Tänään sain herätä valmiiseen aamupalapöytään ja tunsin itseni äärettömän onnelliseksi ja etuoikeutetuksi. Mieli purjehti yhdeksän vuoden takaisiin, siihen äitienpäivään, jolloin odotimme esikoista. Tuolloin en voinut edes aavistaa, mitä kaikkea elämä eteen antaisi. Vain yhdeksän vuotta ja elämä on muuttunut niin monella tapaa. Silmät kosteina ihastelin pojan tekemää korttia ja kuopuksen taiteilemaa kangaskassia. Lahjoista kallisarvoisimmat syntyvät noiden kahden käsissä. ♡

En välitä mistään ihmeellisistä äitienpäivämenoista, mielestäni parasta on olla kotona ja tehdä jotakin mukavaa lasten kanssa. Tänä vuonna sairastelu ei oikeastaan muuta vaihtoehtoa suonutkaan, mutta olosuhteista huolimatta meillä on ollut kiva päivä. Koko perhe rennosti verkkareissa, ruokana ihan tavallista kotiruokaa ja pöydällä kimppu oman pihan valkovuokkoja. Teinpä pienen kävelylenkinkin, nimittäin kiertelin pihassa ja ihailin kevättä. Muistelin, kuinka vuosi sitten istutimme hedelmäpuita äitienpäivän kunniaksi, ja nyt noissa puissa on jo suuret pulleat silmut. Hedelmäpuut muistuttavat aina siitä aurinkoisen lämpimästä päivästä, ja lasten riemusta vesiletkulla leikkiessä.

Pihatöihin ei vielä ole asiaa, mutta sen verran laitoin tänään kevättä eteenpäin, että siivoilin kuistia ja siirsin sinne taimet karaistumaan. Lupaa jo ensi viikolle lämpimiä öitäkin, joten ehkä niitä tuosta kohta pääsee siirtämään jo uloskin.

Toivotan hyvää äitienpäivää kaikille äideille, ja äitiydestä haaveileville. Äitienpäivää toivotan myös kaikille oman äitinsä menettäneille. Äiti ja äitiys eivät ole itsestäänselvyyksiä. Arvostetaan ja kunnioitetaan elämän suurimpia lahjoja. ♡

Lauantaita muruset! Täällä on pyritty pitämään lippu korkealla ja mieli positiivisena taudista huolimatta. Tänään tosin kaatui petiin perheen viimeinenkin uhri, ja vetäähän tilanne pakostakin jo hiukan harmittamaan. Oli nimittäin odotettu lämpimämpää viikonloppua, puutarhatöiden jatkamista ja kesähuoneprojektin alkuun tönäisyä. Mutta nyt parannellaan kyllä tämä porukka ja huolella, jotta ollaan sitten parhaassa terässä kun se todellinen lämpöaalto jostain puskee! 🙂

Ajatukset ovat vahvasti puutarhassa flunssasta ja kylmästä keväästä huolimatta. Koska sen lämpenemisen, ja luonnon todellisen heräämisen suhteen alkaa usko välillä horjuakin, oli pakko selailla vähän vanhoja kesäkuvia ja muistella, että miltä meillä sitten kesällä oikein näyttää. Myönnän, että vaikka tässä kodissa asutaan jo viidettä kevättä, en vieläkään tahdo muistaa, mitä kaikkea mistäkin penkistä kesän aikana kurkistaa. Ja toki pakkaa sekoittaa sekin, että perennoja tulee jaettua joka vuosi, eikä järjestys ole missään kohtaa stabiili. Silti ehkä se suurin ilo näitä kuvia katsellessa on se vehreys ja täysinäisyys, jota ne lupaavat. Nyt nimittäin näyttää niin kovin paljaalta ja karulta, että oikein ahdistaa. Talvella pimeys (ja mahdollisesti lumi) tekevät omalle pihalle jonkinlaiset raamit ja seinät, mutta nyt keväällä piha tuntuu niin kovin alastomalta ja läpivalaistulta.

Keräsin tähän postaukseen joitakin pihakuvia menneiltä kesiltä. Enemmän puutarhajuttuja (kuvia, tarinoita ja pohjakuvaakin) löytyy puutarhassa tunnisteen alta.

Mitään varsinaisia suunnitelmia en puutarhan suhteen ole tänäkään vuonna tehnyt, vaan raivausta jatketaan koko ajan kohti tontin reunoja. Mitään golfkentän perustamista se ei kuitenkaan meidän tapauksessa tarkoita, vaan enemmänkin pelastustöitä, joilla koitetaan kaivaa se pahasti puskittumaan päässyt paratiisi esiin. 🙂 Tässä hommassa kuitenkin pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys ovat liki pakollisia, ja olenkin asennoitunut joka vuosi nauttimaan myös pienistä saavutuksista.

Odotan niin niitä raukeita kesäiltoja, kun saa saunapuhtaana kierrellä puutarhassa ja ihailla työnsä tulosta. Haahuilla ja haaveilla. Kuunnella linnunlaulua ja lehtien havinaa. Juuri nyt jokainen solu minussa kaipaa kesää! Ja kyllähän se sieltä tulee. Lämpö ja vehreys. Ennemmin tai myöhemmin, mutta tuleepa kuitenkin!

Nyt kuitenkin sohvannurkkaan lasten kanssa Viisikoita katselemaan. Ihanaa lauantai-iltaa!

Save

Heipsutirallaa ja terveisiä haravan varresta!
Viime viikonloppuna herätyskelloa piti viritellä niin lauantaille, kuin sunnuntaillekin. Eilen illalla sain kuitenkin painaa pääni tyynyyn tietoisena siitä, että mihinkään ei ole aamulla kiirettä. Ihana tunne, lupa nukkua vaikka puolille päivin, jos siltä tuntuu. Mutta eihän sitä tohtinut aamulla ihan hirveästi sängyssä köllötellä, kun ulkona oli niin ihana keli. Haravat, sekatöörit ja oksasakset pääsivät käyttöön, sillä tänään huiskittiin puutarhassa tuulemaan oikein kunnolla! Jaloissa vilistivät omat ja naapurin lapset, yksi utelias koira ja kaksi varsin leikkisää kissaa. Vähän tulensuojaisemmissa paikoissa tuli jopa hiki, kun oikein pisti haravaan vauhtia. Tuli myös jotenkin ihan uskomattoman keväinen olo. Ulkona mieli lepää ja pää puhdistuu kaikesta turhasta!

Vähän aikaa tuo oma jälkikasvukin jaksoi olla avuksi ja kiipeillä puussa kavereiden lähdettyä, mutta sitten alkoi hirveä kitinä mummulaan menemisestä, ja lopulta olikin sovittu, että kaksikko lähtee yökyläilemään vanhempiani luokse. Pilvisempi iltapäivä vietettiinkin sitten autossa. Käytettiinpä miehen kanssa tilaisuutta hyväksi, ja ajeltiin kahdestaan myös kiinalaiseen syömään. Namskis, mutta maistuikin hyvältä! Meillä ei ole kiinalaista kovin lähellä, joten tuo on sellaista harvinaista herkkua, johon iskee välillä ihan kamala himotus. Ja omani olikin vaivannut jo parisen viikkoa!

Kuten kuvista näkee, kevät ei ole täällä vielä kovinkaan pitkällä. Eniten puutarhassa vihertää sammal, sekä käenrieskat, jotka puskevat sinne tänne vihreitä tupsujaan. Mutta kyllä se siitä. Maasta pilkistää koko jaan enemmän vihreää, ja kohta päästään nauttimaan valkovuokoista ja tulppaaneistakin.

Yöksi luvataan lunta ja huomiseksi räntää. Nyt ei jotenkin jaksa ahdistaa edes se, sillä pihatöitä tehdessä vahvistui kuitenkin se usko siihen jokavuotiseen kevääseen. Joskus se tulee aikaisemmin, joskus myöhemmin, mutta joka vuosi kuitenkin jossain vaiheessa.

Ihanaa lauantai-iltaa ja mukavaa vapun alkua!

Save