ensimmäiset orvokit

17.4.2018

Kevään ensimmäiset orvokit, vai pitäisikö sanoa kesän ensimmäiset orvokit? No, siinä ne nyt kuitenkin ovat neilikoiden kanssa ja odottavat, josko tämä harmaus jo huomenna vaihtuisi aurinkoon. Ollaan pienemmän kanssa edelleen kotona, koska paranemisen vaihtuikin uuteen kuumeeseen, ja korvatulehdushan se sitten oli. No, mutta nyt on lääke, joten eiköhän se tästä. Koska potilas oli tänään jo enemmänkin toipilas, päädyttiin paitsi täyttämään jääkaappia, myös nopeasti kukkaostoksille. Otettiin multasäkki keskelle keittiön lattiaa ja lyötiin orvokit ruukkuihinsa. Oikein mukavaa puuhaa ja ajanvietettä. Kuulemma olisi kiva jos hakisin vielä vähän enemmänkin kukkia. Mutta taitaa ne seuraavat olla kyllä sitten niitä, jotka istutetaan ulkona. 🙂

Piha on vielä vetisen ruskea, joten puutarhatyöt saavat edelleen odotella. Tänään meillä tosin kaadettiin puita, ja jälkipuintia käytiin sitten siihen päälle. Meillä on vissiin mieheni kanssa erilainen käsitys siitä, mikä näyttää hyvälle ja mikä ei. No joo, tiedän, että kuivat ja huonot puut on ihan turvallisuusriskikin, mutta silti on mun silmään vähän turhankin avaraa. Mutta kaipa se siitä, kun puihin tulee lehdet ja maisema rehevöityy!

Kuisti on ollut jo tovin ihan hirveässä kunnossa ja lattia kuran peitossa (matosta huolimatta), joten tänään aloittelin jo senkin siivoamista. Ja samalla pesin alakerran lattiat muutenkin. Ja kuulkaa ihan perinteisesti mäntysuovalla! Meillä on yli vuosi pesty lattiat pesurilla, mutta koska pesuaine oli loppu, enkä tähän hätään saanut mistään lisää (ja lattiathan on pestävä just silloin kun se inspis iskee), turvauduin perinteiseen tapaan. Ihana mäntysuovan tuoksu on vaihteeksi ihan kivakin!
Vielä ei ole niin lämmin, että kuistilla olisi tullut kahviteltua, mutta jos ennusteet lainkaan pitävät kutinsa, huomenna on viimeistään laitettava tuokin tila kahvittelukuntoon!

 


Viikonloppua!

13.4.2018

Aurinkoista perjantaita!

Täällä pähkäilen, millä saisin jalkani kutistumaan. Tai ainakin palautumaan normaaleiksi. Lähdin nimittäin reissuun mukanani vain kahdet tennarit ja korkkarit, ja nyt jostain syystä molemmat tennarit kalvavat jalkojani. Korkkareita en edes kokeillut. Rakkolaastarit on haettu, ja nyt vuorossa vedenjuontia ja jalkojen heiluttelua. Josko ne siitä tokenisivat. 🙂

Mutta tulin oikeastaan vain huikkaamaan teille nopeasti sekä viikonloppuja, että vinkkiä Hempean viikonloppualesta. Nimittäin perjantain ja sunnuntain välisen ajan (13.-15.4.) kaikki Hempean ekologiset ja Suomessa valmistetut hampputekstiilit  on  -20% alennuksessa. Kannattaa hyödyntää vaikka kevään juhliin ja lahjoihin.

 

pöytäliina, lautasliinat ja lakanat saatu / Hempea

 


No siellähän on kevät!

11.4.2018

Täällä jatkuu edelleen pienen flunssapotilaan parantelu. Kevättä ei siis ole ihan kauheasti päästy ihailemaan kuin ikkunan takaa, muta onhan sitä toki siinäkin ollut. Koko totuus kuitenkin paljastui vasta, kun lähdin tänään käymään kaupassa. Nimittäin se lämpö! Hitsi, mutta siellä on tullut kevät ihan parissa päivässä!
Olen lähdössä loppuviikoksi Helsinkiin, ja neljän päivän haastavia asuratkaisuja olen hauduttanut takaraivossani jo jokusen päivän. Ehdinpä jo aloittaakin pakkaamisen, mutta nyt totesin, että laukun sisältö pitää sittenkin miettiä uudestaan.  Untuvatakin nyt ainakin voi jättää kotiin! 🙂

Huomenna on vuorossa Kevätmessut, ja siellä jos missä tulee kunnon kevätfiilis. Siis sellainen puutarhakevätfiilis. Tähän asti olen vielä saanut työnnettyä mielestäni kesäkukat ja pihakalusteet, mutta pakkohan niitä on tällaisella säällä jo pohtia. Ensi viikolla voi nimittäin päästä jo haravoimaan! Ainakin niitä aurinkoisempia paikkoja, mutta kuitenkin! Jätin kuitenkin vielä orvokit kauppaan, ja kotiutan ne vasta ensi viikolla hellään hoitooni.

Aurinkoista keskiviikon jatkoa!