


Makuuhuoneen joulu

15.12.2017

Yhteistyössä Ellos (postaus sisältää mainoslinkkejä)

Se olisi perjantai, ja vielä viikon verran aikaa jouluunkin. Moni varmaankin viikonlopun aikana valmistelee joulua, ja niin on tarkoitus tehdä täälläkin. Tosin vain huomenna lauantaina, sillä sunnuntai on pyhitetty jollekin ihan muulle kuin joululle. Ainakin osittain. 🙂

Muutama kuva makuuhuoneesta, joka sekin on saanut annoksensa joulusta. Ei mitään ihmeellistä tai suurta, mutta pieniä juttuja, jotka muistuttavat siitä, että joulunaika on käsillä. Risutähti tuossa sängyn yllä jo viime vuonna roikkuikin, ja nyt tempaisin myös pari harmaata paperitähteä ikkunaan. Olen ollut vähän laiska koristelija tänä vuonna, ja ajattelin, että jonnekin ne tähdet olisi syytä laittaa, ja kuinka sitten sattuikin, että sillä hetkellä makkari tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Meillä ei ole tänä vuonna edes valotähtiä ikkunoissa, ja tajusin juuri, kuinka vähän olen lopulta koristellut kotia. No, ehkä lapset hoitavat lopun, sillä ajattelin, että joulukuusi voitaisiin kantaa sisään jo tänään.

Vaikka mitään suurta ei olekaan makkarin sisustuksessa nyt joulun alla tapahtunut, niin viimeisen vuoden sisällä huone on kuitenkin muokkautunut valmiiksi, ja vihdoin se tuntuu myös lämpimän kutsuvalta. Vuosi sitten saatiin sähköt makkariin ja edelleen jaksan ihailla nättejä pistorasioita ja valokytkimiä. Voisin sanoa, että huoneessa on nyt se fiilis, jota halusinkin. Lämpimiä sävyjä, mutta silti neutraalilla paletilla. Ajattelin vähän kasata tähän postaukseen noita makkarin sisustusjuttuja, eli mistä lämmin ja neutraali fiilis syntyy. Tein sen käyttäen mainoslinkkejä Ellokselle.

Sitten viime näkemän makuuhuone on saanut myös uudet verhot. Ihastuin niin suuresti Elloksen pellavapöytäliinoihin (joulu on katettu pöytään -postaus), että päätin tilata saman sarjan laskosverhot makuuhuoneeseen. Tuossa on vierekkäin kaksi Elloksen Pembroke-laskosverhoa ja ne tuovat kivasti lämpöä muuten vähän viileänsävyiseen huoneeseen. Juliette-helmalakana, Juliette-pussilakanasetit ja saman sarjan tyynyliinat ovat nekin Ellokselta. Roselynn-päiväpeitteen tilasin aluksi sohvansuojukseksi, mutta koska sille ei ole enää sohvalla käyttöä, päiväpeite pääsi sille luotuun tehtävään.

Yksi useimmin blogissa kysytty kysymys koskee makuuhuoneen, eteisen ja olohuoneen mattoja. Mistä ne ovat, ja minkä väriset ne ovat. Tanger-ryijymatot löytyvät myös Ellokselta ja nämä meidän ovat väriltään valkoharmaa/harmaa. Monesti myös kysytään, että kellertääkö tämän värin valkoinen osa, mutta se ei kellerrä, koska kyseessä on harmahtavan valkoinen, lähinnä sellainen kitin vaalea pohjaväri.
Kaksi pienempää mattoa hankin vuosi sitten syksyllä olkkariin ja pianohuoneeseen, mutta koska ne osoittautuivat noihin huoneisiin liian pieniksi, laitoimme matot muihin tiloihin, ja nykyisin olo- ja pianohuoneessa on molemmissa se suurempi koko näistä samoista matoista.

Elloksen valikoimista löytyy myös nuo solmittvat pellavatyynynpäälliset (kuvissa sängynpäällä ja korituolissa). Samoja tyynynpäälisiä meillä on myös olohuoneessa. Materiaali on tukeva ja helppo. Pesukoneesen ja rummun kautta taas käyttöön. Myös Himlan Hannelin-torkkupeitto (blogin kautta saatu), sekä lasinen pallomaljakko ovat Ellokselta.

Mutta nyt kuusenhakuun! Jos vaikka illalla keittäisi riisipuurot, niin eikös sitä sitten tule yhdelle perjantaille jo hyvä annos jouluttelua.

Rauhallista viikonloppua joulukiireistä huolimatta!

Tallenna