{ oliivipuu talvehtii sisällä }

22.10.2014

Kannoin tänään oliivipuun kuistilta sisään. Ihan vain siksi, että sisällä on niin kylmä, ja uskon huonelämpötilan olevan oliivipuulle mitä parhain talvehtimista ajatellen. Ja tietysti sillä, että näin sisällä siitä on enemmän iloa!

Olkkarissa ollaan jo nyt alle parinkymmenen asteen lämmössä, ja talven tullen huone kylmenee entisestään. Tai ainakin jos ei tule kunnon talvea ja lunta. Lumella kun saa suojattua kivijalkaakin kivasti. Mulla on myös kasvilamppu, jonka avulla aion huijata puuraukan uskomaan meidän olkkaria kreikkalaiseksi talveksi! 🙂 Eihän se punainen valo mikään sisustuselementti ole, mutta aion pitää oliivipuustani kynsin hampain kiinni! Mistä tulikin mieleeni, että pienempi puu on yhä ulkona! Hups!

olkkari lokakuu 4

Z1 -valaisin roikkuu edelleen olohuoneen katossa. Jotenkin se ei mene ihan yksiin tuon Tine K:n sohvapöydän kanssa, ja olenkin alkanut pohtimaan, siirränkö valaisimen makuuhuoneeseen jo, kuten aikanaan on tarkoituskin, vai jättäisinkö valaisimen tähän ja miettisin uutta sohvapöytäratkaisua. Mutta nämä on näitä, joita ei uskalla edes sanoa kotona ääneen. Tuokaan pöytä kun nyt ei mikään ihan hirveän vanha vielä ole, ja melkein itseni tuntien tiedän, että uusi sohvapöytä tarkoittaisi myös olkkarin ja pianohuoneen mattojen vaihtamista jne… Joo, taidan kiikuttaa valaisimen yläkertaan ja katsella olohuoneeseen  jonkin siromman valaisimen! Tulee varmasti halvemmaksi! 🙂

olkkari

Kannatti muuten purnata siitä eilisestä pimeydestä! Johan paistaa ja kirkkaasti. Ilo on katsella myös puhtaiden ikkunoiden läpi!

Nyt lounasta pöytään, ja pienempi unilleen. Isomman kanssa jatketaan halloween-askarteluja. 🙂

Kivaa keskiviikkoa!

Tallenna


{ syksyttää }

02.10.2014

Kylläpä syksyttää. Johtuu varmaan auringosta, mutta juuri nyt syksy ei tunnu pimeältä ja masentavalta, päinvastoin! Elinen siivouspäivä levisi käsiin, nyt on sohvat ilman päälisiä ja nopeasti voisi jopa vetää johtopäätöksen, että meillä on sekaisempaa kuin eilen aamulla. No, pitää vissiin jatkaa urakkaa tänään!

Olen pari viikkoa miettinyt, miten upealta komeamaksaruorivit näyttävät ja voivotellut, ettei ole mitään järkeä viedä kukkia sisälle, kun eivät ne kuitenkaan miltään näytä tuossa kaaoksessa. Pyörsin puheeni, pitäähän oman pihan viimeisistä kukista ottaa ilot irti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavaksi olisi tarkoitus nostella keittiön kaapistot paikalleen. Sitten odotellaan tasoa, jonka jälkeen päästään kaakeloimaan. Altaan kanssa aikoo tosiaan venyä ainakin marraskuun loppupuolelle, joten valmista keittiötä on turha tässä vaiheessa edes odotella. Odotan kuitenkin eniten, että saadaan irtoroinaa pois lattioilta ja kaikilta tasoilta. Keittiötavarat keittiöön, sekin on jo jotain!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eli nyt jatkamaan hommia! Nauttikaa auringosta!


{ keuhkot täyteen }

23.9.2014

Eilisen sadepäivän jälkeen, tänään on saatu nauttia auringosta. Ja, syksyn kylmyydestä tietysti myös. Kun lapset sairastaa, arjen rutiinit rikkoutuvat ja ulkoilut jäävät täysin. Mutta, kun sinne ulos välillä nenänsä laittaa, tulee pakottava tarve vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Täällä sisällä, kaiken kaaoksen keskellä, pääkoppa tosiaan alkaa tarvita sitä happea.

Syksyn tullen pihatyöt ovat jääneet totaalisesti tekemättä. Aika on mennyt sisällä hääräilyyn, ja piha repsottaa pahasti. Vaikka eipä kai tuo haittaa, ei sitä kummemin ole ehtinyt katsellakaan. Silti tuntuu, että vasta hetki sitten seurasin koivujen vihertymistä ja maasta puskevia kasveja. Minne katosi puoli vuotta?!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keuhkojen täyteen vetämistä olen pohtinut tänään ja eilen myös toisella tavalla. Kun tuntuu, että tavallinen arki ja sen pyörittäminen käy hankalaksi ja tunnit eivät riitä alkuunkaan, on pakko pohtia omaa jaksamista ja asioiden priorisointia. Keskustelin jopa pienestä blogilomasta, ihan vaikka vain viikon mittaisesta. Silti asiaa punnitessani tulin siihen tulokseen, että en halua konkreettisesti jättää blogia jäihin. Kuulostaa hassulta, mutta sana loma saa mussa aikaan pakokauhun kaltaisen reaktion. Jotenkin liian virallista makuuni. Oli kyse sitten vaikka vain viikosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mä tarvitsen arkeeni paikan jossa kauniille asioille on tilaa ja mahdollisuutta. Ja oikeastaan tarvitsen sitä juuri nyt enemmän kuin mitään muuta. Siksi blogilomat saavat jäädä suunnitteluasteelle, mutta priorisointia pitää silti harjoittaa. Tällä viikolla koitan saada asioita järjestykseen, mutta samalla koitan saada myös aikaa itselleni ja joitakin hetkiä rentoutumiselle. Aion tarttua kirjaan ja tehdä happihyppelyitä. Ehtiä syömään ja nukkumaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi olla, että se aika on otettava juuri blogiajasta, joten ehkä joku ”vapaapäivä” on väistämättä edessä.  Joka tapauksessa, täällä mä olen, vaikka välillä näyttäisi hiljaiselta.

Ja nyt sitä ruokaa taikomaan. Kaamea nälkä!

Nauttikaa kirpsakasta kelistä! Vetäkää keuhkot täyteen!